26.12.2015

Joulun hetkiä | Christmas moments

 
 
Joulun vietto jatkuu meillä edelleen mukavasti. Toivottavasti teilläkin on ollut kiva joulu!
 
Jouluaattona oli sopinut veljeni kanssa, että hän hakee meidät kotoa, käymme haudoilla, haemme äidin ja menemme veljeni ja hänen vaimonsa luo jouluillalliselle.

Päivän ehti ottaa todella rauhallisesti. Vähän podin jopa huonoa omaatuntoa, että saatoin olla ihan rennosti; laittaa kasvonaamion, liotella jalkoja, kuvailla, käydä kävelyllä... Mutta järkiinnyin; eihän joulun tarkoitus olekaan kilpailla suorittamisessa.

Illallispöytään ja äidille viemisiksi olin tehnyt joululimpun ja tontun maalle menoa varten hakemat kalatkin oli torin kalakauppias suolannut valmiiksi, tonttu teki rosollin ja lisäksi teimme lahjaksi suklaita ja näkkileipää. Kohtuullisen vähäiset joulun ruokavalmistelut meillä oli tänä vuonna.













Aattoillallinen nautittiin perinteisten hautausmaakäyntien jälkeen Etu-Töölössä. Kälyni, loistava kokki, oli laittanut kystä kyllä. Perinteisessä joulupöydässä oli kaikki mahdolliset ruokalajit, itse tehtynä totta kai! Söimme, seurustelimme ja jaoimme lahjoja pitkälle yöhön, kotiuduimmekin vasta myöhään yön tunteina.

Eilen ajoimme anoppilaan viettämään pyhäpäivä maalla. Täälläkin oli tietysti täysi joulupöytä katettuna.







Anoppilassa ihmiset eivät koskaan anna lahjoja, vaan lahjat tulevat  eläimiltä. Tänäkin vuonna lahjoja antoivat mm. mehiläinen, kettu, näädät, lampaat ja tietenkin appivanhempien Tarmo-koira. Tarmo antoi kälyni Mariian tekemän hopea- ja puolijalokiviriipuksen lahjaksi. Tarmolla ja minulla on samat nimikirjaimet, joten Tarmo yleensä tilaa koruihin  myös hopealätkän, jossa on HÄNEN nimikirjaimensa muistuttamassa keneltä lahja on tullut. Eräässä perinteisessä suomalaisyrityksessä ihastuttiin kertomukseeni niin lahjoja antavista eläimistä, etten olisi hämmästynyt, vaikka se näkyisi ensi vuoden joulukampanjassakin.



 Appivanhempien lintulaudalla ruokailevia oravia seurattiin aamulla pitkään ikkunasta. Ne ovat niin paksuja, että äkkiä katsoen luulin lintulaudan juuressa olevan kanin.


Olin kuullut ympäri Etelä-Suomen huhuja joulusuppiksista. Muiden jäädessä tapanina lahjakirjoineen kinkun ja suklaan välittömään läheisyyteen, suuntasin metsään. Huhun  paikkansapitävyys piti käydä tarkistamassa omilla salaisilla suppilovahveropaikoilla. Tottahan se oli!









Nyt otetaan pari päivää rennosti maalla, sitten on aika siirtyä kaupunkiin valmistautumaan uuteen vuoteen ystävien kanssa.
 
Kuinka teillä on joulu sujunut?
 
Christmas in the city and on the countryside. Lots of food, pretty gifts and even mushroom foraging on Boxing day. Just perfect!
 
 
 

 

10 kommenttia :

  1. Ei hitsi eläimiltä lahjat aivan paras idea! <3 Tuo sienimetsähommeli on aivan uskomaton, nyt on kyllä maailman kirjat sekaisin! Toivottavasti olet saanut levättyä

    Tunnelmallista iltaa <3

    VastaaPoista
  2. Saan mukavasti lepäillä vielä monta päivää, pidän ensi viikon vapaata.

    Lahjat eläimiltä sopii hyvin lapsille, jotka eivät enää usko pukkiin. Toimii hyvin eläkeläisillekin ja viittäkymppiä käyville "lapsillakin". Tehoaa lisää kun tekstiasä on vähän kirjoitusvirheitä ja esim. R-kirjaimen lenkit ovat väärään suuntaan. Eläimet kun eivät ole jaksaneet olla niin tarkkaavaisia koulussa...

    Sieniä on kuulemma poimittu muinakin lumettomina jouluina, mutta ensimmäinen kerta kun minä olen poiminut näin myöhään.

    VastaaPoista
  3. Ihanan leppoisa ja stressitön joulu teilläkin...maalaismaisemaa ja eläimiä : ) Olen itsekin ottanut niin relasti ettei edes harmittanut vaikka puhelin simahti. No, huomenna huoltokeikalle kuitenkin, ei kuitenkaan ilman puhelinta toimeen tule. Ihanaa lomaviikkoa, nauti : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentouttavia -ja varmasti jännittäviä- päiviä sinullekin Heli!

      Poista
  4. Ihanan leppoisaa joulu ollut teillä! Hauska idea tuo lahjojen antaminen eläinten nimissä. Suppiskuvia onkin tullut vastaan, on kauan jatkunut sesonki näköjään. Mukavaa tapaninpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kävin eilen metsässä. Illalla tuli hentoinen lumikerros, nyt sieniä olisi varmasti miltei mahdoton löytää. Eilenkin tuijottelin pitkään maata niissä varmoissa paikoissa ennen kuin erotin jäkälän, sammalen ja maatuvien lehtien joukosta ensimmäiset suppikset.

      Poista
  5. Ihanan lepposia kuvia :)

    kiva idea tuo lahjajuttu, tulee niin rauhallinen ja stressitön joulufiilis!

    Rentouttavaa lomaa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  6. Leppoisan lokoisaa teidän joulunvietto. Tarmo haukottelee juuri niin makeasti kuin stressittömänä jouluna kuuluukin tehdä. Eläinten antamat lahjat kuulosta hauskoilta :) hyvä idea! Nuo oravat ovat kyllä melko hyvässä kunnossa eli ruokaa lintulaudalla on ollut riittävästi "häntiä tassuja pulleita massuja"....joululaulu alkoi soida jostain kumman syystä korvamatona korvassani.

    Hyviä lomapäiviä ja rentoutta!

    VastaaPoista
  7. Kaunis joulu myös teillä. <3 Tarmokin haukottelee siihen malliin, että mukavaa ja riehakasta on ollut!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.