6.7.2021

Parisuhdematka Ahvenanmaalle

Tänä kesänä ei tule matkattua ulkomaille mutta pieni parin yön breikki mantereelta Ahvenanmaalle tuntui kun olisi ollut kauempanakin. 


Kävin keväällä hyvin ruokapitoisella pressimatkalla Ahvenanmaalla ja halusin ehdottomasti palata Siipan kanssa heti tänä kesänä. Suuntasimmekin Turusta Ahvenanmaalle heti juhannuksen jälkeen. 


Maalaistalo Ahvenanmaa

Ahvenanmaata ympäri ajellessa pihapiirien siisteys oli silmiinpistävää; talot ovat maalattuja, nurmikot leikattuja ja kaikki muutenkin hyvässä järjestyksessä.


Hevoset Ahvenanmaa

Valkoinen hevonen Ahvenanmaa

Peura Maarianhamina


Hevosia, lampaita ja lehmiä laidunsi ympäri Ahvenanmaan, Maarianhaminan keskustan kupeessa leikatusta ruohosta nautti peura. 

Maantie Jomala

Kastelholman linna

Kirkkomaan muuri Ahvenanmaa


Ahvenanmaa männyt

Merimaisema ahvenanmaa

Ruohosipulit ahvenanmaa

Luonto oli vehreimmillään, Ahvenanmaalla kasvaa paljon komeita jalopuita ja kuin niiden vastapainoksi karuilla kallioilla tuulten kurittamia käkkyrämäntyjä. 

Etenkin Havsviddanin kalliot mäntyineen ja niiden takana siintävä sininen meri tekivät. vaikutuksen. Havsviddanin hotellissa haluaisin joskus yöpyäkin, nyt vain joimme jääkahvit terassilla. 
 
Birka Line Ahvenanmaa



Pommern Maarianhamina


Pommern Maarianhamina

Meri ja merenkulku on Ahvenanmaalla miltei alati läsnä niin historiassa kuin nykypäivässäkin. 

Eckerö posti ja tullimuseo


Eckerö posti ja tullimuseo


Maisemien ihailun lomaan mahtuu historiaa; Kastelholman linnassa ja Pommernilla kävimme museokorteilla, Eckerön tulli- ja postimuseoon pääsee ilmaiseksi.

Ålands pankaka


Åss Paviljongen Maarianhamina ravintola

Åss Paviljongen Maarianhamina ravintola

Åss Paviljongen Maarianhamina ravintola



Åss Paviljongen Maarianhamina ravintola

Ångbåtsbryggan Maarianhamina ravintola

Smakbyn Ahvenanmaa

Åland Distillery

Matkoihimme kuuluvat ruokaelämykset vahvasti, niin myös tällä matkalla. Ostimme tuliaisiksi karamellejä, rommia, limonaadeja, hilloja, olutta, siideriä, omenamehua; kaikki Ahvenanmaalla valmistettuja. Yleensä googlailen ahkerasti ruokapaikkoja ennen matkaa, mutta toukokuun pressimatkalla pääsin tutustumaan ruokatarjontaan kattavasti ja kävimme kolmessa silloin vieraikemistani ravintoloista; Åss Paviljongen sekä Ångbåtsbryggan Maarianhaminassa ja Smakbyn Jomalassa. Alunperin suunnittelimme syövämme lounasta Nauticalissa ennen laivan lähtöä, mutta olimme vielä täynnä aamiaisesta ja joimme Nauticalin terassilla vain virvoitusjuomat. 

Ihana pikku lomanen meille molemmille, joka mukavasti piristi mieltä ja tuntui miltei kuin olisi ollut ulkomailla. 

Oletko käynyt Ahvenanmaalla, mitä pidit? 



10 kommenttia :

  1. Nuorena tyttönä olen käynyt Ahvenanmaalla, eli siitä on pitkä aika. Ohi on tullut laivalla mentyä aikuisena, mutta voisin joskus kyllä Ahvenanmaalla käydäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enne tätä kevättä olin viimeksi ollut alle parikymppisenä viimeksi, mies ei koskaan. Molemmat ihastuimme ja haluamme köydä uudestaankin.

      Poista
  2. Lapsuudessa kävimme Ahvenanmaalla joka kesä, siellä asui meidän perhetuttuja. Viimeksi olen käynyt Ahvenanmaalla yläasteella, olimme Marianhaminassa leirikoulussa.
    Ihana reissu teillä ollut ja sama juttu muuten meidänkin reissuissa, ruoka on isossa osassa aina :)
    Kivaa viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoan ympärille voi rakentaa vaikka koko matkan ja yleensä katson nipun kiinnostavia ruokapaikkoja valmiiksi. Monelle reissulle olen googlaamalla etsinyt vaikka aamiaispaikan joka päivä eri alueilta ja sitten on pyöritty loppupäiväkin tuolla alueella.

      Poista
  3. Asun Ahvenanmaalla ja viihdyn erinomaisesti. Välillä halusimme palata synnyinkaupunkiimme Turkuun ja viihdyimmekin siellä 12 vuotta kunnes palasimme tänne. Matkailijan kannattaa ehkä tulla tänne kesällä, juhannuksen ja heinäkuun lopun välillä, sillä koulujen alettua saari hiljenee aikamoisesti.
    Skördefest syys-lokakuussa ja pikkujoulumarkkinat ovat myös hyviä aikoja käydä täällä.
    Vielä pikku korjaus juttuusi: Smakbyn on Sundissa, ei Jomalassa.
    Mukavaa kesän jatkoa sinulle ja tervetuloa uudelleenkin!

    VastaaPoista
  4. Ihan parhaissa ravintoloissa kävitte ja mitä annoskuvia. Ihan varmasti oli ikimuistoinen reissu myös siipallekin! Havsviddenin hotelli ja huvilat ovat upeita, mekin kävimme ajamassa siellä viime syksynä, harmi kun kesäkausi oli jo niin varhaisessa vaiheesa buukattu! Rennon leppoisia lomapäiviä sinne!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania kuvia ja tunnelmia ja ruokia ja te. Kyllä Ahvenanmaa tänä kesänä on ollut meille se kohokohta. <3 Kuin ulkomailla olisi käynyt.

    Sydämellistä viikonloppua Tuuli. <3

    VastaaPoista
  6. Super ihania kuvia <3 Herkullisen näköisiä ruokia - ja sehän on yksi matkustamisen kohokohdista ja elämyksistä. Olemme käyneet Ahvenanmaalla ja sinne palaamme uudelleen. Vielä on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Ahvenanmaan lumo on siis iskenyt <3 Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia! Olen käynyt Ahvenanmaalla 80-luvulla ja aina suunnitellut paluuta. Toistaiseksi jokin muu kohde on ylittänyt Ahvenanmaan, mutta kyllähän näistä postauksista iskee pieni Ahvenanmaakuume ;)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihanalta matkalta kuulostaa! Ehdottomasti joku päivä haluaisin tutustua.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.