4.8.2016

Dinner in the sky Helsinki

Puolen päivän jälkeen tänään tuijottelin Marjon kanssa -vielä turvallisesti maan kamaralta- Rautatientorilla jännittyneenä korkeuksissa lounastajia. En ole korkeanpaikan kammoinen, mutta lounas yläilmoissa tuntui silti aika jännältä.  Pian Dinner in the sky* nostaisi minutkin Helsingin taivaalle parinkymmenen muun ruokailijan kanssa 50 metrin korkeuteen seuraavaan lounastarjoiluun. Me olimme saaneet lehdistökutsun tulla tutustumaan konseptiin, aika moni muu ruokailija oli ulko- ja kotimaisia turisteja ja olipa muutama saanut elämyksen mm. hää- tai syntymäpäivälahjana.





















Ihan tavallisilla ravintolatuoleilla ei taivaalla istuskeltu, vaan kääntyvissä penkeissä, johon osallistujat napakasti vyötettiin rallivaljailla. Etukäteen ajattelin, että vatsanpohjassa saattaisi hieman muljahtaa kun lähdemme ylöspäin, mutta hetkeäkään ei tehnyt heikkoa. Nousu oli hyvin tasainen, kääntyilin istuimellani kuvaillen juuri lounaan aikana valitettavan sumuiseksi käynyttä maisemaa ja heiluttelin samalla jalkoja tyhjän päällä.  Käänsin istuimen selkänojaakin välillä miltei vaakatasoon. Oikean puoleisella istuimella taisi tosin jännittää aika lailla koko ajan. Vasemmalla puolellani istunut Marjo on hypännyt tandemin laskuvarjolla, joten korkeat paikat olivat hänelle tuttuja.

Suomen ensimmäinen Top Chef –voittaja Akseli Herlevi tarjosi pöydän keskeltä meille Aasian makuja. Kyselin miten hän oli päätynyt tähän menuun. Akselilla oli ollut vapaat kädet ruokalistan suunnitteluun, hän on ihastunut etenkin Japanin keittiöön ja halusi tarjota vahvoja makuja, jottei ruoka jäisi näköalojen ja mahdollisen jännityksen varjoon.

Miso-turskaa, katsuo-maustettua munakoisoa ja miso-bataa kastike
Beef Tataki, japanilaista salaattia ja ponzu-salsaa
Matcha-juustokakkua, yuzulla maustettuja kesän marjoja

Juomina tarjottiin Plevner Pinot Blancia ja Parallele 45 Cotes du Rhonea


Ruokailu kesti kokonaisuudessaan n. 45 min, alkuruokana tarjoiltu Miso-turska oli jo kupujen alla odottamassa. Beef tataki-pääruoan jälkeen käväistiin pikaisesti alhaalla kun tarjoilijat kiidättivät eteemme tapahtumaa varten rakennetusta telttakeittiöstä juustokakkuannokset, pöydän keskellä kun ei liiemmin ole tilaa.  Akseli kertoi, että hän on tarjoillut juustokakkua pursotettuna sen jälkeen kun aikoinaan jonkun tilaisuuden alussa hän huomasi, että juustokakku oli lytistynyt ja äkkiä oli keksittävä keino kuinka tarjoilla se kun muuta vaihtoehtoakaan ei ollut. Kakku oli kaavittu pursotinpussiin ja pursoteltu lautaselle. Asiakkaat olivat olleet hyvin tyytyväisiä makuun ja annoksen ulkonäköön.

Ihan ylhäällä n. 50 min ajan emme olleet koko ruokailun ajan, sillä siellä tuuli sen verran, että vesi alkoi vihmoa vaakasenaan katoksen allekin sateen yltyessä lounaan aikana. Hieman alempana katos suojeli meitä hyvin. Katoksen alla oli myös infrapunalämmittimet ja lisälämpöä olisi saanut lainattavista, vettä pitävistä takeista, joissa oli vielä erikseen sisään rakennetut lämmittimet! Tällaista funktionaalista vaatetta en vielä ollut nähnytkään.

5.-8.8. tarjoillaan Michelin-tähdenkin saaneen ravintola Askin perustajan Filip Langhoffin aĺla olevaa menua. Kattauksissa on vielä muutamia vapaita paikkoja, varauksen voi tehdä täällä. Sääennustekin lupaa paljon parempaa keliä kuin tänään.



Sienimetsä & hirssiä
Sipulia & siikaa
Selleriä & lammasta
Mustaherukkaa & piimää

Lounaiden ja illallisten lisäksi Dinner in the sky-kokemuksena on tarjolla myös erityinen cocktail-nosto.

Ruoka oli erinomaista, tuoreista sesongin aineksista valmistettua ja kotikaupungin maisemat sateessakin vertaansa vailla. On aina mielenkiintoista päästä tutkailemaan kotikaupunkiaan kirjaimellisesti uudesta näkökulmasta ja mikä sen mukavampaa kuin nauttia herkullista ruokaa ja juomaa samalla. Olen onnekseni päässyt kokemaan monia erinomaista ruokaelämystä, mutta tämä taisi olla erikoisin!

