28.4.2015

Kohtaaminen Helsingin villin luonnon kanssa * Wildlife in Helsinki









Kotikulmillamme vain joidenkin kilometrien päässä Helsingin keskustasta näkee usein rusakkoja etenkin keväästä syksyyn. Ne ovat melko tottuneita ihmiseen, mutta eivät yleensä päästä ihan lähelle. Nyt joukkoon on liittynyt kanejakin ja ketunkin olen pari kertaa nähnyt.

Olimme sumuisella sunnuntaikävelyllä ja halusin kurvata vielä tonttimme viereiselle kalliolle etsimään villinä kasvavaa ruoholaukkaa. Olin sitä poiminut jo kilometrin päästä merenrantakalliolta, mutta toiveissa oli löytää sitä lähempänäkin kotoa. Voisin käydä hakemassa ruoholaukkaa lautaselle juuri ennen ruoanlaittoa. Samalta kalliolta kerään orvokinkukkia, villinä kasvavan ruusun terälehtiä, vadelmia ja metsämansikoita, mutta ruoholaukkaa en löytänyt.
 
Sen sijaan kalliolla nökötti rusakko pesupuuhissa, joka päästi ihan lähelle. Kamera oli sopivasti esillä, sillä olin kuvaillut sumuun kietoutuneita maisemia. Pääsin kiertämään rusakkoa ihan muutaman metrin päästä. Lopulta se kyllästyi kuvaajaan ja pompahteli parin metriä kauemmaksi ja siitä laiskan letkeästi metsän siimekseen.
 
On Sunday we walked in our neighbohood, I had my camera with me as I wanted to shoot misty views.

I foraged wild chives by the sea and wanted to check if I could find chives also on the rocks next to our house. Couldn't find chives, but saw a jackrabbit, who let me come very close wih my camera, only few meters away.

8 kommenttia :

  1. Vitsi miten lähelle olet päässöt jänöä, upeita kuvia. Olipahan kivaa treffata ja sinulla myös todella mukavan tuntuinen mies. Bileet jäivät kyllä kovin lyhyeksi, tämä vanha ei vaan enää jaksa discoilla. ;)

    Mukavaa vappua <3

    VastaaPoista
  2. Ihan mielettömiä pupukuvia :) Cityrusakot ovat kyllä todella rohkeita eivätkä kaihda ihmisiä tai koiriakaan. Törmäämme päivittäin omilla kulmilla Espoossa pitkäkorviin, jotka makoilevat kylmän viileästi maassa vaikka kuljemme Minnien kanssa ohi. Edes koira ei huomaa rusakko kun ovat niin liikkumatta.... Citykettukin oli pari vuotta sitten mutta lopulta selvisi, että se reppana oli sairas yksilö joka hakeutui asutuksen läheisyydessä oleville lintulaudoille syömään kun ei muuten saanut ruokaa. Näin meillä cityssa .... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettuja olen nähnyt pari kertaa. Kerran kettu meni aivan muina kettuina pyörätiellä autotien vieressä rusakkopaisti suussa. Ei välittänyt tai väistänyt vastaantulijoita.

      Poista
  3. Hauskoja kuvia :-D Itsekin innokas luontobongari olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cityeläimiä tulee bongailtua välillä ihan omalta parvekkeeltakin, mutta harvoin olen näin lähelle päässyt rusakkoa, ainakaan kamera kädessä.

      Poista
  4. Upeita kuvia! On kyllä mahtava ilme pupulla. :) Me törmättiin eilen kolmeen aivan pieneen pupuvauvaan. Pienet karvapallot olivat tajuttoman söpöjä! <3 Äitiä ei näkynyt missään. Mukanamme ollut neljävuotias neiti sanoi äitipupun olevan tekemässä tärkeitä töitä tietokoneella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupu tuijotteli minua vähän ärtyneenä kun tulin häiritsemään, mutta arka se ei ollut, pääsin kiertämään sen edestä ihan parin metrin päästä samaan aikaan kuvaten.

      Pupuäidit taitavat olla sellaisia, että ne menevät tietokoneelle päiväksi ja muistavat poikasensa vasta illalla :-)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.