21.2.2020

Perunapizza vol. 2

Muistan hyvin kun tein ensimmäisen kerran perunapizzaa. Ajattelin, että perunapizza on parasta mitä olen koskaan syönyt tai ainakin parasta mitä olen koskaan itse tehnyt! Yksinkertaista ja ah, niin herkullista!



pizza, perunaruoka

pizza, perunaruoka
Olen aiemmin syönyt perunapizzaa ihan sellaisenaan, mutta nyt halusin pizzasta vielä ruokaisampaa ja lisäsin pizzan päälle burrataa, pestoa ja basilikanlehtiä. Perunapizza nousi vielä uusiin sfääreihin näillä lisukkeilla! Pellillisestä riitti kaksi isohkoa siivua neljälle illalliseksi ja kaikki tulivat täyteen.

Pestoreseptini blogin alkutaipaleelta kymmenen vuoden takaa on edelleen passeli, itse tosin teen aika näppituntumalla pestonkin mittailematta sen kummemmin.


pizza, perunaruoka

pizza, perunaruoka
Burratan sijaan pizzan päälle voi laittaa tuoretta mozzarellaa.

pizza, perunaruoka

pizza, perunaruoka




pizza, perunaruoka


Pizzapohjan teen aina Pizze-kirjan ohjeella ja annan taikinan nousta noin kolme vuorokautta jääkaapissa. Taikina saa nousta rauhassa ja siihen tulee loistava sitko. 00-jauhoja tai pizzajauhoja saa nykyisin ainakin kaikista isommista marketeista.


Pizzapohja

500 g “00”-vehnäjauhoja
3,5 dl kylmää vettä
3 g kuivahiivaa
10 g hienoa merisuolaa
10 g oliiviöljyä (reilu ruokalusikallinen)

Ota tilkka vettä erikseen (n. 10%) ja sekoita siihen hieno merisuola.
Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhoihin ja lisää vesi (90%). Jos käytät tuorehiivaa, liuota se aluksi veteen ja vasta sen jälkeen jauhoihin. Vaivaa ensin käsin tai koneella, hiljaisella nopeudella noin 10 minuuttia.

Lisää suolavesi ja jatka vaivaamista, kunnes vesi on imeytynyt jauhoihin.

Lisää oliiviöljy ja jatka vaivaamista, kunnes öljy on imeytynyt taikinaan.

Vaivaa lopuksi taikinaa maksiminopeudella, kunnes taikina on joustavaa ja sileää eikä tartu käsiin. Jos vaivaat käsin, ota taikina pois kulhosta ja vaivaa pöydällä reippain ottein. Hyvä yleiskone on tässä kyllä kullanarvoinen, en varmaan jaksaisi/viitsisi vaivata tarpeeksi käsin ja siinä lopputulos kärsisi.
Koko prosessi kestää n. 20 minuuttia. Älä tingi vaivaamisajasta, jotta käymisprosessi käynnistyy kunnolla ennen jääkaappiin laittamista. Jos siirrät taikinan kylmään vaivaamatta, saattaa olla, ettei taikina ala nousta. Kuivahiiva toimii varmemmin kuin tuorehiiva, käytä myös mahdollisimman hyvälaatuista jauhoa.

Kun taikina on valmis, sulje se ilmatiiviiseen astiaan ja laita vihanneslokeroon noin vuorokaudeksi. Ota taikina jääkaapista ja muotoile palloksi. Käsittele taikinaa varoen niin, ettet riko ilmakuplia. Laita pallot vielä toiseksi vuorokaudeksi jääkaappiin (tai halutessasi vielä pidemmäksi ajaksi, jopa 2-3 päiväksi). Ota kohonnut taikina pois jääkaapista ja anna lämmetä omassa rasiassaan pari tuntia huoneenlämmössä, ennen kuin aloitat taikinan käsittelyn.

Lämmitä uuni 250 C asteeseen keskilänmölle.


Pizzan päälle

2 dl creme fraichea
4 isoa vahapintaista, kiinteää perunaa ohuelti viipaloituna
suolaa, pippuria
1 rl oliiviöljyä

Levittele puolet taikinasta käsin uunipellille. Taikina on elastista, se venyy hyvin rauhallisesti käsiteltynä. Älä kauli taikinaa.

Levitä creme fraiche (johon voit halutessasi sekoittaa ruokalusikallisen pestoa) pizzapohjan päälle. Taputtele perunaviipaleet mahdollisimman kuiviksi talouspaperilla ja puhtaalla keittiöpyyhkeellä. JOs perunaviipaleet ovat kovin kosteita, pizzapohjasta ei tule rapeaa. Levitä perunaviipaleet ohuesti pizzapohjan päälle.


Pirskottele oliiviöljy pizzan päälle, ripottele suolaa ja pippuria.

Paista pizza uunissa n. 15 min, kunnes perunaviipaleet ovat kypsyneet ja saaneet väriä ja pizzapohja on kypsä.

Pizzan viimeistelyyn

oliiviöljyä
2 burrata- tai mozzarellapalloa
pestoa
basilikanlehtiä

8 kommenttia :

  1. Kiitos vinkkauksesta. Olen muutamia kertoja tehnyt perunapizzaa mutta ne nyt taas vähään aikaan.
    Ehkäpä jo viikonloppuna... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klaus tilasi perunapizzaa tälle päivällekin, mutta tänään tehdään jotain muuta. Mutta on kyllä todella hyvää.

      Poista
  2. Tästä ohjeesta vinkkaan kälylleni. Hän rakastaa perunaa. Aiemmin Pizzariumissa oli perunapizzaa, mutta jostain syystä ei enää, Se oli kälyni lempipizza.
    Ihana ohje! Ja vielä mozzarellaa päälle.
    Kiitos Tuuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pizzariumin takana oleva Luca Platania on Pizze-kirjan toinen kirjoittaja ja tuon huippuhyvään taikina reseptin luoja. Kirjasta saattaa löytyä perunapizzan ohjekin, täytyykin tarkistaa miten Luca ja Saku sen tekevät.

      Poista
  3. Tätä oon aina halunnut maistaa, mutta en vielä. Näyttää megaherkulliselta. Kivaa viikonloppua Tuuli. <3

    VastaaPoista
  4. En ole koskaan maistanut perunapizzaa!! Nyt täytyy tämä resepti laittaa muistiin:)

    VastaaPoista
  5. Perunapizza on kyllä herkkua ja tämä näyttää vieläkin himoittavammalta tuunattuna! Pizze-kirja on ollut täälläkin kovassa käytössä, kylmäkohotettu pizzapohja on paras!

    VastaaPoista
  6. Meillä hajosi jääkaappi ja pitäis siellä olevat ainekset käyttää kun laitehuolto tulee vasta huomenna. Siellä ois just sopivasti ainekset tähän niin menee kokeiluun resepti. Voikohan peston pinjansiemenet korvata jollain muulla?

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.