29.11.2015

Ei tulisi muotibloggaajaa | Not a fashion blogger

 
 
 
 
Sain hienon idean; käydään sunnuntaibrunssin jälkeen ottamassa pari kuvaa blogijuttua varten kaupungilla idealla "matkalla pikkujouluihin".
 
500 kuvaa myöhemmin (sarjakuvaus päällä) olen oppinut muutaman asian jotka muotibloggaajat varmaan jo tietävätkin; ei tarvitse juosta, vaikka haluaa kuviin vetäviä askelia, tuulenpuuskassa hiukset lennähtävät kasvoille, nollakelissä vuorittomalla takilla tulee kylmä, avokkaiden pohjat ovat jäisillä kaduilla liukkaat, korot jäävät nupukivien väliin ja on vaikea hymyillä luontevasti kun paleltaa.
 
Kun yrittää vieraan talon ovenkahvassa roikkuessaan näyttää siltä, että katsoo ylös kyläilypaikan ikkunaan näyttääkin siltä että pelkää jotain putoavan päähän. Aina kun seisot oven edessä, sieltä tulee joku ja kaupungin hiljaisimmat kadut ovat yllättäen kansoitettuja. Keskellä katua kävellessä on jäädä auton alle ja jalkakäytävällä joku aina taustalla kantaa lähikaupan riemunkirjavia muovikasseja tai harjaa verkkareissa autoa lumesta.
 
Kun kuva on lopulta muuten hyvä, huomaa, että kädessä oleva laatikko on väärin päin. Mutta ehkä muutama blogikelpoinen kuvakin tuli ja vietin ihan hauskan, joskin kylmän parituntisen Siipan kanssa. Mutta ei minusta muotibloggaajaa tulisi. Sen totesin jo edellisellä poseerauskerralla.

P.S. Joskus taas pärjää yhdelläkin kuvalla.



Vielä linkki näissä kuvissa näkyvään lahjapakkaukseen liittyen.

Ken on joulun kaunein? Äänestä joulun kauneinta lahjapakkausta ja osallistu 500€ matkalahjakortin arvontaan.


 
 

I got a great idea; why don't take some photos of me "on my way to a Christmas party".
 
500 photos later I had learned some facts propably familiar to fashion bloggers. You don't need to run if you want to take long steps, hair gets messy in windy weather, unlined coat is not enough for weather under 0 C, soles of pumps are slippery on icy streets, heels get stuck between stones on paved streets and it's difficult to have a natural smile when ou're freezing.
 
There is always someone on the background on walkway and if you're walking on the middle of the street, thre is always danger to hit by a car. If you want to have a door as a background, someone surely will step out of the door. Finally of you get a good shot with acceptable expression, good har and no one on the background, the box you carry is upside down.
 
In any case we had fun and got few usable shots. But I'd never make a fashion blogger. Npted that already the last time.

P.S. Sometimes one photo is enough.


18 kommenttia :

  1. Pienten kommellusten jälkeen, tuli kyllä tosi hyvät kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama ihan kiva kuva tuli. Opinhan taas vähän kuvaamisesta ja siitä kameran toisella puolella olemisesta.

      Poista
  2. Täydelliset kuvat, ilme ja asenne! Kyllä sinusta kuoriutui nyt muotibloggarikin!
    Ihanaa sunnuntaita, tänään muuten loistava kuvausilma ja -valo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytinkin eilistä valoa pariin ruokakuvaukseen hyödykseni, etteivät kaikki talven ruokakuvat olisi päivänvalolampun kelmeässä valossa otettuja.

      Poista
  3. Ei tullut muotibloggaajaa, mutta onneksi lukijoiden iloksi ihanan aito, huumorintajunen ja kaunis suomalainen nainen, jonka blogista saamme nauttia. Kauniit kuvat ja vinkit kokkauksista välittävät tuoksutkin mukanaan. Joskus katselen vanhaa rakasta kotikaupunkianikin Helsinkiä ansiostasi uusin silmin. Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  4. Hyviä kuvia olet saanut Siipan kanssa aikaan! Ilmeet ja asennot hyviä joten kyllä se tästä lähtee kehittymään....harjoittelu tekee mestarin :)
    Helsinki on kaunis kaupunki ja Huvilakadullakin olette kulkeneet - ihana katu!
    Mukavaa ensimmäistä adventtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvilakatu on kaunis - ja Siipalle kovin tuttu, viettihän hän miltei kaksi vuotta siellä kuvaten Salkkareita säässä kuin säässä.

      Poista
  5. Hienoja kuvia, ainesta muotiblogaajaksi selvästi! Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Reetta. Tätä edeltävässä kuvassa olin liian totinen ja seuraavassa purskahtanut (oudon näköiseen) nauruun, mutta tämä yksi kuva välissä onnistui.

      Poista
  7. Hyviä ovat kuvat. Eli ainesta on myös muotibloggaajaksi.
    Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkei nyt sentään, mutta harjoitus tekee varmaan poseeraamisessakin mestarin.

      Poista
  8. Ai elämä, että koen jälleen kerran niin samastumisen tunteita kanssasi Lumo <3. Mikä ihme siinä on, että ne viimeisetkin kummallisuudet kuvassa huomaa vasta, kun sitä purkaa muistikortin tietokoneelle ja katsoo kuvia sieltä?

    Ja miksi sitä riemunkirjavaa kassia (tai päästä kasvavaa puuta tai tankoa) ei todellakaan huomaa kuvausvaiheessa vaan sitten kun se on jo liian myöhäistä ;)...?

    Ihan siis kysyn vaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman olen huomannut usein itsekin. Vasta ruudulta näkee onko kuva oikeasti onnistunut. Onneksi Siippa osasi katsoa ettei niitä muovikassi-ihmisiä tai muita näy takanani, mutta välillä sai viluissaan odotella kunnes taustalla hääräävät olivat poistuneet kuvasta.

      Poista
  9. Kuvat on hienot, mulla harvoin onistuu..
    Piti käydä osallistumassa kulpailuun, aina matkalahjakortti kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onnistumisprosentti oli aika pieni, mutta onneksi muutama sentään onnistui!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.