26.11.2017

Viisi viikon varrelta

Marraskuun loppu... pitäisikö vähitellen virittäytyä joulutunnelmaan? Eilen kaadettiin maalla kuusi valmiiksi ja ensi viikolla joulukin ehkä alkaa näkyä blogissa. Ensin kuitenkin tämän viikon viiteen vinkkiin.





Tsekkiläinen-luomukosmetiikka

Viikon kosmetiikka tulee tsekkiläiseltä luomukosmetiikkasarjalta Havlik Apotekalta. Tyylikkään yksinkertaiset pakkaukset innostivat ostamaan vähän joululahjojakin, mutta sisältökin vaikutti. Mm. nopeavaikutteista aamunaamiota piti näytepussin testaamisen jälkeen hilpaista vielä ostamaan ennen kentälle lähtöä. Prahassa liike löytyy juutalaiskortteleista sekä Palladium-ostoskeskuksesta.




Nespresso Variations Confetto Snowball

Viikon kahvi on kookos-vaniljakahvi. Sain Nespressolta testiin uusia sesonkimakuja; Nespresso Variations Confetto Snowball, Variations Confetto Orangette ja Variations Confetto Licorice 

Suosikiksi nousi kookos-vaniljakahvi Confetto Snowball, josta tein "Kermaisen kookoskimara"-kahvin; kupin pohjalle teelusikallinen kookoskermaa, sen päälle kahvi ja lämmin maitovaahto, koristellaan (paahdetuilla) kookoshiutaleilla.




ruokakuvaus-talvella-on-haastavaa
 Viikon valokuvaoivallus oli tajuta, ettei pariin kuukauteen enää pysty ottamaan kuvia ennen töihin lähtöä. Lähden kotoa yleensä hieman ennen yhdeksää ja tähän asti olen pystynyt nappaamaan aamulla pikaisesti muutaman kuvan. Näitä rakeisia, aamuhämärissä napattuja kuvia katsellessani tajusin, ettei luonnonvalo enää riitä. Nyt kuvaukset taitavat siirtyä taas täysin viikonloppuihin kun päivänvaloa tuntuu olevan lähinnä klo 11-13... jos silloinkaan.

Jugurtin päällä näkyvistä sinisistä hippusista kyseltiin libanonilainen riisipilahvi-postauksessa. Ne ovat Frankfurtin kauppahallista ostamiani ruiskukan terälehtiä. Kesällä käytän tuoreita orvokkeja, ruusun terälehtiä, ketunleivän kukkia... talvella ripottelen  kuivattuja kukkia annoksia koristamaan.




anni-hautala-keittokirja


anni-hautala-keittokirjaViikon keittokirja on Anni Hautalan Annin keittokirja, jonka julkkareita juhlittiin viikolla julkkiksia vilisevissä juhlissa. Moni halusi selfieitä ilmeisesti TVstä ja juorupalstoilta tuttujen kanssa, minä en edes tuntenut puoliakaan julkimoista ja vetäydyinkin parin tutun bloggaajan kanssa keittiön lähelle ojentelemaan kättä ohikulkevien tarjoilijoiden tarjottimia kohden... Kirja joka tapauksessa sisältää runsaasti kivan helpon oloisia ohjeita kauniisti kuvitettuna, kirsikkaglögi taitaa lähteä näin joulun alla ensimmäisenä testiin.


kaarlen-silta-praha



Viikon matkavihje; Istu lentokentän portilla aina niin, että näet lähtöportin monitorin, muista kuunnella myös kuulutuksia...

Prahan kentälle saavuimme kaksi tuntia ennen lähtöä, teimme ostokset ja olimme portilla jo puolitoista tuntia ennen alkuperäistä lähtöaikaa. Silloin Norwegianilta tuli tekstiviesti, että lento on myöhässä. Istuskelimme aivan tiskin vieressä (niin, ettemme nähneet monitoria) ja odottelimme rauhassa lueskellen ja jutellen. Kuulin muutaman kuulutuksen, mutta ne olivat niin hiljaisia ja epäselviä, ettei sisällöstä saanut selvää. Ihmettelin, ettei lentoyhtiöltä tullut uutta viestiä kun ilmoitettu lähtöaika lähestyi eikä koneeseen pääsyä aloitettu.

Kaksi minuuttia ennen uutta lähtöaikaa portilla kuulutettiin BARCELONAN koneen boardingin alkavan. Siinä samassa tajusin, että koneemme lähtöportin on täytynyt vaihtua lennon myöhästyessä, emmekä olleet kuulleet kuulutusta. Muut portilla olleet suomalaiset olivat hipsineet portilta niin, ettemme olleet huomanneet ja suurin osa oli ilmeisesti suoraan mennyt oikealle portille. Sinkosimme lähimpien monitorien luo, josta luin vielä lähtöportin väärin. Rynnistimme oikean lähtöportin ohi hyvän matkaa ennen kuin tajusin, ettei hädissämme etsimäämme portin numeroa edes ole kentällä. Juoksimme edestakaisin käytäviä, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisimme viimein oikealle portille juuri kun sitä oltiin sulkemassa, taisi olla sekunneista kiinni. Siinäpä ehti olla muutama todella stressaava minuutti!

Pari päivää myöhemmin Tallinnan työmatka meni ihanan tapahtumaköyhästi. Työasiat tuli hoidettua, mutta muuten päivän reissulla ei tapahtunut mitään mainittavaa.


