3.12.2016

Lappi kohtaa Italian- poropolenta | Easy reindeer polenta

Ostan silloin tällöin pussillisen kylmäsavustettua pororouhetta, yleensä edes tietämättä vielä mihin sitä käytän. Kyllä aina joku idea tulee, kuten vaikka tämä Suomi kohtaa Italian-tyyppinen poropolenta. Poronlihan hinta on yleensä melko suolainen, mutta rouhe on hieman halvempaa kuin palana tai viipaloitu myytävä kylmäsavuporo ja pussillisen tai riittää syvää makua pariinkin ateriaan.

Poronlihan ostamista tosin täytyy harkita enemmän tulevaisuudessa, se ei olekaan niin ekologinen vaihtoehto kuin olen aiemmin ymmärtänyt. Viime aikoinahan on uutisoitu kuinka poroille haetaan jäkälää Hailuotoa myöten kun Lapin laitumet on kaluttu tyhjiksi.




Olen syönyt myös hieman kevennettynä versiona jättämällä polentasta pois voin, vähentämällä parmesanin määrää ja tomaatitkin paahdan usein ilman öljyä.

Polentaa voi tarjota myös paistettuna ja tarjota ranskalaisten sijaan.


Polenta
5 dl kasvislientä
1 ½ dl polentaa
½ dl vastaraastettua parmesaanijuustoa

(1 rkl voita)
mustapippuria


Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi. Lisää polentaryynit, sekoita hyvin ja anna kypsyä hiljaa poreillen noin 8 minuuttia. Sekoita parmesaanijuusto ja voi joukkoon. Mausta mustapippurilla.

 
Uunissa paahdetut kirsikkatomaatit

1 rasia kirsikkatomaatteja
(1 rl oliiviöljyä)
herbs de Provance-yrttiseosta
suolaa

Laita tomaatit voideltuun vuokaan, leikkaa tomaatteihin pienet viillot jotta ne eivät halkea uunissa. Pirskottele tomaatit oliiviöljyllä ja ripottele hieman suolaa. Kypsennä 200 C uunissa 20 min.

Tarjoa polenta ja kirsikkatomaatit pororouheen tai kuutioidun kinkun kera.




Reundeer meat is traditional food in Northern Finland. It's healthy and considered quite ethical as the animals grow wild. Reindeer meat is expensive, but sometimes I buy "granulated" reindeer meat, i.e. cheaper, cubed cold smoked parts.
Reindeer, tomatos and polenta go well together. You can also substitute reindeer with ham.


Polenta can be eaten also grilled and served instead of fries.


Polenta



5 dl vegetable stock

1 ½ dl polenta

½ dl freshly grated Parmesan cheese

1 tablespoon butter

black pepper




Heat the vegetable broth to a boil. Add polenta, mix well and cook in medium heat approximately 8 minutes. Stir in Parmesan cheese (and butter). Season with black pepper.



Oven roasted cherry tomatoes


250 g cherry tomatoes
(1 tablespoon olive oil)
herbs Provance
salt


Put the tomatoes in a greased baking dish, cut small incisions on the tomatoes to prevent them from bursting in the oven. Sprinkle the tomatoes with olive oil, herbs and pinch of salt. Cook in 200 C oven for 20 minutes.



Serve the polenta and cherry tomatoes with a cold smoked reindeer or ham.




10 kommenttia :

  1. Uunissa paahdetut kirsikkatomaatit on herkullisia. Me laitetaan niitä jopa lämpimien voileipien kanssa <3
    Ihanaa viikonloppua Lumo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunissa paahdetut tomaatit ovat ihana salaatti jo sellaisenaankin.

      Poista
  2. Näyttää taas niin ihanalta, niin kuin sun annokset aina.

    VastaaPoista
  3. Onpas kauniin näköinen annos. Siitä on muuten kauan kun olen viimeeksi poroa syönyt. Itse en osaa oikein sitä valmistaa, joten täyykin käydä äidin luona syömässä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin tulee meilläkään poroa muussa muodossa kuin tällaisena murenana syötyä.

      Poista
  4. Itse tykkään riistaruoista tosi paljon ja myös poro maistuu, mutta olen vaan niin onneton valmistamaan niistä mitään, joten kaikki vinkit ovat aina tervetulleita, että mitä voisi valmistaa. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin tulee meilläkin riistaa syötyä. Eilen tehtiin hirvipataa. Vähän aineksia ja pitkä haudutus; tuloksena huippumurea pata.

      Poista
  5. Poro on hyvää, mutta harvoin tulee nykyään tehtyä. Lapissa asuessani, tein poronkäristystä lähes joka kuukausi.
    En tiennytkään, että tilanne jäkälän suhteen on mennyt niin huonoksi, että pitää muualta tuoda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapin porolaitumien tila on nykyisin kai aika onneton, jäkälää ei riitä kaikille.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.