Surun hetkiä * Time for sorrow

 

 

 

Viime viikolla siunattiin helmikuussa kuollut ystävämme. Hänet vei vaikea sairaus aivan liian aikaisin.

 

Emme olleet ihan kaikkein läheisimpiä ystäviä, mutta oli aina kiva nähdä, satunnaisesti naapurustossa ja välillä sovittujen juttujen merkeissä.  Teimme toimittajaystävämme kanssa pari lehtijuttua yhdessä, kävimme syömässä kuvauskakkuja, ideoimassa muutoksia hänen kotiinsa, herkuttelemassa ruokajuhlissa... Joka kerran ihan ohimennenkin tavatessamme vaihdoimme muutaman ruokaidean tai uusimman keittokirjavinkin. Tuliaisiksi hän toi sesongin uusimman ruokayrtin tai kimpun ihania kukkia. Jaoimmekin rakkauden ruokaan ja eläimiin. Ystävämme koira tervehti meitä aina suurella ilolla ja meillä käydessään tuli eteisestä tai makuuhuoneesta esittelemän jotain löytämäänsä esinettä; pyykkikorista kaivettua villasukkaa tai ikkunalaudalta haettua lapsuuden pehmoleluani.

 

Itkin läpi siunaustilaisuuden, mutta kaunis ja ajoittain jopa hauska muistotilaisuus muistutti ei vain suremaan hänen poismenoaan vaan myös iloitsemaan, että saimme tuntea valoisan ihmisen, joka toi iloa ympärilleen.

 

 

Last week we said goodbyes to a friend who lately lost her battle against a severe illness.

 

We weren't the closest possible friends, but it was always lovely to see heer, sometimes by accident on street or when we agreed to meet. We did few food articles together for the biggest national ladies journal she worked for, went to see her food photo shoots - and eat the cakes! Wee shared ideas for her home interiors, attended her parties. Every time we shared some latest food ideas or talked about the latest cookbooks. When she visited us, she brought the latest trendy herb or a beautiful bunch of flowers. We shared love for food and animals. Her dog was always delighed to see us and when they visited us he brought a sock from hamper or my childhood stuffed toy from window shield for us to see.

 

I cried trough the church service, but the memorial dinner afterwards was beautiful and occasionally even full of laugh. It reminded us not just to feel sorrow for her death, but also joy that we have had chance to know a person who always brought hapiness to the people around her.