16.12.2014

Joululahjapuuhailua keittiössä / Christmas in the kitchen


 
Joululahjavalmistelut ovat nyt täydessä vauhdissa keittiössämme.
 

Säilöttyjä sitruunoita tein jo joitain viikkoja sitten.
 
Siippa paistoi pari päivää sitten valtavan kasan näkkäreitä. Hän otti vakavasti ohjeeni tehdä niitä tarpeeksi, että riittää brunssipöytään ja jouluillallisille (juu, on monikossa, me vietämme joulua kolmeen otteeseen) ja vielä lahjaksikin.
 
Siippa on tehnyt näitä näkkäreitä jo useana vuonna. Ensimmäisellä kerralla hän teki aika "orgaanisia muotoja". Eivät ne rumia olleet, mutta osa saajista kertoi myöhemmin hieman ihmetelleensä pussin saatuaan vaatimattoman näköistä näkkäriä. Maistettuaan he olivat kuitenkin aivan myytyjä. Kumina ja fenkoli antavat ihanan säväyksen.
 
Nyt Siippa on siirtynyt tekemään tähti- ja sydänmuoteilla, joten ulkonäkökin on näyttävä. Reseptin olen julkaissut viime joulun alla täällä. Näkkärin tekeminen on helppoa, mutta paistoaikaa kannattaa tarkkailla, etteivät reunat kärähdä.


Christmas present preparations are now in full swing in our kitchen.
 
Preserved lemons I made already few weeks ago.
 
Husband made his crispy thinbread on Thursday. He made sure we have enought for presents and for three Christmas dinners. Fennel seeds and cumin give their superb flavour to the scrumptious breads.
 

 





 
 
Siipan tehdessä näkkäriä minä olen tehnyt suklaakaramelleja. Niitä ystävät ja sukulaiset osaavat jo odottaa, olenhan antanut niitä lapsesta saakka. Ekat joulukaramellit taisin tehdä kymmenvuotiaana. Valikoima vaihtelee, mutta joka vuosi teen ainakin suklaapalleroita, joissa on erilaisia kuivattuja hedelmiä.
 
Valkosuklaasta syntyi kuivatuilla karpaloilla ja kultahileillä koristellen helposti somia namuja.
 
Wienernougatiakin voi tehdä helposti itse, maistuu aivan aidolta! Reseptin julkaisin pari vuotta sitten täällä, englantilaisen toffeen ohje on samassa postauksessa.
 

Oletteko te tehneet/tekemässä ruokalahjoja?
 
 
 
 
I have made chocolate candies. Home made chocolates are favorites of many relatives & friends. I vary the selecetion from year to year, but one Candy stays (although it's never the same either as measurements and fruits vary); chocolates with dried fruits.
 
White cholate candies are easy to make; melted white chocolates are decorated with golden flakes and dried cranberries.
 
Wiener nougat is also easy to make.
 
Do you make edible gifts? I would love to hear what you will make as gifts.

7 kommenttia :

  1. Nuo näkkärit ovat kyllä hieno idea ja makeiset tietysti aina. Itse olen joskus tehnyt lahjoiksi lasimestarin silleja ja sinappisilakoita, mutta en enää viime vuosina niitäkään. Pitäisiköhän ainakin noita näkkäreitä yrittää?
    Kivoja hetkiä joulukeittiössä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkkärit ovat ehkä sellainen lahja, jota muut eivät anna, mutta ne maistuvat kuitenkin kaikille.

      Poista
  2. Noi näkkärit on ihan huippulahja! Wautsi. Terkut siipalle!

    Aattoon enää viikko.. Mihin tää aika menee? ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kiirettä alkaa pitämään! Siippa kiittää terkuista!

      Poista
  3. thank you for the beautiful pictures !!! angie wants a nice week

    VastaaPoista
  4. Kivoja piparikeksejä:) Tällä viikolla minäkin pistin säilöttyjä sitruunoita tekeille,mutta pikkuruisista minisitruunoista. Kauniit kuvat, ja nyt kun olen sokerittomalla ja jauhottomalla ruokavaliolla niin ainakin herkuttelen noilla suklaakuvillasi;D Mukavaa joulun odotusta Tuuli:)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.