20.5.2018

Viisi viikon varrelta

Viikkoon on sisältynyt normaalien työpäivien lisäksi niin kesäisiä säitä kuin upeita herkkuhetkiä, mökkireissua kuin hotellejakin.




Kirsikkapuu, hanami


Kielo, kevät


Omenapuu, toukokuu

Rusakko, pupu

Viikon paras juttu on ollut ilma, ihana kesä on alkanut aikaisin! Illatkin ovat olleet kuin heinäkuussa. Kukassa ovat yhtä aikaa niin omena- ja kirsikkapuut kuin kielot, tulppaanit ja narsissit.



hotelli_helsinki, sokos_hotellit

Olen ennenkin kirjoittanut nyt niin trendikäästä staycation-lomailusta.

Staycation tarkoittaa pientä irtiottoa arjesta, lyhyttä lomaa lähellä kotia, vailla normaalin lomamatkan hankaluuksia -ja silti kaukana jokapäiväisestä arjesta ja stressistä.

Olin saanut Sokos Hotel Presidentin tilaisuudesta jo viime keväänä yhden yön yöpymislahjakortin* ja kutsun tutustumaan hotelliin. Muistin sen viimeisen käyttöpäivän lähestyvän pian ja varasimmekin ex tempore kahta päivää aiemmin huoneen. 

Viime viikon perjantaina, etäpäivän jälkeen, hyppäsimme metroon ja ajoimme neljä minuuttia Kamppiin yöpymään Ivana Helsingin suunnittelemassa raikkaassa 
Juhannushuoneessa.








Koska lomailuun kuuluu myös muista kaupungin iloista nauttiminen, varasimme samalla myös pöydän Holidaysta. Emme ole koskaan käyneet siellä syömässä, pari kertaa olemme istuneet terassilla. Nyt oli aika testata ruokakin. Kaikki oli herkulista, mutta erikoisesti raputempura jäi mieleen. Siippa rakastaa ostereita, hän totta kai tilasi niitä.









Viikon kaunein lasi on upouuden St George-hotellin erikoinen lintulasi.

Halusimme nähdä tämän keskustaan auenneen hotellin sisältä ja kävimme nauttimassa lasilliset. Talvipuutarha-baarin sisustus oli tyylikäs ja julkisista tiloista löytyi Ai WeiWein ja Pekka Jylhän taidetta ja seiniltä Klaus Haapamäen hotellille suunnittelemaa tapettia. Baarihenkilökunnan asuista emme kuitenkaan pitäneet ja pieniä yksityiskohtia vessojen kylteistä baaritiskin laukkukoukkujen puuttumiseen oli vielä viimeistelemättä. Juomien hinnat ovat sitä luokkaa, että tuskin tulemme hengailemaan baarissa jatkuvasti. Oli kuitenkin mukava katsastaa mistä kaupungilla nyt puhutaan.


Hesarissa oli lauantaina mielenkiintoinen juttu tällaisiin elämyksiin panostamisesta ja rahankäytön muuttumisesta, tähän aiheeseen voisin minäkin palata.



Mansikka

Saari


Tuomi


Tämän viikon perjantai-illan ja eilisen vietimme Tammelassa Forssan upealla ystävän työnantajan hulppealla huvilalla, jossa vierailimme myös viime kesänä. Söimme hyvin, nautimme auringosta ja seurasimme kuninkaallisia häitä,  olipa ihanaa rentoutua ystävien kanssa. 

Oletko päässyt nauttimaan kesäpäivistä ja katsoitko Meghanin & Harryn häitä?



*Sokos Hotel Presidentti tarjosi yöpymisen
** Saatu blogin kautta

4 kommenttia :

  1. Häät tuli katsottua, oli upeat. Sulhanen oli komea ja morsian kaunis! Ihanan kuuloinen viikonloppua sinullakin on ollut. Me vietimme viikonlopun Karkkilassa ja siitä sitten huomenna lisää blogissa.
    Aurinkoista sunnuntai-iltaa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuninkaallisissa häissä on suureellisuuden lisäksi herkkyyttä, nuorempi kuninkaallispolvi ei peittele tunteitaan.

      Poista
  2. Hotelliyö on välillä siksikin kiva, että vaan pääsee pois arkiympyröistä, se piristää. Kun lapset oli pienempiä, tehtiin näitä useamminkin ja minireissuja ulkomaille. Nyt haluan sitten muksut messiin, kun pelko, että ne on kohta aikuisia, joten nyt sitten matkustetaan harvemmin. ;)

    Ihanaa uutta viikkoa Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka koti onkin rakas ja se paras paikka, pikku breikki muualla virkistää.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.