28.9.2018

Helpot ja herkulliset kesäkurpitsa-parmesanranskalaiset ja ankanmuna-aioli

Sukujuhliin maalle tuotiin tuliaisina kassillisia vihanneksia sekä kanan- ja ankanmunia. Jaoimme kälyni, anoppini ja minun kesken "saalista". Toin kotiin viisi isoa kesäkurpitsaa, joista tein #kesäkurpitsatalkoot-hengessä erilaisia ruokia; mm. kesäkurpitsapannua papujen ja tomaatin kera, täytettyjä kesäkurpitsoja, kesäkurpitsahilloa ja vanhoja suosikkejani, kesäkurpitsaranskalaisia.

Ankanmunia en ole tainnut koskaan aiemmin maistaa. Mietinkin mitä tehdä kolmesta ankanmunasta, kun mieleen olivat tulleet kesäkurpitsa-parmesanranskalaiset, yhdestä ankanmunasta keksin heti tehdä aiolia ranujen kaveriksi. Ankanmunat ovat rasvaisempia kuin kananmunat, aiolista tulikin hyvin täyteläistä.


kesäkurpitsatalkoot, kesäkurpitsaranskalaiset, aioliresepti


kesäkurpitsatalkoot, kesäkurpitsaranskalaiset, aioliresepti



Kesäkurpitsaranskalaiset
1 kesäkurpitsa
1 muna
1,5 dl parmesanraastetta
mustapippuria
(kuivattuja yrttejä)


Leikkaa kesäkurpitsa pitkittäin kahdeksaan lohkoon, pätki lohkot kahteen-kolmeen osaan. Pyörittele kesäkurpitsatikut kananmunassa ja sen jälkeen parmesanraasteessa. Ylimääräisen parmesanin voi ripotella tikkujen päälle. Rouhaise päälle vielä hieman mustapippuria. Suolaa ei välttämättä tarvita, parmesan on aika suolaista.




Paista 200 C uunissa 10 min, vähennä lämpöä ja paista vielä 5 min 170 C uunissa.
Lisämakua saa sekoittamalla parmesanin joukkoon 1,5 tl kuivattua yrttiä (oregano, basilika, rosmariini), mutta "ranskalaiset" ovat herkullisia jo sellaisenaankin.


 Aioli


2 valkosipulinkynttä
2 tl (karkeaa) dijon-sinappia
1 kananmuna tai ankanmuna
1/2 sitruunan mehu
ripaus suolaa
2 dl rypsiöljyä tai hieman enemmän jos käytät ankanmunaa
(1 tl Sriracha-kastiketta)


Hienonna valkosipulit ja laita ne kapeaan kannuun.

Mittaa kannuun myös muut ainekset. Jos haluat valkosipulimajoneesiin hieman tulisuutta, lisää Sriracha-kastiketta.

Laita sauvasekoitin kannuun, terä kiinni kannun pohjaan. Käynnistä sekoitin, ja nosta sitä vähitellen kohti pintaa. Aioli valmistuu hetkessä.


Aioli säilyy tiiviissä astiassa jääkaapissa muutamia päiviä.

Jos käytätä ankanmunia, lisää öljyn määrää tarpeen mukaan, jollei aiolista tule tarpeeksi paksua.

kesäkurpitsatalkoot, kesäkurpitsaranskalaiset, aioliresepti

10 kommenttia :

  1. Meillä on vielä tuolla maassa kesäkurpitsoita monta. Nämä ranskalaiset voisi olla hyväkin kokeilla viikonlopun ruoan kanssa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat todella herkullisia ja kun ovat uunissa tehtyjä, eivät ole niin epäterveellisiäkän kuin öljyssä uppopaistetut.

      Poista
  2. Ihanan kuuloisia ranskalaisia!
    Kiitos ohjeesta - menevät menu-listallemme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ölyssä paistaminen ei ole minun juttuni, pelkään vähän sitä rastvan roiskumista, nämä sen sijaan valmistuvat näppärästi uusissa

      Poista
  3. Omg niin hyvää ja aiolia laitan muutenkin vähän kaikkeen. Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aioli on niin yvää ja tällä reseptillä superhelppoa valmistaakin. Ei enää sitä tippa kerrallaan öljyn lisäämistä ja jokakertaista epäonnistumista.

      Poista
  4. Nyt on kyllä täydellinen viikonlopun alkupala tai pikku suolainen, tuohon vielä rosee kuohuva kylkeen niin avot. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, en ollut ajatellukaan kuinka hyvin kuohuva rose sopisi näiden kanssa. Täytyypä kokeilla.

      Poista
  5. Herkullisen näköistä naposteltavaa. Voisin toteuttaa tuon aiolin bataattiranujen kanssa.
    Ihanaa viikonloppua Tuuli <3

    VastaaPoista
  6. Aioli on niin helppo valmistaa tällä reseptillä, aikaa menee pari minuuttia.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.