27.5.2018

Viisi viikon varrelta


Kylläpä on ollutkin kukkea kesäinen viikko! Kesästä on saatu nauttia pian kolme viikkoa, vaikkei kesä kalenterin mukaan edes ole alkanut vielä.

Omenapuut, ovi


Tämän viikon parasta antia on ollut kukkien runsaus. Puut ovat kukkineet runsaammin kuin vuosiin, kukkakaupoissa on ihania, pulleita pioneita ja näin kukkivan magnoliankin. Kävellessäni vanhan kotitalon ohi muistin pihalle juuri poismuuttomme aikoihin istutetun magnolian, muutimme vain 400 m päähän aikoinaan. Ehdin juuri nähdä magnolia kukassaan, kukat olivat jo lakastumassa. Ensimmäinen kuva on vanha kotioveni samasta talosta. Päivittäin kuljen ohi, eilen piti oikein kääntyä takaisin ottamaan kuva ovesta ja omenapuista. Kovasti tykkäsin siinäkin talossa asua, vaikka talossa taisi olla remonttia käynnissä neljä vuotta niistä viidestä jotka siinä asuin, putkiremontista parvekeremonttiin ja kaikkea siltä väliltä.





Kukista ovat hullaantuneet muutkin kuin minä. Ihana Helsinki-tapahtuman kukkinstallaatiot keräsivät ympärilleen kuvaajia kun kävelin Espalla perjantai-iltapäivänä.



Viikon kaunein aamiainen tarjoiltiin Manifesto Showroomin pressiaamussa. Ekbergin suloiset jugurttiannokset olivat kukin koristeltuja, totta kai!


Tennistossut, tennarit


Viikon kengät ovat Tallinnan balettimatkalta ostamani 12 euron tennarit, jotka nyt ovat olleet ahkerassa käytössä. Töihin laitoin ne mustan blazerin ja housujen sekä valkoisen t-paidan kaveriksi, vapaalla olen käytänyt niitä t-paidan ja farkkujen kanssa. Valkoinen puuvilla on tietysti vähän herkkä, täytyy vain hyväksyä, että näitä täytyy välillä pestä käsin.


Bloggaaja, 50plus bloggaaja


Nuxe, kuivaöljy

Viikon kosmetiikkatuote on Nuxen Huile Prodigiuse*, jota aikoinaan toin aina Pariisista. Monikäyttöistä öljyä on saanut nyttemmin jo vuosia Suomestakin. Täydellinen matkatuote, jota voi käytää yövoiteena, vartalovoiteena, karheisiin kyynärpäihin, lisätä tipan meikkivoiteen joukkoon heleyttä antaman, käyttää kuiviìn hiuslatvoihin... tätä otan mukaan kesälomamatkallekin. Öljy on ohutta, mutta riittoisaa. Monen pullon sijaan riittää yksi moneen käyttöön. Olen testaillut vuosien varrella monia öljyjä, Huile Prodigieuse on aina vain yksi suosikeistani.

Mikä on ollut parasta sinun viikossasi?

*PR-näyte

8 kommenttia :

  1. Kyllä luonto on ollut ihan parasta viime aikoinan :) Joka päivä on pitänyt kiirehtiä katsomaan mikä nyt kukkii. Ja onko vielä mahdollista nähdä lisää ihania "puhkeamisia" jossain. Näillä säillä on oltu äärimmäisen vähän sisätiloissa. Em. seurauksena on Minniestä löydetty jo kaksi lihavaa punkkia. Sain yrittipannan vasta torstai iltana kun ovat olleet loppu monista eläinkaupoista.

    Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannusruusutkin ovat isolla nupulla, kesä tuntuu etenevän pikakelauksella!

      Toivottavasti panta pitää punkit loitolla Minsusta.

      Poista
  2. Parasta on ollut tämä vehreä luonto, lintujen loputon konsertti, parvekkeen saattaminen kesäkuntoon istutuksineen, ystävien tapaaminen konsertissa, uusi kesämekko sekä ulkomailla olevan lapsen äänen kuuleminen puhelimessa. Siinähän sitä jo enemmän kuin voisi toivoakaan. Ihanaa toukokuun loppua, ensi viikonloppuna ollaan jo kesäkuussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin parvekeen kesäkuntoon pari viikkoa sitten. Se ei koskaan ollut näin rehottava toukokuussa, kasvit kasvavat suorastaan silmissä. Puussa parvekkeen edessä on rastaspoikue ja pihalla parveile meriharakoita, ihanin linnunlaulu on kuitenkin satakielillä, jotka lurittelevat rannan metsikössä. Alkukesä on lumoavaa aikaa!

      Poista
  3. Minusta tuntuu, että ainakin täällä meillä kaikki mahdolliset puut ja pensaat ovat olleet nyt kukassa yhtäaikaa. Kurjaa sinänsä, kun pian tuo upea kukkaloisto on ohi. Ekbergin jogurttiannokset näyttävät suloisilta ja sinun uudet tennarisi ovat niin kivan kesäiset. Hyvä ostos! Mukavaa uutta alkavaa viikkoa Sinulle, Tuuli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin tänä vuonna kukkaloisto on oltu ohikiitävä hetki, tosin upeampi kuin vuosiin. Suurin osa omenapuista onkin jo tiputellut terälehtensä. Nyt juhannusruusut jo aloittelevat kukintaansa, ehkä luvatut viileämmät ilmat saavat niiden kukkinnan sentään kestämään kauemmin kuin pari päivää.

      Poista
  4. Parasta on ollut kukkivat omenapuut, aurinko ja aika oman perheen kanssa <3
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut niin upeat kelit, on ollut ihana ihailla luonnon loistoa lähimpien kanssa.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.