5.7.2014

5:2-tomaatti-anjovispasta / 5:2 dinner; spaghetti with tomatoes and anchovy butter

 



 
Syömme nykyisin aika harvakseltaan pastaa ja varsinkin näin kesäisin lisäkkeenä on usein salaattia.
 
 
Bon Appetit-lehdessä näkemäni yksinkertainen pastaresepti sai kuitenkin veden kielelle ja pakkohan resepti oli toteuttaa.
 
Anjoviksista en välitä sellaisenaan, mutta ne toimivat erinomaisina pikku potkun antajina muiden ainesten kanssa käytettynä. Mitä olisi vaikkapa Ceasar-salaatin kastike ilman anjovista?

Ohje on neljälle. Käytin täysjyväpastaa ja sesongin syvän punaisia suomalaisia tomaatteja. Puolitin ohjeen ja söimme sitä 5:2-päivän illallisena. Kaloreita annoksessa on 360.
 
 
Spagetti tomaattien ja anjovisvoin kera


½ kiloa spagettia

4 ruokalusikallista suolatonta voita
 
2 anjovisfilettä,öljyssä, valutettuna
  
4 valkosipulinkynttä viipaleina
  
1 kg keskikoisia tomaatteja, lohkottuna
  
 suolaa ja vastajauhettua mustapippuria


Hienonnettuja tuoreita yrttejä (persiljaa, rakuunaa, ja / tai ruohosipulia)



Keitä spagetti; valuta, jätä n. 1 dl kastikkeeseen



Samalla kuumenna voi isossa paistinpannussa keskilämmölläHauduta anjovis ja valkosipuli, sekoittaen usein, kunnes anjovikset hajoavat ja valkosipuli on pehmeää, noin 4 minuuttia.



Lisää tomaatit; mausta suolalla ja pippurilla ja paista sekoittaen silloin tällöin, kunnes tomaatit hajoavat, 8-10 minuuttia.



Sekoita pasta ja varattu pastankeittovesi; sekoittele pannulla kunnes kastike peittää pastan, noin 2 minuuttia. Koristele yrteillä.
 
 
 
We eat pasta quite rately nowadays, but when I saw this Bon Appetit magazine's recipe, I had to recreate  it n my kitchen.

There are only 360 kcal per portion, so we ate it as 5:2 alternate day fast dinner.
 
 
 
Spaghetti with Tomatoes and Anchovy Butter
 
½ pound spaghetti
        
4 tablespoons (½ stick) unsalted butter 
        
2 anchovy fillets packed in oil, drained 
        
4 garlic cloves, sliced 
        
2 pounds medium tomatoes, quartered    
  
Kosher salt and freshly ground black pepper      
Chopped tender herbs (such as flat-leaf parsley, tarragon, and/or chives)
 
Cook spaghetti; drain, reserving ½ cup pasta cooking liquid.
 
 
Meanwhile, heat butter in a large skillet over medium heat. Cook anchovies and garlic, stirring often, until anchovies are broken down and garlic is soft, about 4 minutes.
 
 
Add tomatoes; season with salt and pepper and cook, stirring occasionally, until falling apart, 8–10 minutes.
 
 
Toss in pasta and reserved pasta cooking liquid; cook until sauce coats pasta, about 2 minutes. Toss in herbs.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.