1.6.2019

Singaporen tunnelmia

Terkut Singaporesta! Ajattelin tekeväni edes pari pikaista postausta kaupunkivaltiosta jo Singaporen matkan aikana, mutta ollaan oltu niin paljon liikkeellä ettei blogille ole ollut aikaa. Nyt, toiseksi viimeisenä matkapäivänä kokosin kuvakavalkadin Singaporesta.

Yli 30 asteen helteessä on kävelty keskimäärin 16000 askelta päivässä, vaiķka päivittäin on toki hyödynnetty kaupungin erinomaista, eduĺlista julkista lìikennettäkin.







Singapore on moderni, urbaani ja vehreä, valtavine "superpuineen", ostoskeskuksineen, hotelleineen ja pilvenpiirtäjineen.


Sjngapore, matkailu


Singapore, matkailu



Singaporessa on paljon museoita, me kävimme ArtSciece- museossa, jossa viimein näimme TeamLabin näyttelyn. Japanilaisen taidekollektiivin näytelyt missattiin vime vuonna niin Tokiossa kuin Helsingissäkin, Singaporessa pystyi valitsemaan kahdenkin museon pysyvistä näyttelyistä.


Singapore, Matkailu





Singaporessa asuvat rinta rinnan niin mm. malaijit, kiinalauset, intialaiset ja eri uskontokunmat.


Singapore


Löytyypä Singaporesta Sentosan saarelta hiekkarantojakin, tosin kivenheiton päässä saaren kasinosta ja Universal Studiosta. Rannalta näkyvät horisontissa kelluvat tankkerit, mutta Sentosan rannoilla sopivasti asettuessaan voi kuvitella olevansa etäisellä hiekkarannalla,  kaukana kaupunkivaltion hyörinästä.




Singapore on värikäs. Joka talo voi olla maalattu eri värillä, jopa yhdessä rakennuksessa voi olla miltei kaikki sateenkaaren sävyt.


Singapore_ostokset, matkailu
Singapore on vihreä ja vehreä. Puistoja on paljon ja katuja varjostamassa ja hellettä helpottamassa kasvaa puuta. Monissa moderneissa rakennuksissa on pikku puistoja katoilla ja kerroksissa sekä kasveja kiipeilemässä seinillä.


Singapore, ruokamatka

Singapore on ruokakaupunki. Ruokaa on kaikkialla, miltei maailman kaikista keittiöistä. Vaikka huoneemme hintaan kuuluvat club loungessa tarjottavat aamiainen, iltapäivätee ja iltacocktailit ruokineen, olemme syöneet erilaisissa paikoissa ympäri kaupungin.

Huomenillalla suuntaamme kotia kohti. Tältäkin matkalta on taas paljon muisteltavaa,

12 kommenttia :

  1. Mielettömän hieno postaus ja kuvat!! Tuonne on kyllä joskus päästävä itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kimmo. Singapore on moipuolinen matkakohde erilaisine kaupunginosineen ja ruoka on todella hyvää!

      Poista
  2. Olen seurannut Indonesian matkaanne instan puolella ja ihastellut upeita kuviasi. Maisemat ovat kauniita ja talot erilaisia kuin täällä suomessa. Uskon, että teillä on ollut upea ja ikimuistoinen matka. Tervetuloa takaisin koti-Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Singapore on itseasiassa oma valtionsa, vaikak onkin samalla myös kaupunki; kolme kertaa Helsingin kokoisella alueella on sama määrä väkeä kuin koko Suomessa. Silti ei ollut ruuhkan tuntua.

      Poista
  3. Aivan huikean upeita kuvia upeasta kaupungista. Ihanasti tosiaan eri uskontojen jäljet näkyvät kaupungissa. Väreistä kun tykkään, niin tuo värikäs parvekkeinen talo on ihana <3 Hyvää kotimatkaa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Singapore oli todella värikäs, etenkin kun kulki ostoskaduilta ja pilvenpiirtäjien lomasta vähän kauemmas.

      Poista
  4. Upeita kuvia! Koskaan en ole käynyt Aasiassa, mutta näiden kuvien myötä kyllä tulee matkakuume. Olen enemmän kaupunki kuin rantalomailija, kuvissa näkyy ihana kaupunki. Mukavaa alkanutta kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin olemme täysin kaupunkimatkailijoita. No, seuraava kohde on rantakohde, mutta se valikoitui miehen työmatkan perusteella.

      Singaporessa pääsimme nauttimaan kaupunkielämästä ja hotellin altaalla uiskentelusta yhdessä paketissa.

      Poista
  5. Oi, mikä ihastuttava kohde ja mitkä kuvat. Alkoi oikeasti kiinnostamaan matkakohteena. Minkälainen hintataso siellä onkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finnairilla näyttää olevan melko usein tarjouksia Singaporeen, meillä suorat lennot maksoivat 450€.

      Varsinaiset ravintolat ja etenkin alkoholi ovat kalliita, mutta söimme lähinnä paikallisissa hawker centereissä eli eräänlaisilla ruokatoreilla, joita oli ympäri kaupungin, Hawker centereissä ja ostoskeskusten ylimmissä ja alimmissa kerroksissa olevissa Food Centereissä aasialaisia annoksia sai muutamalla eurolla. Paikat olivat siistejä ja valinnanvaraa riitti.

      Ostoskaduilla näkyi maailmanmerkkien logoja, kuinkahan monta Dioria tai Chanelia kaupungissa olikaan?! Edullisempiakin merkkejä oli. Paikalliset tai ainakin aasialaiset merkit, joita täällä ei vielä ole olivat kiinnostavimpia, vaikken tehnyt kuin joitain ostoksia.

      Poista
  6. Wow ja nuo eriväriset talot ovat jotain niin kaunista. Mahtoi siellä olla hyvää ruokaa. <3

    Kivaa tiistaita Tuuli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka oli aivan mahtavaa, Singapore on todellinen ruoan ystävän kaupunki.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.