3.8.2014

Itse tehdyt bagelit / Homemade bagels


 


Bagel oli minulle aivan uusi tuttavuus lähtiessäni au pairiksi Yhdysvaltoihin 90-luvulla. Eipä niitä siihen aikaan Suomessa taidettu missään myydäkään.

Vuoden aikana bageleiden erilaiset makuversiot tulivat tutuksi unikonsimenistä ja rusinakanelista aina mustikkaan asti. Ihan tavallinen bagel kuitenkin jäi suosikiksi.
 
 
Kotitekoiset bagelit

15 dl jauhoja
1 pss kuivahiivaa
3 tl suolaa
5 dl lämmintä vettä
2 tl hunajaa

Sekoita isossa kulhossa keskenään jauhot, hiiva ja suola. Sekoita toisessa astiassa vesi ja hunaja. Tee jauhojen keskelle keskelle kuoppa ja kaada siihen vesi ja hunaja. Sekoita lusikalla. Kun taikinasta tulee liian tiivistä lusikalla sekoitettavaksi, sekoita vielä käsin. Siirrä taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa n. 15-20 min kunnes taikina on sileää ja kimmoista.


Nosta taikina takaisin kulhoon ja peitä puhtaalla pyyhkeellä tunniksi. Painele taikina litteäksi ja jaa 12 osaan. Muotoile jokainen pala palloksi ja paina jokaiseen keskelle reikä. Nosta leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, peitä muovikelmulla ja säilytä kylmässä yön yli.



Nosta bagelit jääkaapista ja lämmitä uuni 230 asteeseen. Kiehauta vettä isossa kattilassa. Lisää suola. Keita neljä bagelia kerrallaan 30 sek - 2 min kummaltakin puolelta (pidemmällä keittoajalla kuoresta tulee rapeampi) . Nosta bagelit vedestä reikäkauhalla. Kun kaikki bagelit on keitetty ja kuivattu hieman, nosta ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 20-25 minuuttia tai kunnes ne ovat kullanruskeita.



Bagels were new to me when I traveled to US back in the 90's to be an au pair for a year. I learned to love them and even though they are now availabe in few places in Helsinki, I have learned how to make them my self.

Of course the best bagels can be found in New York City, but these are good substitute.



Homemade bagels

6 cups bread flour

 1 package instant yeast

 3 teaspoons salt

 2 cups warm water

 2 tablespoons honey


In a large bowl, mix together flour, yeast, and salt. In a liquid measuring cup, combine water and honey. Make a well in the center of the flour mixture and pour in the water and honey. Use a spoon to combine. When it gets too difficult to stir, use your hands to knead. Transfer the dough to a floured board, and then knead, working in as much flour as possible, until the dough is as smooth as you can get it, about 15-20 minutes.


2. Place the dough back in the mixing bowl and cover with a clean towel for an hour. Punch the dough down, and divide it into 12 portions. Shape each small portion into a ball, and then poke a hole through the center of each. Place on a parchment paper lined baking sheet, cover with plastic wrap, and refrigerate overnight.


3. Pull out the bagels from the refrigerator, and preheat the oven to 450 degrees. Bring a large pot of water (3-4″ deep) to a boil. Toss in a handful of kosher salt. Place 4 bagels in the water at a time, letting them cook on each side for 30 seconds to 2 minutes per side (the longer you boil them, the chewier they will be; the less you boil them, the crustier the outsides will be). Drain on a cooling rack. When all the bagels have boiled and dried off a bit, place the bagels back on the parchment lined baking sheet and bake for 20-25 minutes, or until golden brown.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.