21.8.2022

Smaku Porvoo 2022

 Pressimatka @smakufestivals


Oi mikä makukimara onkaan Porvoossa tiedossa 22.8-3.9.


Smaku-tapahtumien ideana on kertoa maisteluannoksin, miltä paikalliset ravintolat maistuvat. Smakun aikana kaupungin ravintoloiden makumaailmaan pääsee tutustumaan pikkurahalla, sillä annokset maksavat vain 5-7 euroa.

 

Smakussa on mukana ainoastaan yrittäjävetoisia ravintoloita ja kahviloita, joiden lisäksi tutuksi tuodaan alueen pientuottajia sekä muitakin paikallisia yrittäjiä.


Porvoon lisäksi Smaku järjestetään Naantalissa 8.-20.8. ja Loviisassa 27.-28.8.


Pääsin mediakierroksella maistelemaan etukäteen usean Smaku Porvoo 2022 mukana olevat ravintolan annoksia. Tällaista on tänä vuonna tiedossa.


Smaku Porvoo 2022



Ranta-Aitta

Joenvarren kesäravintola tarjoilee rapeaa kanaa, togarashi-majoneesia ja kauden pikkeleitä sekä vanilja-sitruunamantelikakkua, paahdettua mantelia, vaniljamoussea, mehustettuja marjoja ja korean minttua.



Smaku Porvoo 2022

Smaku Porvoo 2022

Haikon kartano

Tunnetun kartanohotellin ravintola tarjoaa punajuurihyydykettä, talossa tehtyä vuohenmaitojogurttia, pikkelöityä lehtiselleriä ja oman puutarhan yrteistä tehtyä öljyä.



Smaku Porvoo 2022

Smaku Porvoo 2022

Haikko Spa & Café

Ylämaan karjaa Burgundin tapaan sekä

ruismustikkakukkonen, hapankermakreemiä ja pähkinämurua.



Smaku Porvoo 2022


Hotel Runo

Viime vuonna avatun hotellin baarin annos on suomalaista kuvepaistia grillattuna mausteisen makuvoin kanssa, haudutettua luomukananmunaa Hultgårdista sekä raikasta ja rapsakkaa pinaattia Ahlbergin puutarhalta.


Smaku Porvoo 2022



Seireeni

Perinteisen perheravintolan annos on tandoorimarinoitua grillattua kanaa, parmesan-mangorisottoa ja mascarpone-mangovaahtoa.



Smaku Porvoo 2022

Taste

Suositun kioskiravintolan annos on minibriossi, Iberico-possua, paahdettua seesamimajoneesia, pikkelöityä kurkkua ja kevätsipulia ja friteerattua kesäperunaa, omenakimchiä ja kimchimajoneesia.




Smaku Porvoo 2022



Smaku Porvoo 2022

Sinne

Modernin eurooppalainsen bistron Smaku-annokset ovat kantarelli en cocotte, rosmariini-pekonilunta ja suolaheinää sekä limettimarinoitua roskakalaa, avocadokreemiä ja paprikavaahtoa sekä artesaanivadelmajäätelöä ja salmiakkimarenkia “Baked Alaska” paikallisista aineksista.


Smaku Porvoo 2022

Smaku Porvoo 2022


Sannäsin kartano

Hotelli, ravintola ja juhla- ja kokouspaikka Porvoon maaseudulla tarjoilee tatti-ohrattoa Malmgårdin ohrasta, rapeaa kotimaista luomuporsasta ja kartanon leipämurua sekä valkosuklaa-mustaherukka pannacotta, mustaherukkamelbaa, kartanon marenkia ja keksiä.




Smaku Porvoo 2022


Smaku Porvoo 2022

Smaku Porvoo 2022



Ekologisesti tuotettua lihaa tarjoavan ravintola Meat Districtin rakennus kärsi mittavia vahinkoja tulipalossa viime viikolla. Ravintola on nyt suljettu, mutta Meat District on mukana Smakussa, myyntipiste on Pariisin Villen Terassilla, Meat District on mukana myös päätapahtumassa Taidetehtaalla. Yrittäjä aikoo avata korjatun ravintolan ensi vuonna. Ravintolan Smaku-annos on herkullinen tartar naudan sisäpaistista, piimä-karhunlaukka-kastiketta ja vesikrassia.



