1.3.2019

Häränhäntäpata

Kyllä yksi tuhti häränhäntäpata kevättalveen vielä mahtuu (tai tänäänhän on kalenterin mukaan siirrytty kevääseen!). Kevään tullen ruokalistalle tuleekin yhä enemmän salaatteja ja muuta raikasta kasvisruokaa, mutta makustellaan nyt tätä täyteläisen makuista häränhäntäpataa.


pataruoka, pataresepti, rautapata, häränhäntä

Häränhäntäpata onkin ainoa lihapata jonka olen tänä talvena valmistanut. Vaikka häränhännistä suurin osa painosta onkin luuta, padasta riitti pariksi päiväksi syötävää, lopusta haudutusnesteestä tein vielä keittopohjankin kolmanneksi päiväksi.


pataruoka, häränhännät, patareseptiPataruokien maun salaisuus on pitkä haudutusaika. Niihin ei kannata käyttää kalleimpia ruhonosia vaan edulliset luiset ruhonosat antavat pataruokiin muhevimman maun ja lihan syinen koostumuskin on pataruokiin sopivampi. Ruoan voi hyvin tehdä päivää aiemmin ja lämmittää seuraavana päivänä, pataruoathan vain paranevat seuraavaksi päiväksi.



 Häränhäntäpata


1,5 kg häränhäntiä paloina
Suolaa ja pippuria
Oliiviöljyä
1 keskikokoinen sipuli, hienonnettuna
1 suuri porkkana, silputtuna
1 dl balsamiviinietikkaa

5 dl tummaa olutta
3 kokonaista valkosipulinkynttä
1 persiljajuuri kuutioituna
Rosmariinia

Pippuria

Suolaa


Kuivaa häränhännät paperipyyhkeillä. Ripottele joka puolelle suolaa  ja pippuria. Kuumenna 1 rkl oliiviöljyä keskilämmöllä pannulla. Ruskista häränhännät erissä, nosta syrjään.

Lisää hienonnettu sipuli, persiljajuuri, porkkana ja valkosipuli pannulle. Kuullota muutaman minuutin ajan, kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Kaada balsamietikka pannulle ja anna kiehahtaa kunnes noin puolet on haihtunut. Lisää häränhännät takaisin kattilaan. Lisää olut ja rosmariini. Anna kiehahtaa. Siirrä kaikki ainekset uunivuokaan tai pataan  ja hauduta kolmesta neljään tuntia 150° C asteessa kunnes liha on mureaa ja irtoaa luusta haarukalla.

Kun liha on mureaa, nosta häränhännät lautaselle. Kuori rasva päältä lusikalla tai nosta jääkaappiin (anna jäähtyä huoneenlämpöön ensin), niin että rasva kovettuu, jolloin se on helpompi poistaa. Häränhäntäpata on herkullista uudelleen lämmitettynäkin.

Tarjoile häränhännät  uunivihannesten tai murskaperunoiden kera, koristele rosmariinilla.

2 kommenttia :

  1. Tästä padasta mies tykkäisi. Meillä ei ole häränhännistä tehtykään mitään pariin vuoteen!
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  2. Nonni, ehkä mäkin rohkenen käyttää sinistä ripsaria, koska näyttää sulla niin hyvältä. Katoin jo insta storiesissa samaa. <3

    En kestä tota jädehuonetta, huutaa mun nimeä.

    Ihanaa tiistaita Lumo <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.