3.9.2014

#kutsumua liippaa läheltä

 
 
Olen ihan tarkoituksella pitänyt blogin kepeänä ja mukaviin asioihin keskittyvänä. Se ei silti tarkoita, etteikö murheita ja huolia olisi minullakin tai ettenkö seuraisi aktiivisesti maailman menoa, miettisi syvällisempiäkin ja olisi huolestunut vaikkapa talouden tai maailmanrauhan kehityksestä.

Kun näin ensimmäiset #kutsumua-postaukset, ajattelin ettei aihe ole kevyttä blogiani varten. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, sillä aihe on tärkeä ja minulla on koulukiusaamisesta roppakaupalla omaa kokemusta.
 
Menin kouluun vuotta nuorempana kuin muut, mutta olin silti lukion toiselle asti pidempi kuin kukaan muu luokallani. Kiusaaminen alkoi yläasteelle siirryttäessä. Enimmäkseen kuiskutteluna, hihittelynä, poisjättämisenä, nimittelynä, nälvimisenä... olinhan ujo, pitkä, pyöreä, vähän kömpelö, huono urheilussa, vaatteet olivat kotona tehdyt... kaikki "hyviä" syitä valita minut silmätikuksi muutaman muun kohtalotoverin kanssa.
 
Varsinaisia kiusaajia ei ollut kuin muutamia, mutta heitä saatettiin kannustaa eikä kukaan puuttunut kiusaamiseen. Verbaalisen kiusaamisen lisäksi alkoi tulla muutakin; pyörän kumeja tyhjennettiin, minut tönäistiin lasivtriiniin (onneksi sain vain pienen naarmun olkapäähän) ja lopuksi jouduin käsirysyyn koulun pihalla. Ympärille kokoontui iso joukko, kukaan ei yrittänyt estää minua isompaa ja vahvempaa ylemmän luokan tyttöä, sen sijaan myös luokkakaverini kannustivat häntä. Opettajiakaan ei ollut näkyvillä. Ikävä sanoa, mutta väkivalta oli ratkaisu. Sainkin pidettyä tappelussa puoleni hyökkääjää vastaan. Sen jälkeen minut jätettiin rauhaan, mutta en lukiovuosinakaan oikein ystävystynyt luokkakavereiden kanssa. Moni varmaan piti kiusaamistani ja sen sivusta seuraamista vain huvittavana, harmittomana ajanvietteenä. 15 vuotta ylioppilaskirjoitusten jälkeen pidetyssä luokkakokouksessa moni lähestyi minua kuin olisimme olleet kouluaikoina hyviä ystäviä, heiltä kiusaamiseni ja sen salliminen oli varmaan painunut täysin unholaan.
 
Olin samaan aikaan kiusaamisen ollessa pahimmillaan alkanut käydä tallilla. Onneksi sain arkana ja ujona tallilla suuni auki ja kysyttyä pääsisinkö hoitamaan hevosia. Sain siellä ystäviä sekä tuiki tarpeellisia onnistumisen tunteita isojen ja välillä hankalienkin hevosten hallinnassa. Minua pidettiin luotettavana ja pärjäävänä. 
 
Moni minuun myöhemmin tutustunut on todennut, ettei koskaan olisi uskonut minun joutuneen kiusaamisen kohteeksi. Olen muutenkin aika hyvin onnistunut pääsemään kiusaamisesta yli ja jopa vähän kääntämään noita kokemuksia vahvuuksikseni. Silti välillä mietin olisinko nyt toisenlainen, avoimempi ja uskaltavampi, jos kiusaamista ei olisi ollut tai jos siihen olisi heti puututtu.

#kutsumua-kampanjan ideana on ottaa kuva kahdesta sanasta, josta toinen kuvaa sitä lokeroa, johon ihminen on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisi muiden itsessään näkevän ja muistavan.
 
Niitä lokerointia kuvaavia sanojahan olisi ollut monta; läski, norsu, nössö, ruma... mutta valitsin nynnyn, minullahan ei ollut voimia eikä osaamista yksin nousta heti kiusaajiani vastaan ja sain myös nynnyn leiman.

Se mitä haluaisin muiden ja itsenikin näkevän minussa on se, että olen arvokas sellaisena kuin olen. Niin olet sinäkin.

