21.5.2014

Mehevää meksikolaista salsaa ja possua / Juicy salsa with pork


 
Meksikolaishenkinen possuannos salsan kanssa syntyy vähäiselä työmäärällä. Possu on uunissa 1½ h, mutta sillä aikaa voi käydä vaikka iltakävelyllä tai tehdä jotain muuta mukavaa ruoan hautuessa.
 
 
Meksikolainen possu
 
½ possun filee
1 tl tabascoa tai muuta tulista kastiketta
1 rl valkoviinietikkaa
 1 tl korianterin siemeniä jauhettuna
1 tl savupaprikaa
1 pienen sitruunan mehu
suolaa
pippuria
 
Ota filee 30 minuutiksi lämpenemään ennen uuniin laittamista.
 
Tee tabascosta, korianterin siemenistä, savupaprikasta, valkoviinietikasta, sitruunamehusta, suolasta ja pippurista tahna. Hiero fileen pintaan.

Paista possua 150 C uunissa n. 1½ h. Valele maustenesteellä muutamaan kertaan. Anna vetäytyä 10 min folion alla ennen leikkaamista.
 
 
Salsa
 
1½ dl (pakastettua) maissia
2 isoa tomaattia kuutioituna
1 avokado kuutioituna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
kourallinen tuoretta korianteria silputtuna
1 tl korianterin siemeniä murskattuna
1 tl jeeraa murskattuna
½ sitruunan mehu
1 tl tabascoa
suolaa
pippuria
 
Sekoita maissia, tomaatti ja avokado. Sekoita muut ainekset keskenään kastikkeeksi. Sekoita kastike maissin, avokadon ja tomaatin joukkoon. Nostele salsa avokadon kuoriin tarjolle. Anna vetäytyä hetken, jotta maut tasaantuvat.
 
 

Mexican inspired pork dish is easy to do. It takes abt 1½ h in the oven, but in the meanwhile you can go for a evening stroll. or do something else.
 
 
Mexican pork
½ pork fillet1 teaspoon Tabasco or other hot sauce1 tablespoon white wine vinegar

 
1 teaspoon ground coriander seeds1 tsp smoked paprikajuice of small lemonsaltpepper
Take the fillet for 30 minutes to warm up on counter top before putting in the oven .
Mix Tabasco, coriander seeds, smoked paprika, white wine vinegar, lemon juice, salt and pepper to a paste. Rub the surface of the fillet with the paste .
Fry the pork in the oven at 150 ° C for about 1 ½ hours. Baste with liquid seasoning paste a few times. Allow to stand for 10 minutes under foil before carving.

Salsa
1 ½ cup (frozen) corn2 large tomatoes cut into cubes1 avocado cut into cubes1 valkospiulinkynsi finely choppeda handful of fresh coriander, chopped1 teaspoon coriander seeds, crushed1 teaspoon crushed jeeraa½ lemon juice1 teaspoon of Tabascosaltpepper
Mix corn, tomato and avocado. Mix the other ingredients together as dressing. Mix the dressing with corn, avocado and tomato . Let stand for a while to mix the flavors.
 


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.