30.1.2019

Kaipuu kesän lämpöön


Yleensä talvi tuntuu vasta varsinaisesti alkavan kun vuodenvaihteen pyhistä on päästy, niin tänäkin vuonna. Minä kuitenkin alan kurkottaa kohti kevättä ja kesää heti tammikuulla - ainakin ajatuksissani. Ja etenkin nyt, kun lunta on tullut puolisen metriä parissa päivässä. Olisipa jo kevät...



koristeomenpuu, omenapuu, omenankukat

syreeni, syreenisiirappi, kukkasiirapit, syötävät_kasvit

Omenapuut, ovi




Varsinkin loppukevät/alkukesä kukkivine puineen saa minut aina pakahtumaan onnesta. Harmaa maisema tuntuu roihahtavan pitkän talven jälkeen yht'äkkiä kasvuun, vihreää vehreyttä, kukkia ja kauneutta on joka puolella. Viime vuonna kesä alkoi jo ennen toukokuun puoliväliä; aurinko paistoi, ilma oli kesäisen lämmin, kaikki kevään ja alkukesän kukat ja puut kukkivat yhtäa aikaa. Puut suorastaan notkuivat kukkia.










x









Kotikaupunki Helsinki tarjoaa parastaan kesäisin niin maalla kuin merellä. Pieni suuri kaupunki meren rannalla on kauneimmillaan.























Kesällä syödään ulkona kun säät sallivat. Ikävöin myös kesän herkkuja; parvekkeella kasvavia yrttejä ja villiyrttejä, kivellisiä hedelmiä ja tuoreita marjoja.






Kesäksi saa myös potkaista sukat jalasta. Minulle ihan yksi parhaista asioista kesässä!

Toisaalta näiden kesäisten kuvien läpikäyminen on kuin vääntäisi veistä haavassa ikkunan toisella puolella lumen määrän vain kasvaessa, toisaalta kesän muisteleminen antaa toivoa; kyllä kevät vielä tulee. Ja joinain vuosina ensimmäisten lumikellojen kärjet ovat puskeneet hangen läpi jo helmikuun lopulla!

Odotatko jo kevättä vai nautitko talvesta täysillä?

8 kommenttia :

  1. Kyllähän sinä jo minut tiedät, että en todellakaan nauti talvesta. Tai no asteikolla 1-10 talvi on joku 4 :), eli kevättä odotellaan täälläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin tämä talvikeli joka nyt on, saa kaipaamaan kevättä entistä kiihkeämmin!

      Poista
  2. Tässä lumentulossa ja jokapäiväisten lumitöiden puserruksissa kevät on kyllä tooooooooosi kaukana, sulaakohan tuo lumimäärä edes juhannukseen mennessä? Nyt kyllä koettelee tämän naisen mieltä tämä järeä talvi, eikä aurinkolomia tiedossa, nyyh! Sympatiaterkuin, kyllä me jaksetaan❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka puolella on nyt todellisia lumivuoria, ehkä tämä sade sulattaa niitä vähän...

      Poista
  3. Nautin talvesta ja juuri tällaisesta lumisesta. Upean talven kälkeen on kiva odottaa kevättä ja kesää. Mielestäni on upeaa, että meillä on vuodenajat. Kaikki ovat kivoja. Kyllä se kesä sieltä tulee! Talviterveisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että nautit kaikista vuodenajoista, jokaisen läpihän tässä on kahlattava. Ja kyllähän kauniit, aurinkoiset kevättalvenpäivät ovat upeita.

      Poista
  4. Vihreys, valo ja lämpö, niitä mä kaipaan, sillä niin kaunista kuin ulkona nyt onkin niin loputon valkoisuus on ankeaa! Kiitos siis ihanasta viher/kesä-kuvapläjäyksestä, noita kuvia katsellessa on taas vähän lähempänä kevättä. Ja hei nyt on jo helmikuu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että nautit viherpläjäyksestä! Tosiaan, nyt on helmikuu ja päivä pitenee hurjaa vauhtia. Ehkä loppukuusta olisi pieni mahdollisuus jo nähdä lumikellojen pilkistävän hangesta!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.