There is a Finnish campaign going on against bullying at school. I was bullyed at school for few years, mostly verbally, but I also finally got into a physical fight. Just because I was shy, tall, plumpy, had home sewn clothes made me a "perfect target".

I have got over those experiences, at the same of the bullying I found a good hobby and friends at horse stables. That helped me a lot. Still sometimes I think if I could be more open and brave without the bullying experience.

10 kommenttia :

  1. Tämä on kyllä tärkeä kampanja - ja liippaa läheltä itsenikin. En koe, että itse olisin ollut koulukiusattu, mutta molemmat lapseni ovat olleet. Ja se ei ollut helppoa katsottavaa...onneksi niistä selvittiin, mutta arvet ne jättivät.
    Upeaa, että olet selvinnyt noin hyvin kiusaamisen jälkeen - se jos mikä antaa toivoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein osannut kotonakaan puhua kiusaamisesta, aluksi se oli niin huomaamatonta ja ajattelin, ettei sille kuitenkaan kukaan ulkopuolinen mitään voi. Koulukiusaamiseen suhtauduttiin 80-luvulla myös vähän eri tavalla kuin nykyisin. Enkä oikein kehdannut tunnustaa sitäkään että lopuksi olin ollut tappelussa.

      Kun myöhemmin, aikuisena puhuin äidilleni kiusaamisesta, hän oli aika hämmästynyt. Hän oli ajatellut, että minua oli vain vähän härnätty koulussa, eikä sen kummempaa.

      Poista
  2. Mulla on samoja fiiliksiä kuin sulla liittyen vanhojen koulu"kavereiden" näkemiseen näin aikuisena. En ollut suosittujen tyttöjen joukossa, ja arvaan tietämättäkin, että minua en heidän porukoissaan varmasti mollattu (olinhan vähän pullea, meikitön, kuljin verkkareissa ja vanhempani eivät kierineet rahassa). Silti nämä koulu"kaverit", jotka eivät puhuneet yläasteella minulle kain pari hassua sanaa, pyytävät kaverikseen facebookissa ja halaavat jos heihin törmää vaikka baareissa. Se tuntuu tosi oudolta, kaveripyyntöjä en ole hyväksynyt ja väkinäisen halauksen jälkeen lähden paikalta pois. En halua jakaa heille elämääni nyt yhtään enempää kuin silloin 15 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin todella hämmentynyt, kuinka moni tuli tervehtimään iloisena, aivan kuin kiusaamista ja pilkkaa ei koskaan olisi ollutkaan. Suhtauduin heihin aikuisena ihan asiallisesti, mutta en myöskään tuntenut mitään äkillistä lähentymistä.

      Poista
  3. Hear, hear!

    Tärkeä kamppis. Itse olen ollut kiusattu pienestä pitäen. Paikkakunnan ainoana punapäänä sain kuulla niin isommilta kuin pienemmiltäkin kaikki mahdolliset nimet ja huutelut. Pisamatkin olivat kuin teeren kakka hangella.... Myöhemmin sitten muita syitä.

    Olin kuitenkin jotenkin niin naiivi, että en edes kaikkea huutelua ymmärtänyt. Olen saattanut itseni monet kerrat ikävään tilanteeseen, kun olen puolustanut muita kiusattuja. Raukkamaisinta mitä tiedän on kun heikomman kimppuun käydään. Silloin mä näen punaista, edelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiusan kohteeksi joutumiseen riittävät ihan pikku asiat. Kiusaajat ja sivulliset voivat pitää pilkkaa harmittomana, mutta varsinkin lapsilta ja nuorilta puuttuvat usein taidot ja voimat lopettaa kiusaaminen.

      Poista
  4. HIeno postaus! Ja rohkea, kuten muittenkin vastaavat. Itsekin harkitsin ryhtyä tähän, mutten taida uskaltaa :) Ei minua paljon kiusattu ole, mutta se vähä mitä on, osui arkaan paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiusatuksi joutumisessa ei ole hävettävää, kiusaajien tulisi sen sijaan hävetä.

      Poista
  5. Upea postaus! Nostit tärkeän asian esille ja olen ylpeä, että teit. Koska me olemme tutustuneet vasta aikuisiällä en olisi koskaan edes voinut uskoa, että sinua on koulukiusattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka blogin sävy onkin varsin kepeä, halusin tähän keskusteluun kuitenkin osallistua kun sitä omaa kokemusta on.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.