30.12.2017

Vuoden parhaat

Vuonna 2017 oli monta hyvää hetkeä ja vielä tämän vuoden puolelle niitä on odotettavissa. Huomenna suuntaamme perinteisesti ystävien luo Kirkkonummelle ottamaan vastaan vuotta 2018 toivoen, että tuleva vuosi on hyvä meille kaikille.



Merisavu, merisumu



Arki on toki ollut pääosassa tänäkin vuonna, työtä, puurtamista, arkisia askareita. Suruakin on vuoteen kuulunut.

Luonnosta ja sen ilmiöistä olen erityisesti nauttinut. Ne tuovat arkeenkin paljon iloa. Vaikka en olekaan kylmien säiden ystävä, tammikuun merisavut pakkassäillä olivat kyllä upeat. Ruokatunnilla otsa jäässä hölkötin kauppatorille ikuistamaan ilmiön. Oli palelemisen arvoinen hetki. 



kuu, täysikuu, kuunsilta
Vuoden kauneimman kuutamon näin Tammelassa heinäkuussa, taisi myös olla kesän lämpimin viikonloppu.


viinitie, saksalaiset viinit, automatka, viini, auringonnousu
Upein auringonnousu oli Hambachissa Saksan Pfalzissa yöpyessämme Gästehaus Rebenhofissa.


bistro 1718, deidesheim
Olen syönyt tänä(kin) vuonna monta upeaa ateriaa. Vuoden paras ateria taidettiin kuitenkin syödä samaisella viinimatkalla Saksan Deidesheimissä, Bistro 1718 tarjosi yksinkertaisella ruoalla ja loistavalla palvelulla täydellisen kokemuksen.


raparperi, granita, grön

Vuoden kaunein ateria oli Grönissä nauttimani huikea illallinen.



toca, mustekala, Taste of Helsinki 2017
Vuoden ruokatapahtuma oli Taste of Helsinki, joka järjestettiin kerrankin aurinkoisessa säässä.




omenankukka, omenapuu, kukkiva puu
syreeni, kukkiva pensas

Vuoden paras aika, ainakin luonnossa oli kukkea alkukesä



Mutakakku, suklaakakku


Vuoden syntisin jälkiruoka oli suklaakakku paistinpannussa, valmistuu näppärästi vaikka uuden vuoden juhliin.




Trendiväri, muotiväri

Vuoden trendikkäin väriyhdistelmä on ollut tummanvihreä ja pinkki.


Kuluneena  vuonna olen käyttänyt luomukosmetiikkaa yhä enemmän. Yksi vuoden parhaista kosmetiikkatottrista on ollut argaöljy, jota olen käytyänyt yövoiteiden sijaan.





Olen työmatkaillut ahkerasti Tallinnaan tänä vuonna, mutta vuoden paras risteily oli bloggaajien ja puolisoiden Tallinnan-matka, heti perässä tulee ruokaristeily Baltic Princessillä.



Päiväretki Kööpenhaminaan

Vuoden paras päiväretki oli keväinen Kööpenhaminan matka, vaikka nyrjäytinkin nilkkani pahasti ja nilkutin kolme kuukautta.


Muotinäyttely, pariisi, dior


Vuoden paras näyttely oli ehdottomasti Diorin muotitalon 70-vuotisnäyttely Pariisissa. Suosittelen käymään näyttelyssä, jos satutte viettämään Pariisissa uutta vuotta. Näyttely on 6.1. auki viimeistä päivää. 

Mitkä sinulle ovat ollet vuoden parhaita hetkiä?


11 kommenttia :

  1. Merisumukuvasi on niin uskomattoman hieno, että vain tuijotan ja tuijotan sitä! Kauniita hetkiä ja elämyksiä olet muutenkin kokenut ja kuvannut. Itselläni on ollut kaikin puolin tasapainoinen ja onnellinen vuosi, ja jos mainitsen vain yhden asian tässä yhteydessä, niin parhaita hetkiä ovat lapsenlasten, pikkutyttöjemme kanssa vietetty aika; aika mikä menee niin nopeasti ohi. Seurata kehitystä, vastata kysymystulviin, pitää sylissä, leikkiä ja touhuta. Tämä pitää itselläkin jalat maassa hyvällä tavalla.

    Suloista ja onnellista uutta vuotta sinulle! Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merisavun kuvaamisen missasin 2016 marraskuun pakkasilla, mutta onnekseni ilmiö toistui pakkasen kiristyttyä lauhan jakson jälkeen taas tammikuussa. Oli pakko uhmata kylmää, onneksi sain muutaman hyvän kuvan napattua.

      Poista
  2. Aivan upeita kuvia jälleen Tuuli :)

    Merisumukuva on uskomattoman hieno, meidän luonto on vaan sanoinkuvaamattoman kaunis. Minulla parhaat hetket liittyvät Hansiin. On se niin uskomaton veijari.

    Hyvää ja inspiroivaa uutta vuotta Tuuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hans onkin niin ihana💜❤💜 Onnellista vuotta 2018

      Poista
  3. Vuoden parhaat kuvat olen nähnyt täällä.

    VastaaPoista
  4. Vuoden paras hetki oli varmaan isän selviäminen hengissä sairauskohtauksesta ♥
    Lukemattomat mukavat kesäretket saaristossa, eri kaupungeissa (mm.meidän Mänttä weekend), Prahan reissu elokuussa ja oma tuhiseva russeliriiviö Minnie kainalossa illalla ♥

    Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2018 ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti vuoden paras hetki💕

      Mäntän viikonloppu olikin hauska, kotimaan matkailu avartaa ajatusmaailmaa

      Poista
  5. Kiitos inspiroivasta blogivuodesta, Lumo - monista ravintolavinkeistä ja resepteistä sekä erityisesti upeista kuvista; sinun blogiisi poikkean monesti vain nauttimaan niistä.
    Onnea ja iloa uuteen vuoteen sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja💕

      Moni postaus lähteekin kuvista ja välillä otan niitä varastoon odottamaan teksti-ideaa

      Poista
  6. Hieno kooste ja kuvat! Varmasti omalla kohdalla ne matkat (niin omat kuin blogiyhteistyötkin) ovat jääneet mieleen eniten ja niiden voimala on jaksanut arjessa mennä eteenpäin hymy huulilla ; ) Upean aurinkoista voimaenergiaa uuteen vuoteen 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollutkin pari yhteistä upeaa matkaa, joita on kiva muistella uudelleen ja uudelleen😊

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.