16.2.2020

Viisi viikon varrelta

Postaus sisältää PR-näytteitä


Myrskyävää iltaa. Toivottavasti tämä harmaa, sateinen päivä ei käänny ihan hirmumyrsky-yöksi.









Joululahjaksi saamaamme museokorttia on nyt vingutettu useampaan otteeseen. Viimeksi tänään vietimme sateista päivää Didrichsenin taidemuseon Kuutti Lavosen näyttelyssä.




Valokuvaaja

Valokuvaaja

Helmikuussa museokorttia on käytetty myös Valokuvataiteen museossa Kaapelilla. 

Amerikkalaisen valokuvaaja-lastenhoitaja Vivian Maierin näyttelystä Omakuva ja sen varjo on hyvää vauhtia tulossa Suomen valokuvataiteen museon kaikkien aikojen suosituin näyttely. Yli 15 800 näyttelyvierasta on käynyt katsomassa Maierin teoksia neljän ensimmäisen näyttelyviikon aikana. Vivian Maier (1926–2009) oli amerikkalainen valokuvaaja, joka kuvasi aktiivisesti läpi elämänsä, mutta ei juuri vedostanut kuviaan tai näyttänyt niitä kenellekään. 

Maierin kuville ominaista on hänen oman varjonsa tai heijastuksensa näkyminen kuvissa. Yleensä oman varjan näkymistä kuvissa koetetaan välttää, mutta Maier teki siitä 150000 kuvan toistolla taidetta.



Kosmetiikka


Olen saanut vuosien varrella blogin kautta testiin erilaisia kosmetiikkatuotteita. Monet ovat todella hyviä, mutta usein tulee jotain vieläkin parempaa.  Toisaalta monet tuotteet ovat kuitenkin jääneet jatkuvaan käyttöön ja testauksen jälkeen olen ostanut samaa tuotetta lisää. 

Max Factorilta meikkipussin vakioita ovat Miracle Sculpting Wand Highlighter*, joka antaa aikuiselle iholle sopivan kevyttä, luonnollista hehkua hyvässä ihon väriin sulautuvassa sävyssä. Brow Revival-kulmaväri* antaa kulmille juuri sopivaa harmaanruskeaa sävyä, väri levittyy pikku harjalla sopivasti eikä ole liian paksua. Tuotteella saa kulmat kuriin ja väriä ilmeeseen, mutta silti kulmat näyttävät luonnollisilta.




Ystävänpäivän iltaa vietimme kotona kahdestaan; hyvää ruokaa ja jälkiruoaksi macaronseja (PR-näyte Foodmarket Herkku*). Oli taas vauhdikas viikko töissä, ja rento ilta kaksistaan oli juuri sitä mitä kaipasin.






Ystäväpäivänä ei siis nähty ystäviä, mutta lauantaina kokoonnuimme ystäväjoukon kanssa Holidayssa. Ruokakuvat unohtuivat keskustelun lomassa, mutta annokset olivat maittavia, suosittelen etenkin currya jossa on pehmeäkuorista rapua. Illan aikana pitkäaikaisten ystävien erilaisten elämänvaiheiden vertailu kirvoitti nauruja ja yhdestä seurueen leideistä kuoriutui karaoketähti. Kaksikymmentä vuotta ystävyyttä, kuinka tapaamisestamme voikin olla niin pitkä aika! 


Juhlistitko ystävänpäivää, oletko käynyt kiinnostavissa näyttelyissä viime aikoina tai mikä on suosikkikosmetiikkatuotteesi?


10 kommenttia :

  1. Oi Max Factorin kulmaväriä pitää testata. ❤️Kivaa oli, että mekin nähtiin tällä viikolla. Sydämellistä uutta viikkoa Tuuli. 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras kulmaväri tähän mennessä, sävy juuri sopiva eikä ole liian paksu eikä ohut koostumus.

      Pian nähdään taas ja kokkaillaan yhdessä!

      Poista
  2. Kuutti Lavonen on mielenkiintoinen taitelija meillä löytyy pari hänen tauluaan kotimme seiniltä. Olemme parin viikon päästä Helsingissä, joten toivottavasti ehdimme käymään hänen näyttelyssä.

    Mukavaa viikkoa sinulle Tuuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aiemminkin pitänyt Kuutti Lavosen töistä, nyt jäin muutamasta pienestä työstä haaveilemaan. Näyttely on ehdottomasti näkemisen arvoinen. SYksylläkin Didirchsenille on tulossa mielenkiintoinen näyttely; Vincent van Goch!

      Poista
  3. Pehmeäkuorinen rapu, oi ja WOW, niin suosikkini! Ihan tuon annoksen takia mä jo tsekkasin ravintolan listan ja varmasti mennään joku ilta herkuttelemaan! Nyt oma suosikkituote on ollut Avenen eau thermale spring watersuihke, olen ihan koukussa ja joka kerta toiletissa käydessä suihkuttelen kasvoille ja kaulalle, niin raikas tunne ja iho voi hyvin! Me vietimme ystävänpäivää romanttisissa staycation-tunnelmissa vain kahdestaan kun se aika on ollut aika kortilla, ihana miniloma olikin ja nyt jaksaa taas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmeäkuorinen rapu on niin ihanaa, tässä annoksessa se oli kevyesti paneroitu kookoshiutaleilla.

      Avenen eau thermalea on olen tuonut parikymmentä vuotta sitten jo Pariisista kun sitä ei vielä saanut Suomesta, ollut suosikkeja ihan siitä saakka.

      Poista
  4. Vietettiin hääpäivää päivää ennen ystävänpäivää ja vähän jäi sellainen juhlafiilis päälle koko viikonlopuksi sitten. Nyt ollaan taas palattu ruotuun :) Lemppari tuotteeni voisi olla vaikka Clarinsin poskipuna persikan sävyisenä.
    Ihanaa viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli juhlafiilistä koko viikonlopun. kun ensin vietettiin ystävänpäivän iltaa kahdestaan ja vielä mentiin seuraavana päivänä ulos ystävien kanssa ihan ex tempore.

      Katsoinkin, että Clarinsilla on kevääksi ihastuttavia uusia sävyjä.

      Poista
  5. Kuutti Lavonen on vähän sellainen, etten ole ihan varma pidänkö hänen töistään vai en - taidanpa mennä katsomaan näyttelyn kun on se Musekokorttikin. Sillä se asia selviää.
    Meillä ei juhlisteta myöskään ystävänpäivää sen kummemmin, kuten ei monia muitakaan ns pakkojuhlintapäiviä. Se on jotenkin vapauttavaa. Tosin juhlistin itse sitä käymällä extempore skumppajoogassa :)
    Suosikkikosmetiikkatuotteeni on byRailin meikkivoide. Meikkivoide on muutenkin mielestäni kaikkein oleellisin tuote ikäiselleni. Sitten tulee kulmatuote, mutta niitä on monia ei versioita tällä hetkellä käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meillä lahjoja jaettu ystävänpäivänä, mutta syötiin hieman paremmin. Tosin viikonloppuna tulee muutenkin tehtyä piirun "parempaa" kuin arkena.

      ByRailin meikkivoide on hyvä, sitä käytän nyt itsekin. Pikku fiksaus iholle eikä paljoa muuta tarvitakaan! Raililtahan on taas tulossa uutuuksia kevääksi, mielenkiinnolla odotan.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.