5.10.2015

Hidasta elämää | Slow life

 

Olen aika huono nukkuja, heräilen öisin enkä saa unta ja viikonloppuisinkin yleensä herään ajoissa; vaikka vielä väsyttäisi ei enää nukuta.
 
Pari kertaa vuodessa saatan kuitenkin vetäistä uniöverit. Lauantaina menin puolilta öin nukkumaan, heräsin aamulla aika aikaisin outoon painajaiseen, makailin sängyssä tunnin verran eikä uni tullut silmään. Hain sitten Hesarin sänkyyn, mutta ajattelin ihan vain hetkeksi sulkea silmät. Seuraavan kerran avasinkin ne puoli kahdeltatoista! Siippa oli antanut minun nukkua, hän ajatteli minun tarvitsevan unta. Ja ihan oikeassahan hän oli; jos kerran nukuin noin myöhään, varmaan tarvitsin uneni eikä meillä ollut mitään erikoista suunniteltuna päivälle.
 
Viikunatuorepuuro ja kahvi saivat lopulta hereille.
 
I am quite often a lousy sleeper; I woke up in the middle of the night and cannot get sleep, I also often wake up early on weekends even though I wish I could sleep later.
 
But on Sunday I slept until 11.30 am! I musta have needed my beauty sleep.
 
Coffee and fig overnigh oats got me finally awake.
 
 
 

 
Siivilöin ja pullotin elokuun lopulla tekeytymään laittamani vadelmaviinietikan.
 
I sieved and bottled the raspberry vinegar I made late August.

 
 
 
Iltapäivällä menimme kaupungille, kävelimme, kävimme sushilla ja katsomassa Harjoittelija-elokuvan, joka oli sunnuntaihin sopiva hyvän mielen elokuva.
 
Later in the afternoon we headed to the city for a walk, sushi dinner and movie. The Intern was a fun, good mood Sunday movie.
 
 


Oli jo pimeää kun tulimme ulos elokuvista. Illat pimenevät liian aikaisin... Onneksi oli kuitenkin hyvin lämmintä lokakuun illaksi.
 
It was already dark when we came out of the movies. Fortunately it was unbelievably warm night for an October night.


 
 
 
Kävimme vielä sunnuntai-illan päätteeksi vilkaisemassa kuinka kälyni ja hänen miehensä käsintehtyjen hopeakoru- ja nahkatuoteliikkeen ja työpajan Design Laakso & Sundmanin muutto sujuu. Liike muuttaa Pikku Roballa miltei hotelli Lilla Robertsia vastapäätä liikehuoneistosta toiseen. Ja hyvältähän se näytti! Kunhan tavarat ovat löytäneet paikkansa, uusi liike aukeaa tällä viikolla.
 
Kuinka teidän viikonloppunne sujui?



After movies we went to see how the move of my sister in law's silversmith and leather product work shop and store is going. They are opening a new stoem this week down the street from the previous location on Pieni Roobertinkatu almost across the street from Lilla Roberts hotel. The new store looks good and they are ready to open the doors in few days.
 

14 kommenttia :

  1. Minä nukun arkisin n.5-6 tuntia yössä ja sitten pitääkin jo viikonloppuna tankata unta takaisin :) Ihanaa kun sait kunnon unet sinäkin.
    Viikonloppu meni rentoillessa, pojan jalkkispeliä kannustaen ja ystäviä ja äitiä tavaten.
    Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa se univelka täytyy kuroa kiinni! Hyvää/hyväunista viikkoa!

      Poista
  2. Hyvä, että sait levättyä kunnolla! Kurjaa olla huono nukkuja. Itse olen puolestani sellainen, että kun pään tyynyyn painan niin nukahdan ja aamulla herään. Yöllä voi tapahtua mitä vaan niin en havahdu (= lue: koira voi repiä oman petinsä tai jotain muuta) ja minä vain tuhisen kuin pieni porsas.