Lisäksi mukana ovat 


Salt.

Paahdettua munakoisoa, baba ganoushia, grillattua fenkolia, tomaattivinegretteä ja kuivattua oliivia.


One

Riista-Wallenberg ja perunapyrettä, vihreitä herneitä, puolukkaa ja ruskistettua voita.


Bistro Gustaf

Haukikvenellejä, jokirapukastiketta ja voitaikina-fleurons sekä kinuski-pot de crème, puolukkakompottia, kauramurua ja timjamimarenkia.


Fryysarinranta

Etanat valkosipuli-Roquefort -voissa.


Rafael's Steakhouse

Crusted Pork Rillette valkosipuli-saksanpähkinämajoneesin, omenapyreen ja paahdetun saksanpähkinärouheen sekä satokauden yrttiversojen kanssa.


PetriS Chocolate

Hauskasti ikonisten aittojen muotoisia suklaita Porvoon Aitat -suklaapraliinilajitelmassa.


Båsgårdin tilakaupan ravintola

Omassa savustamossa savustettua Bosgårdin naudanrintaa, hunaja-valkosipulimarinoituja kesäkasviksia ja talon oma tumma bbq-kastike.


Smakun päätapahtumassa Porvoon  Taidetehtaalla 3.9. klo 12-18 nautitaan Avanti-salissa Smaku-annoksista. Mukana myös Food Talks – foorumi! Puhujina mm. Kai Kallio, Karita Tykkä, Satu Silvo sekä Robert Nemlander. Smaku VIP-liput päätapahtumaan ovat myynnissä sähköpostitse office@smakufestivals.com Minimivaraus kahdelle hengelle. VIP-paketti sisältää – VIP sisäänkäynti ja oma lipunmyyntipiste VIP-alueella – VIP-loungessa pöytävaraus koko tapahtuman ajaksi – Annos kuohuvaa – Kuusi Smaku-annoslippua 149€/hlö Halutessaan voi tilata myös viinit ennakkoon pöytään.


Oletko käynyt Smaku-tapahtumissa?

8 kommenttia :

  1. Smaku on minusta kiva idea ja nyt tänä vuonna se on levinnyt myös Naantaliin sekä Loviisaan. Loviisassa on ensi viikonloppuna LWT-tapahtuman yhteydessä myös Smaku x LWT talot. Kiva idea saada maistaa pieniä Smaku-annoksia sekä samalla tutustua myös erilaisiin ravintoloihin. Tulee mieleen myös Taste of Helsinki, jossa itsekin olin muutamia kertoja mukana. Makoisaa viikkoa ja herkkuhetkiä kaikille tapahtumaan osallistuville tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taste of Helsinki oli ihana, sitä kaipaan edelleen. Loviisan Smakun pressiin tuli kutsu mutta en työpäivältä sinne päässyt. Porvoo on kivan lähellä Helsinkiä, tässä on pääkaupunkiseudullakin asuville vaikka ihan arki-illaksikin kiva ruokailuidea nyt kun säätkin suosivat.

      Poista
  2. Tuolla oli ihanan monta maisteluannosta myös tällaiselle ruokarajoitteiselle. Ranta-Aitan menu olisi varmasti eniten makuuni.
    Herkullista alkavaa viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maut olivat herkullisia ja vaihtoehtoja löytyy varmasti vaikka olisi joitain ruokarajotteitakin.

      Poista
  3. Tässäpä olisi juuri minulle ja miehelleni sopiva tapahtuma. Harmi vaan, että on kaikenlaista muuta kalenteri pullollaa, mutta täytyy katsoa, että jos jotenkin ehtisi maistelemaan,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienen kierroksen ehtii arki-iltanakin, suurin osa ravintoloista on lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan.

      Poista
  4. Kiinnostava ajatus ja Porvoo on niin viehättävä kaupunki, että olisi hienoa käydä tutustumassa.
    Aikamoisia herkkuja on ollut tarjolla!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, että olitte ja kävitte ja mitä kuvia! Täällä ravintolatestaus jatkuu vaikka aika monta porvoolaista ravintolaa ollaan jo ehditty koluta, silti maisteltavaa riittää.

    Sydämellistä viikonloppua Tuuli <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.