Mitä sinun viikkoosi kuuluu? Onko ollut hiuksia nostattavia hetkiä vai onko elämä sujunut tasaisesti?

16 kommenttia :

  1. Heippa, no onneksi ehditte ajoissa koneeseen. Lentokentillä kuulutukset ovat usein vähän epäselviä! Praha oli varmasti mielenkiintoinen kohde.

    Harmittelen myös nyt näitä hämäriä aamuja, kun ei pysty kuvailemaan aamupaloja vaan ne on hoidettava viikonlopulla.

    Kivaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa hei! Oli todella hilkulla, käytäviä ryntäillessä olin aivan varma ettemme pääse enää koneeseen.

      Poista
  2. Kiitos tuosta kukkavastauksesta. Ihanan sinisiä kuivattunakin nuo ruiskaunokin terälehdet. Onpa ollut tapahtumarikas lennon odotus teillä!
    Mukavaa sunnuntaita Lumo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ne maistu oikeastaan miltään, orvokin ja ruusun terälehdissä saattaa olla hieman makuakin vielä kuivattuna -mutta kauniit ovat ja ihan siksi niitä ripottelen ruokiin.

      Poista
  3. Nuo lentokenttien kuulutukset ovat tosiaan useimmiten yhtä tyhjän kanssa; joko ne luetaan englantia oudosti ääntäen tai sitten ne hukkuvat yleiseen meluun jota kentillä aina tuppaa olemaan. Onneksi ehditte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästäkin opittiin taas jotain. Täytyy kuunnella paremmin niitä epäselviäkin kuulutuksia ja seurata monitoreja.

      Poista
  4. Kuulostaa niin kivalta, kun saa joulukuusen omasta takaa. Olipa tuuri, että vielä ehditte koneeseen. Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontille on istutettu kuusia ihan joulukuusitarkoitukseen, vanhimmat kuusista ovat tosin jo reilusti yli kymmenmetrisiä eli "hiukan" liian isoja enää joulukuusiksi.

      Poista
  5. Vitsi miten nuo tsekkiläiset kosmet näyttääkin ihanilta, houkutuin <3 Ihania kuvia muutenkin. Ihan kauhean stressaava tuo matkan loppu, siinä on taatusti sydän pumputtanut ja tuli taas järkyttävästä mieleen edellinen Tukholman reissu ja minuuttia ennen, kuin laiva lähti laivassa, huhhuh ja onneksi ehditte! Mukavaa illan jatkoa Lumo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä oli tyylikkäät paketit ja tuotteet tuntuivat myös hyviltä. Kävimme myös toisen luomusarjan myymälöissä, mutta niissä oli molemmissa parisataa kiinalaista ostoksilla. Ei päässyt edes hyllyjen lähelle...

      Poista
  6. Huh huh...onneksi ehditti lentokoneeseen! Lentokentillä on hirveä häly ja siksi voi jotain kyllä mennä ihan totaalisesti ohi.

    Itse olen myöhästynyt Lontoossa lentokoneesta ikävien yhteensattumien kautta. Edes kuusi tuntia ei riittänyt lentokentälle siirtymiseen. Ensin ei tullut odotettu bussi. Sitten piti suhata metrolla Victorian asemalle päästäkseen Standstedtiin menevään junaan. Edellisen junan perävalot näkyivät kun saavuimme laiturille. Seuraavalla junalla ehtisi myös mutta sitten junaan tuli joku vika keskellä peltojaa. Oli tuskaista katsella kun lampaat mutustelivat heinää vieressä ja minuutit kellossa kuluivat.

    Kun vihdoin juna saapui Stanstedtin kentälle oli lentokone juuri nousemassa ilmaan. Varsinainen sähläys tämä lentokenttäreissu ja seuraava lento olisi seuraavana aamulla.

    Ihanaa kun saatte joulukuusen Sammatin omasta metsästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus tullut myöhästyneellä lennolla niin, että jatkolennon kone rullasi juuri portilta. Silloin onneksi lentoyhtiö hoiti uuden jatkolennon. Toisella jatkolennolta myöhästymiskerralla pääsin bisnekseen korvaavalla lennolla, joten ei se niin paha juttu ollut... Nyt olisi pitänyt maksa itse uudet liput ja vielä hotelliyökin.

      Poista
  7. Ou nou, muutaman kerran on myös minun kohdalle sattunut, että lähtöporttia on muutettu, ei tod kiva ja varsinkaan myöhässä. Oltiin myös Norwegianilla Amsterdamissa viime viikonloppuna ja tunnin verran oli myöhässä kumpaankin suuntaan, ei mee hyvin nyt niillä. Mukavaa joulun odotusta teille <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norwegian oli meilläkin molempiin suuntiin lennettäessä myöhässä, mennessä lähettelivät 10 min välein tekstiviestejä tilanteen etenemisestä.

      Poista
  8. Tuo pelko lennolta myöhästymisestä on painajaismaista. Kerran oltiin lähdössä Lontooseen ja kone lähti perimmäiseltä portilta. Juoksimme henkemme edestä. Lopulta päästiin viimeisenä koneeseen ja kone olikin sitten lopulta puolitoista tuntia myöhässä ilman takia. Kyllä potutti, kun oltiin juostu henkemme edestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yleensä aina hyvissä ajoin kentällä (paitsi jos reissaan työnantajani kanssa, silloin kentälle saavutaan viime tingassa). Nytkin oltiin ajoissa, mutta tuo portin vaihto tosiaan yllätti, kun olimme molemmat missanneet kuulutukset.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.