6.12.2015

Viikon vinkit | Tips of the week.



Viikon valovinkki on nauttia valoa pimeyteen tuovista koristevaloista. Lokakuun puolivälissä kauppojen ikkunoihin ilmestyneet jouluvalot vähän ärsyttävätkin aikaisuudellaan. Pidän joulusta, mutta sesongin aikaistuminen vuosi vuodelta vesittä joulufiilistä.Nyt kun kaamoksen pimeys tuntuu olevan läpitunkematonta, valotkin miellyttävät ja ovat kivat joulun lähestyessä.

Light tip of the week is to enjoy Christmas lights. Mid October is too early for them, but now they light up the dark days.





Viikon toinenkin vinkki liittyy jouluun. Paketointi kannattaa aloittaa ajoissa. Olen edelleen mieltynyt ruskeaan voimapaperiin, jonka voi koristella piirtämällä, leimaamalla, nauhoilla ja washi-teipillä. Aika moni lahja päätyy tänä vuonna myös valmiisiin laatikoihin ja pusseihin. Vähänkään hankalan muotoisia lahjoja kun en muuten saa siististi paketoitua, vaikka kävin Stockan bloggaajille järjestämän pikakurssinkin asian tiimoilta aiemmin syksyllä.



I also have another Christmas tip for this week. Start gift wrapping now. You'll thank me later on.





Viikon hiusvinkki on käydä kampaajalla aika ajoin. Kampaajan käsittelyssä olin tosin jo viime viikolla, mutta kyllä uusi väri ja lyhempi leikkaus virkistää vielä viikkoja.

Kampaajalla käyn noin kerran kahdessa kuukaudessa. Kampaajani Eddien kanssa hämmästellään kuinka alun perin värjäyksen jälkeen hieman tuhkaan taittava väri saa "kultaisia sävyjä" kaikesta sinisen shampoon käytöstä huolimatta. Punapigmentti rupeaa pukkaamaan läpi ja olisikohan niin, että ne harmaatkin vaikuttavat. Niitä kuulemma alkaa olla jo jonkin verran... Olen lukenut Fudgen sinisen shampoon olevan parhaita keltaisuuden taittamiseen, onko kellään lukijoista kokemusta? En tosin tiedä onko sitä edes Suomessa myynnissä, mutta netistä näyttää ainakin löytyvän.

No nyt ainakin alkuperäisestä sävystä tuli hyvä, vähän vaaleampi kuin viimeksi, tuhkainen ja viileähkö. Olen oppinut varaamaan päivän viimeisen ajan, jota väriä saadaan fiksailtua tarpeeksi. Nytkin meni väriin 2½ h, ensin raidoitettiin, sitten värjättiin juuria ja lopuksi pituuksia. Leikkuu ei kauan kestänyt. Halusin hiukset talveksi taas lyhemmäksi takaa. Käytän paljon muhkeita huiveja ja pidemmät hiukseni eivät välttämättä laskeudu kauniisti huivin päälle. Keväällä voi taas antaa kasvaa hieman pidemmäksi.

Hair tip of the week is simply to visit hairdresser once in a while. A good hairday -or a good hair month! will make you feel so much better!





Viikon mielialavinkki on heittäytyä välillä spontaaniksi. Elämä kulkee usein työ-kauppa-koti-akselilla. Välillä kaavaa voi rikkoa ihan pienilläkin asioilla. 

Siippa oli perjantaina keskustassa ihan työpaikkani lähellä asioilla illansuussa. Töistä lähtiessäni soitin hänelle ja ehdotin cocktaileja kotiin menon sijaan. Jatkoimme vielä Bulevardin italialaisideliin Casa Italiaan, jossa jaoimme antipaston. Jälkkäriksi otimme tiramisua ja espressot. Siinäpä viikon irtiotto!


Rutiineista puheen ollen; itsenäisyyspäivän rutiinimme on syödä hyvin, illallisen jälkeen vetäytydytään lasillinen kuohuvaa kädessä ja villasukat jalassa katsomaan itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Mitkä teidän itsenäisyyspäivän rutiineitanne ovat vai onko niitä?


This week's mood tip is to be spontaneous once in a while. Even small changes in routines can lift above every day life.

I met Husband in a cocktail bar on Friday night after work and we continued to our favorite Italian deli to share antipasti and tiramisu. Just a small break in work-grocery shop-home routine made my weekend.



8 kommenttia :

  1. Ihania vinkkejä Lumo <3 Tuo kampaamo niin totta ja täällä taittaa punaiseen myös. Isä käyttää lahjoissaan tuollaista paksumpaa paperia, mutta on joko kultaista, hopeista, punaista tai vihreää ja ei koskaan teippejä. Aina ällistelen sitä miten paketit pysyvät kasassa ilman teippiä. Nykyään on kuitenkin niin kivoja teippejä, ettei teippi enää ns. rumenna pakettia. :) Täällä taas käytän paljon lahjakasseja, paketoiminen ei ole meikäläisen juttu, paitsi silloin joskus jos paketoin yksittäisen lahjan hartaudella ja ajatuksella. <3

    Mukavaa itsenäisyyspäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, ilman teippejä! Ei pysyisi omat pakettini kasassa ilman teippejä ja nauhoja!

      Poista
  2. Lumo! Olet kuvassa kaunis ja tyylikäs. Vaaleanpunainen Balmuir ja saman sävyinen huulipuna saa sinut hehkumaan
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinä ihana anonyymi! Taidat olla sama joka ennenkin on ilahduttanut minua kauniilla kommenteilla! Iloista joulun odotusta.

      Poista
  3. Samaa mieltä kanssasi liian aikaisesta joulun juhlinnasta :) tästähän ollaan puhuttu varmaan joka vuosi...Espa on tänä vuonna todella kaunis ja Runeberg on saanut metsäeläimiä seuraakseen ♥

    Paketoimiseen itselläni on melkoinen rutiini kun tuli oltu nuorena Stockalla ektraamassa ja siinä ennen joulua väännettiin jos minkä muotoista tavaraa pakettiin. Olen itse alkanut suosia yhä yksinkertaisempia paketteja ja käytän jopa kierrätettyjä papereita.

    Tukkasi on hyvä ja juuri sopiva "huivitukka".

    Hyvää itsenäisyyspäivää! Vähän samansuuntaisia viettotapoja täälläkin paitsi, että meillä perinteisesti on leivottu ainakin osa pipareista nyt itsenäisyyspäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voi virittäytyä joulutunnelmiin, mutta lokakuu on kyllä liian aikaista.

      Saan kyllä ihan nättejä paketteja aikaiseksi, jos jaksan keskittyä, mutta nyt tuntuu, että kuoret, laatikot ja pussit ovat kova sana tänä jouluna!

      Poista
  4. Fudgen shampoosta olen minäkin kuullut pelkkää hyvää ja sitä etsiskellytkin noista nettikaupoista. Minullakin hiuksissa paljon punapigmenttiä, joten hopeashampoita, -hoitoja ja -suihkeita käytössä kyllä. Osa niistä vaan vetää sitten liian harmaaksi tai suihkutan liikaa : ) Viikon päästä kampaaja ja toivottavasti lopputuloksena ihanan raikas raidoitettu hiuspehko jolla aloittaa sitten uusi vuosi 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä Fudgea täytyy tilata nyt! Suihkeita en ole käyttänytkään, sinistä shampoota ei ihan joka pesussa käytä se kun kuulemma kuivattaa hiuksia ja kampaajani valittelee kuivia latvojani. Täytyy tasapainotella hiusten kunnon ja värin välillä.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.