17.4.2022

Viisi viikon varrelta

PR-näyte/PR-kutsu**

Vaikka aivan eteläistä rannikkoa lukuunottamatta lunta näyttää olevan edelleen enemmän kuin vuosiin tähän aikaan, on kevätkin alkanut näyttää merkkejään. 

Lumikellot


Ensimmäiset kotipihan lumikellot lakastuvat jo pian. Niiden lumen alta kurkottelevat nuput ovat minulle aina se ensimmäinen lupaus keväästä, jonain vuosina jo helmikuun puolivälissä, tänä vuonna vasta maaliskuun loppupuolella. Maalla taas ensimmäistäkään kukkaa ei ole vielä näkyvissä, vaan hanki peittää vielä maan.


Riina Hifumi kukkakirja valkoisten kukkien lumo


riina hifumi kukkakirja valkoisten kukkien lumo



Versoja Vaahteramäeltä-blogista tuttu puutarhuri ja pihasuunnittelija Riina Hifumi on juuri julkaissut kirjan Valkoisten kukkien lumo*. Kirjassa on tietoa niin puutarha- ja parvekukkien kuin sisäkasvien ja leikkokukkienkin valinnasta sekä hoidosta. Ihastutava kirja sisältää paljon tietoa kauniiden kuvien lisäksi. Juuri tähän aikaan, luonnon vasta herällessä, oman pikku parvekkeen kesää suunnitellessa on ihana selailla kirjaa.


Bistro Johan parsaviikot 2022


Bistro Johan parsaviikot 2022


Bistro Johan parsaviikot 2022

Kevään parsakausi on taas pyörähtänyt käyntiin. S-ryhmän kutsumana kävin maistelemassa Radisson Blu Royal Hotelissa Bistro Johanin parsamenun**. Oli kiva tavata samalla monia tuttuja pitkästä aikaa.

Alkuun tarjottiin parsakeittoa ja Nicolas Feuillatten Selection Brut -samppanjaa.

Pääruokana oli kuhaa ja parsaa hollandaise, alsacelaisen Wolfberger Rieslingin kanssa. Samppanjan lisäksi hapokas riesling toimiikin loistavasti parsan viiniparina.

Aina on tilaa jälkiruoalle; aterian loppuun nautittiin raparperipaistosta, vaniljajäätelöä ja mansikkaa.

Parsaviikkoja vietetään S-ryhmän ravintoloissa 6.4.–24.5.2022.


ravintola ragu helsinki

ravintola ragu helsinki

ravintola ragu helsinki

ravintola ragu helsinki


Olen syönyt myös toisen kerran ravintolassa tällä viikolla. Etenkin nyt, kahden melko hiljaisen vuoden jälkeen on ollut ihana ollut ihmisten keskellä nauttimassa hyvästä ruoasta.

Kiirastorstaina olin mieheni ja kälyni kanssa Ragussa syömässä. Ravintola Ragu on monelle tuntematon. Itse arvostan sitä yhtenä Helsingin parhaista ravintoloista. Illallinen oli aivan huippu ja ravintolan leivät yhtä hyviä kuin muistinkin.




17. hääpäivä

Nukkuva koira

päärynätsatsiki

Pitkäperjantaina tultiin maalle. Eilen vietettiin 17. hääpäivää syöden hyvin; ukrainalaista pampushky-leipää, libanonilaista lammasta, persialaista riisiä, hummusta, halloumia ja pestoa sekä päärynätsatsikia. Tsatsikia voi tehdä myös vaikka nektariineista tai muista hedelmistä. 

Hääpäivälahjaksi sain siemeniä, sipuleita ja puutarhatarvikkeita. Osan kylvän kotiparvelkeen laatikoihin ja osan maalle. Kotona krassit kasvavat kun jo korkeina, Tapani mukaan kylvin ne aivan liian tiuhaan ja suoraan parvekelaatikkoon. Ihan hyvin silti kasvavat, kuten aina.

Suhteemme ei niin hyvin sujuneesta alusta olen kirjoittanut postauksen yhdeksän vuotta sitten. Postauksen lopussa oleva lause "Mies on edelleen hauska, mutta luotettava ja nainen on edelleen onnellinen, että löysi miehen uudestaan" pitää edelleen paikkansa.


Miten kevätviikkosi on sujunut? Oletko päässyt rentoutumaan pääsiäispyhinä?



3 kommenttia :

  1. Hyvän kuuloinen viikko sinullakin ollut. Minä käväisin Karkkilassa ja sitten olen vaan katsellut leffoja ja kerännyt voimia uuteen viikkoon. Oikein paljon onnea teille hääpäivän johdosta.
    Mukavaa viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  2. Ihana viikko ollut tuolloin ja niin ihanat kuvat! Täällä taas innoissani ihastelin. <3 Sydämellistä tätä viikkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista
  3. Lämmin kiitos kirjani esittelystä ja valkoisten kukkien lumoa kevääseen! <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.