20.5.2020

Horsmakeitto on sesonkiruokaa parhaimmillaan

Tiesitkö, että horsmanversot ovat syötäviä ja maultaa herkullisia? Ne ovat nyt parhaimmillaan. Horsmakeitto on  ikäänkuin raikas villiruokaversio parsakeitosta. Maku on metsäisen raikas, mutta hienostunut.


Villiruoka

Horsmaa kasvaa pellonpientareilla, rannoilla, joutomailla. ja kallioiden kupeessa. Pienet, parikymmensenttiset horsmat ovat mehevimpiä. Horsma muuttuu parsan tapaan puisevammaksi kasvaessaan isommaksi. 


Villiruoka

Nuoret hosmanversot ovat meheviä ja maukkaita, maultaan ne muistuttavat parsaa ja niitä voikin käyttää parsan tapaan. Versot ja varret ovat syötäviä. Myöhemmin horsman kukkiessa käytän kukkia salaattien, aamiaisten ja jälkiruokien koristeena. Niistä voi tehdä myös hilloa ja juomaa, joita en vielä ole kokeillut, mutta ehkäpä tänä kesänä.

Kuten aiemminkin olen todennut, villivihanneksia voi huoletta poimia kaupungissakin, kun ei aivan keskustassa, autoteiden varresta tai koirien ulkoilupolkujen varrelta poimi.

Villiruoka

Villiruoka

Horsmakeitto


500 g nuoria horsmanverosn varsia
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1rkl voita
1dl kuohukermaa
1/2rkl sitruunanmehua
ripaus mustapippuria
ripaus hienonnettuja korianterinsiemeniä

Huuhtele horsman versot, nypi lehdet. Leikkaa horsmanversojen puumainen kantaosa pois (noin 2 cm).

Kuori ja hienonna sipulit. Paloittele horsman varret pienemmiksi paloiksi. Kuullota sipuleita voissa kattilassa. Lisää horsmanversot, vesi ja kasvisliemikuutio. Keitä noin 10 minuuttia.


Soseuta keitto sileäksi sauvasekoittimella ja siivilöi (kuoret voivat olla hieman sitkeitä, siivilöity keitto on samettisen sileää) . Sekoita joukkoon kerma ja sitruunanmehu. Mausta korianterinsiemenillä ja pippurilla. Annostele keitto kulhoihin. Koristele (villiyrtti)pestolla.


Oletko käyttänyt villiyrttejä ruoanlaitossa? Pian on blogiin tulossa toinenkin herkullinen villiruokaresepti.






13 kommenttia :

  1. Kiitos upeasta keittovinkistä ja tälläistä keittoa ei ollakaan maisteltu. Mieshän on salaatti-ja keittohöperö.

    Sydämellistä viikon jatkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein tätä eilen maalla ja kaikki hullaantuivat, kuulemma parasta keittoa koskaan!

      Poista
  2. En ole ikinä kokeillut, mutta juuri tänään katsoin kuinka terhakoita on jo alut. Sinun kuvasi kyllä houkuttaa koklaamaan käyttöä. Pitäisi vaan olla puhdas keräyspaikka. Minä kuljin koirien ulkoilutusreiteillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallionkolot ja pellot, kyllä niitä puhtaita paikooja löytyy ihan taajamistakin.

      Poista
  3. En ole koskaan maistanutkaan horsman versoja! Ihanan näköinen keitto. Olen niin noviisi näissä villiyrttijutuissa, että olen käyttänyt vaan nokkosta lettusissa :)
    Ihanaa iltaa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen itsekin vain muutaman villiyrtin, mutta ne riittävätkin minulle.

      Poista
  4. Kiitos reseptistä! En ole vielä käynyt vakkaripaikallani keräämässä horsmia. Samalla reissulla kerään myös nokkosia. Kevät on hortoilijan unelma-aikaa <3
    Hyvää helatorstaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna hortoilu jäi väjän myöhemmälle kuin yleensä, mutta hyvin ehtii vielä. Maalla oli jopa vähän vaikeaa löytää riittävästi horsmaa, siellä 70 km päässä kun kevät on pari viikkoa jäljessä.

      Poista
  5. Vitsit, kun kuulostaa villiltä! En ole moisesta kuullut, mutta hyvä, että löytyy vinkkejä, jotta saadaan horsmatkin hyötykäyttöön. Olen niitä vain laittanut maljakkoon, mutta en syönyt :) kauniita kuvia ja keitto kyllä näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, appivanhemmat hullaantuivat eilen tähän keittoon ihan täysin vaikka taisivat olla hieman skeptisiä etukäteen.

      Poista
  6. Katselin eilen koiralenkillä, että horsman versoja on puskenut esille todella paljon.
    Ehkä pitäisi joskus kokeilla miltä maistuvat ja hortoilla. Nyt odotan jo innolla, että
    saisin niitä maljakkoon :) Rentunruusut on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläpäinkin horsmaa on runsaasti, mutta maalla sain yllättäen etsiä kunnolla , että sain riittävän määrän. Siellä kevät on selvästi jäljessä.

      Poista
  7. Olen keittoruokien puolestapuhuja ja tässäkään en tee poikkeusta.
    Tässä ruoassa on makua ja varmasti vitamiineja löytyy. Luonnon omaa antamaa, eikä mitään laboratoriossa kehitettyä...
    Taustatietojeni mukaan tätä annettiin aikoinaan sotavangeille, josta jotkut mielensäpahoittajat syyttivät kidutuksesta, koska joutuivat syömään horsmakeittoa.
    Ei muuta kuin suuhun vain ;)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.