#kutsumua liippaa läheltä

 

 

Olen ihan tarkoituksella pitänyt blogin kepeänä ja mukaviin asioihin keskittyvänä. Se ei silti tarkoita, etteikö murheita ja huolia olisi minullakin tai ettenkö seuraisi aktiivisesti maailman menoa, miettisi syvällisempiäkin ja olisi huolestunut vaikkapa talouden tai maailmanrauhan kehityksestä.

Kun näin ensimmäiset #kutsumua-postaukset, ajattelin ettei aihe ole kevyttä blogiani varten. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, sillä aihe on tärkeä ja minulla on koulukiusaamisesta roppakaupalla omaa kokemusta.

 

Menin kouluun vuotta nuorempana kuin muut, mutta olin silti lukion toiselle asti pidempi kuin kukaan muu luokallani. Kiusaaminen alkoi yläasteelle siirryttäessä. Enimmäkseen kuiskutteluna, hihittelynä, poisjättämisenä, nimittelynä, nälvimisenä... olinhan ujo, pitkä, pyöreä, vähän kömpelö, huono urheilussa, vaatteet olivat kotona tehdyt... kaikki "hyviä" syitä valita minut silmätikuksi muutaman muun kohtalotoverin kanssa.

 

Varsinaisia kiusaajia ei ollut kuin muutamia, mutta heitä saatettiin kannustaa eikä kukaan puuttunut kiusaamiseen. Verbaalisen kiusaamisen lisäksi alkoi tulla muutakin; pyörän kumeja tyhjennettiin, minut tönäistiin lasivtriiniin (onneksi sain vain pienen naarmun olkapäähän) ja lopuksi jouduin käsirysyyn koulun pihalla. Ympärille kokoontui iso joukko, kukaan ei yrittänyt estää minua isompaa ja vahvempaa ylemmän luokan tyttöä, sen sijaan myös luokkakaverini kannustivat häntä. Opettajiakaan ei ollut näkyvillä. Ikävä sanoa, mutta väkivalta oli ratkaisu. Sainkin pidettyä tappelussa puoleni hyökkääjää vastaan. Sen jälkeen minut jätettiin rauhaan, mutta en lukiovuosinakaan oikein ystävystynyt luokkakavereiden kanssa. Moni varmaan piti kiusaamistani ja sen sivusta seuraamista vain huvittavana, harmittomana ajanvietteenä. 15 vuotta ylioppilaskirjoitusten jälkeen pidetyssä luokkakokouksessa moni lähestyi minua kuin olisimme olleet kouluaikoina hyviä ystäviä, heiltä kiusaamiseni ja sen salliminen oli varmaan painunut täysin unholaan.

 

Olin samaan aikaan kiusaamisen ollessa pahimmillaan alkanut käydä tallilla. Onneksi sain arkana ja ujona tallilla suuni auki ja kysyttyä pääsisinkö hoitamaan hevosia. Sain siellä ystäviä sekä tuiki tarpeellisia onnistumisen tunteita isojen ja välillä hankalienkin hevosten hallinnassa. Minua pidettiin luotettavana ja pärjäävänä. 

 

Moni minuun myöhemmin tutustunut on todennut, ettei koskaan olisi uskonut minun joutuneen kiusaamisen kohteeksi. Olen muutenkin aika hyvin onnistunut pääsemään kiusaamisesta yli ja jopa vähän kääntämään noita kokemuksia vahvuuksikseni. Silti välillä mietin olisinko nyt toisenlainen, avoimempi ja uskaltavampi, jos kiusaamista ei olisi ollut tai jos siihen olisi heti puututtu.

#kutsumua-kampanjan ideana on ottaa kuva kahdesta sanasta, josta toinen kuvaa sitä lokeroa, johon ihminen on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisi muiden itsessään näkevän ja muistavan.

 

Niitä lokerointia kuvaavia sanojahan olisi ollut monta; läski, norsu, nössö, ruma... mutta valitsin nynnyn, minullahan ei ollut voimia eikä osaamista yksin nousta heti kiusaajiani vastaan ja sain myös nynnyn leiman.

Se mitä haluaisin muiden ja itsenikin näkevän minussa on se, että olen arvokas sellaisena kuin olen. Niin olet sinäkin.

There is a Finnish campaign going on against bullying at school. I was bullyed at school for few years, mostly verbally, but I also finally got into a physical fight. Just because I was shy, tall, plumpy, had home sewn clothes made me a "perfect target".

I have got over those experiences, at the same of the bullying I found a good hobby and friends at horse stables. That helped me a lot. Still sometimes I think if I could be more open and brave without the bullying experience.