9.10.2015

Vaaleanpunainen muistutus | A pink reminder






Yksi lempikoruistani on tämä blogissa ennenkin esitelty kälyni Mariian minulle tekemä hopea- ja ruusukvartsiriipus. Pyysin häntä tekemään sen minulle rakkaimman ystäväni menehdyttyä rintasyöpään. En toki muistutusta ystävästäni tarvitse, hauskat ja lämpimät muistot yhteisistä ajoistamme ovat muutenkin mielessäni. Silti koru oli mielestäni kaunis tapa kunnioittaa hänen muistoaan. Koska koru ei ole virallinen roosa nauha-tuote, lahjoitin myös korun hinnan rintasyövän vastaiseen kampanjaan.

Pidetään siskot huoli itsestämme, käydään suositusten mukaan tarkastuksissa ja muistetaan niitäkin, jotka ovat tautiin sairastuneet. Minä olen tänäkin vuona tehnyt lahjoituksen kampanjaan. Ajattelitko sinä osallistua? Kampanjaa voi tukea ostamalla myös virallisia roosa nauha-tuotteita, joiden tuotosta osa lahjoitetaan kampanjalle.


Ja tänään pukeudutaan pinkkiin! Kaulassani on tänään korun lisäksi vaaleanpunaisena pehmoinen huivi.

Bloggaaja on aika väsyneen näköinen, pitäisiköhän taas vetää uniöverit viikonloppuna? Ainakin seerumit ja japanilaiset silmänaamiot pääsevät käyttöön!




A reminder to wear somehting pink today to support the Pink ribbon campaign for breast cancer awarness. My pinks of today are blush pink Balmuir cashmere scarf, pink lipstick and pendant made my sister in law. They remind me of my dear friend who died of cancer and also remind me of get checked yearly.


10 kommenttia :

  1. <3 kaunis koru ja yhtä kaunis idea. <3 Näytät kyllä täältä katsoessa oikein kauniilta <3 Levollista viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Kaunis on kyllä koru. Voisin itsekin tuollaista kantaa <3

    Pinkkiä perjantaita ja ihanaa viikonloppua

    VastaaPoista
  3. Bloggari näyttää oikein hyvältä.
    Hyvää Roosa nauha päivää ♡

    VastaaPoista
  4. Todella, todella kaunis koru! Itse tykkään erityisesti juuri koruista, joilla on erityinen merkitys minulle. Täytyy sanoa, että tirautin pienet itkut täällä tarinaasi lukiessani.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis koru ja ihana tapa kunnioittaa rakkaan ihmisen muistoa!

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis koru ja tarina <3

    VastaaPoista
  7. Herkkääkin herkempi koru tarinoineen. Todella kaunis kuva myös sen kantajasta. Pinkkiä perjantaita <3

    VastaaPoista
  8. Kaunis koru ja tärkeä asia tämän kaiken takana. Pidetään huolta itsestämme...ja toisistamme! <3

    VastaaPoista
  9. Todella kaunis koru :)

    Pidetään huolta toisistamme ja ihana kuva sinusta <3

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille kommenteistanne. Ystävän muisto on rakas ja koru on tosiaan tärkeä minulle.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.