31.8.2016

Hoshito Helsinki

Japanilainen ruoka on paljon muutakin kuin sushia. Töölöläinen ravintola Hoshito, joka tarjoaa japanilaisen ruoan lisäksi myös muutakin aasialaista street foodia, on fiilikseltään aika lähellä japanilaisia izakaya-kansanravintoloita, joihin tullaan työpäivän jälkeen juomaan ja tilaamaan pikkuannoksia pöytään.









Näihin mutkattomiin Izakaya-ravintoloihin ihastuimme Siipan kanssa kovin Japanin-matkallamme. Hoshito oli ennen hieman enemmän fine diningiin kallellaan, mutta nyt listalla on edullisia viidestä kymmeneen euroa maksavia annoksia, jotka tilataan tiskiltä suoraan, juomaksi voi tilata olutta tai viiniä lyhyeltä listalta.

Sijainti Arkadiankadulla toi muistoja mieleen; ennen Hoshitoa samoissa tiloissa toimi pitkään Sininen baari, jota vastapäätä silloinen toimistoni sijaitsi useita vuosia. Sininen baari oli oikea vanhan ajan lounasbaaari, siellä käynti jäi rasvankärynä haisemaan pitkäksi aikaa hiuksiin. Saatoin sisään tullessani haistaa, jos nyt jo edesmennyt työnantajani oli pistäytynyt salaa kadun toisella puolella hakemassa berliininmunkin, joita hänen vaimonsa ei antanut kotona syödä. Rasvankäryn lisäksi ärsytti sekin, etteivät munkit näyttäneet hänellä koskaan kertyvän vyötärölle.

Nyt tarjolla ei siis ollut suomalaista baariruokaa eikä berliininmunkkejakaan. Tilasimme Siipan kanssa puoliksi chilikurkkuja, havaijlaisen lohi-pokekulhon, ribsejä, Nuoc Mam-
kanansiipiä sekä possudumplingeja. Ei ihan ikimuistoisin ruokaelämys, mutta juuri sopivaa työviikon päätteeksi; mutkatonta ja maukasta mukavan henkilökunnan tarjoilemana. Ainoana miinuksena Hoshitossa olivat matalat tuolit. Ei meidän pitkinä ihmisinä pöydälle ihan tarvinnut kurkotella, mutta tavallista alempana pöydänreunaan nähden istuttiin.

Ravintolaan ei oteta varauksia, mutta perjantaina alkuillasta pääsimme heti istumaan.


Hoshito, Arkadiankatu 21



Japanese food is so much more thatn just sushi. We fell in loev with izakaya restaurants during our trip to Japan. Izakaya is a relaxed gastro pub type of restaurant.

Hosthito in Helsinki used to be more of a fine dining place earlier, but now it serves Japanese izakaya type food and other Asian street food portions. Prices are from 5 to 10 euros, no reservations.

We ordered Hawaiian Salmon poke, salted chili cucumbers, ribs, Nuoc mam chicken wings and pork & leeks pot stickers. Easygoing and tasty.


2 kommenttia :

  1. Jos pitäisi valita tämän hetken suosikkikeittiö niin taitaisi kallistua japanilaiseen! Vallilan Mashiro on ihan ykkönen ja siellä olen syönyt maailman parhaimman lohi-zukedonin, jossa inkivääri-soijamarinoitua graavilohta...Tosiaan japanilainen ruoka on paljon paljon enemmän kuin pelkkä sushi, mikä sekin on taivaallista : )

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.