*Yhteistyössä Dinner in the sky


I had one of my most exciting foodie experiences yesterday when I attended Dinner in the sky lunch in Helsinki. Unfortunately the views were misty as it just started to rain. We were safely under a canopy and bucled up in rally safety belts to enjoy the excellent food that was swiftly served.


Top chef Finland winner Akseli Herlevi served flavours of Japan, he wanted to serve strong flavours to match the views and to let food to overpower possible nervousness. I wasn't afraid of the highs, I even leaned my seat back when we were in 50 m height, but the girl next to me seemed quite nervous in the beginning.


- Bulgogi flavoured beef tartar on a shiso leaf, sesame and smoked mayo
- Torched miso cod, katsuo flavoured eggplant and miso bataa dressing
- Beef Tataki, Japanese salad and ponzu salsa
-Matcha cheesecake, yuzu flavoured summer berries

Filip Langhoff serves from today until Sunday 8.8. his below menu. If you are interested in an exceptional dining in Helsinki, here are still some seats available for lunch and dinner lifts, tickets here.

- Mushroom forest & millet
- Onion & Whitefish
- Celeriac & lamb
- Blackcurrant & Buttermilk


*In collaboration with Dinner in the sky

13 kommenttia :

  1. Oli kyllä huikea kokemus! Luulin pelkääväni enemmän, mutta aika sujuvasti se omakin lounas tuolla yläilmoissa eilen sujui. Tosin pari vierasta lopetti leikin kesken ennen pääruokaa ja heidät vietiin alas...; ) Tuo Filipin menu kuulostaa mielenkiintoiselta myöskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, meidän kattauksessamme ei onneksi noin korkeanpaikankammoisia ollut, vaikka vieressä istujaa taisikin jännittää varsinkin alussa kovin. Etukäteen ajattelin, etten missään nimessä kääntäisi istuinta, saati kallistaisi sitä, mutta niinpä vain tein. Olen ollut useassa aika pahassa vuoristojunassa maailmalla. Ne ovat olleet vauhdikkaita, vieneet korkeammalle ja tehneet kammottavia mutkia ja 360 asteen käännöksiä, joten ei tämä ollut loppujen lopuksi pelkokertoimeltaan kovinkaan pelottava.

      Poista
  2. Vau eikä! Tuonne on aivan pakko päästä! :) Kiitos inspiroivasta postauksesta! <3
    Cosmopolitan.fi/natalievilen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä jännä kokemus jota voi suositella, jollei ole korkeanpaikankammmoa

      Poista
  3. Kiitos seurastasi eilen "Taivasravintolan" pöydän ääressä. Hyvää ruokaa sekä seuraa vaikkei sää nyt ihan morsian mutta mehän emme ole sokerista. Akseli <3 ja juustokakkujälkkäri... mums mums mums.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinhän se meni säästä huolimatta kun varustus oli kunnossa. Oli oikein hauskaa!

      Poista
  4. Wautsi! Mä oon tota ain kuolannut ohi mennessäni, mutta korkeanpaikankammoisena en oo uskaltautunut ite ruokailua testaamaan :D Hyvältä kyllä näyttää, joten pitänee treenata noita korkeita paikkoja vähän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin itsekin, että ylhäällä oleminen voisi olla jotenkin epämiellyttävää. Olimme kuitenkin niin hyvin vyötetyt, etten pelännyt lainkaan. Ruokaan ja henkilökunnan jutusteluun keskittyi niin paljon, ettei jännittämiseen jäänyt aikaa.

      Poista
  5. Olen tuota "lentoravintolaa" katsellut taivaalla. Ja nyt te pääsitte nauttimaan dinneriä taivaalla. Kuulostaa ja näyttää jännittävältä ja herkulliselta. Taivaallinen kokemus :)

    VastaaPoista
  6. Kun kerran mekin tuolla kävimme, niin olen mielenkiinnolla lukenut myös muut aihetta käsitelleet blogijutut. Sinulla on kyllä ihanat kuvat - ajatellen vielä kuvausolosuhteita! Itse "uskalsin" ottaa sinne vaan iPhonen ja muutenkin kuvaaminen jäi vähän taka-alalle itse kokemuksesta, mutta Sinulla on selvästi tosi ammatillinen ote asiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Hyvinhän se kuvaaminen sujui ja uskalsin laskea kameran jopa pöydälle kun meno oli ylös ja alas mennessä niin tasaista. Vähän tietysti harmitti kun sade alkoi vähän aiemmin ja loppui miltei heti lounaan jälkeen, mutta eihän Suomen kesäsäätä voi koskaan ennustaa.

      Poista
  7. Pari kesää sitten lounastin yläilmoissa. Oli jännä kokemus! En ole yhtään korkeanpaikankammoinen, mutta silti jännitti yllättävän paljon. Olipa teillä upeat ruua! Näyttävät tosi kauniilta. Pursotettu juustokakku on aivan nerokas idea. Pitää joskus kokeilla kotona.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.