    Omaan viikonloppuun kuului ulkoilua, stand upia, taidenäyttelyä ja brunssia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siippa on juuri tuollainen sikeästi nukkuja. Kerran onnistuin saamaan makuuhuoneen oven ulkopuolella olevan palohälyttimen päälle, kun se alkoi piippamalla varottaa patterin loppumisesta. Irrotin patteria kun varotin ulvahti todella pahalla äänellä. Makuuhuoneessa ei edes kylkeä käännetty...

      Poista
  3. Lohduttavaa, että joku muukin 40+ -ikäinen kertoo nukkuvansa huonosti. Olen alkanut herätä aamuna kuin aamuna kuudelta, eikä se arkisin niin haittaa, koska herätyskello soittaa joka tapauksessa puoli seitsemältä. Yöuni jää kuitenkin aika lyhyeksi. Mutta viikonloput; antaisin paljon siitä, että saisin jonain sunnuntaiaamuna nukuttua vähän pidempään. Miten huomaavaista, että miehesi antoi sinun nukkua puolille päivin ja oli varmasti oikeassa siinä, että tarvitsit ne unet. Parempia yöunia sinulle ja meille kaikille lyhytunisille toivoen Aikainen Lintu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikainen Lintu, toivottavasti me kaikki nukumme paremmin!

      Poista
  4. Minä nukun yleensä huonosti - fibrosäryt valvottavat ja välillä vaihdan sänkyäkin useamman kerran yössä. Niinpä sitten, kun viikot on käyty töissä muutaman tunnin yöunilla, tankkaan aina kun on mahdollista;)
    Nyt flunssan aikana yöunet yskän takia olivat normaaliakin onnettomammat - onneksi sai päivisin torkahdella aina kun pystyi.
    Tsemppiä ja parempia yöunia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, noin huonoa ei uneni sentään ole! Positiivisena puolena on sentään se itselläni etten kävele harva se yö unissani kuten nuorempana. Toivottavasti saat nukuttua paremmin ja flunssakin hellittää!

      Poista
  5. Tuota Harjoittelija-elokuvaa olen minäkin hieman silmäillyt sillä silmällä.Taidanpa siis käydä katsomassa sen ennen kuin se häviää valkokankaalta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juoni oli aika yksinkertainen, mutta hyvä näyttelijät tekevät keskinkertaisestakin tarinasta nautittavan.

      Poista
  6. Ihastuttava blogi sinulla :) Nälkä tuli heti kun katsoi ruoasta kuvia :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokakuvaus on vähän lähtenyt käpälästä - ja pahemmaksi taitaa vain mennä. Koneelle latautuu parhaillaan Photoshop.

      Poista
  7. Luin tämän postauksen jo silloin aiemmin puhelimella, mutta tulen nyt vähän jälkijunassa kommentoimaan näin läppärin äärestä. Itselläni käy sama juttu, että herään viikonloppuisin siinä kuuden jälkeen ja tuntuu, ettei saa nukutuksi enää vaikka kehossa painaa väsymys. Teen niin, että valvon n. puoli tuntia, juon silloin kupin teetä sängyssä ja syön ehkä pienen palan leipää. Lueskelen jotain tai jopa selailen puhelinta sängyssä. Pian alkaakin jo silmäluomi painamaan ja nukahdan uudelleen ja pystyn nukkumaan johonkin kymmeneen tai jopa puolille päivin. Tämä oivallus on auttanut tosi paljon siinä, että saan viikonloppuisin tankattua unta, arkisin kun yöunet tuppaavat jäädä liian lyhyeen. Tämä niksi ei tosin toimi silloin, jos tiedän, että pitää lähteä jonnekin, kai rupean jotenkin alitajuisesti silloin valmistautumaan lähtöön, enkä rentoudu takaisin uneen.

    Ihania syksyisiä ruokakuvia muuten blogissasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein pikku valvomisen jälkeen alkaakin nukuttaa uudestaan. Saatan nousta lukemaan Hesaria ja mennä sitten takaisin nukkumaan. Pakko tankata jossain välissä unta, että taas jaksaa. viikonloppuna ollaan menossa anoppilaan maalle. Siellä päikkärit kuuluvat aina ojelmaan!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.