13.11.2022

Viisi viikon varrelta

Postaus sisältää saatuja PR-tuotteita


Uskomatonta, nyt ollaan jo marraskuun puolivälissä! Kynttilöitä, glögiä ja pipareita olen jo maistellut, muttau jolufiiliksiin taidan päästä kuitenkin vasta joulukuussa, kunhan kiireisin työkausi on takanapäin. 




Näkymä Marskin sviitistä

Viime viikonloppuna vietettiin ystävän viisikymppisiä Marskin sviitissä. Mukavasta illasta tunnelmavalaistusta, tummasävyisestä sviitistä jäi vain hämäriä kuvia ja kirkkaita muistoja. Muutaman kuvan koetin ottaa, mutta sitten keskityin juttelemaan uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa. 

Hotellien sviitit ovatkin muuten varteenotettava paikkoja aikuisten aikaisin loppuville juhlille. 

Hankin juhliin uudet kengät, halusin jotain räväkkää. Malli on ballerina, mutta näyttävä väri ja strassit tekevät niistä kunnolla juhlavat. Kengät kuulemma näkyivät kauas heti kun astuin taksista ulos.


3 kaveria x malina


Vähän joulun makuja ja fiiliksiä olen jo kuitenkin sallinut itselleni. 3 kaverin tämän talven uutuus on herkullinen piparkakkutuutti*. Malian piparkakun tuoksuinen kynttiläkin* on taas myynnissä.


Sinebrychoffin taidemuseo kirsikkapuun alla

Sinebrychoffin taidemuseo kirsikkapuun alla

Sinebrychoffin taidemuseossa on 15.1.2023 asti näyttely Kirsikkapuun alla - japanilaisia puupiirroksia, jossa on yli 140 puupiirrosta Kansallisgallerian kokoelmista. Puuupiirroksissa kuvattiin aikanasa haavemaailmaa ja populaarikulttuuria, mm. kohtauksia näytelmistä. Teatteriaiheiden lisäksi esillä on myös taidokkaita maisemia muun muassa Katsushika Hokusailta. Hokusain museossa kävimme toisella Tokion-matkallamme.


Hans Op de Beeck Hiljainen paraati

Hans Op de Beeck Hiljainen paraati

Hans Op de Beeck Hiljainen paraati

Hans Op de Beeck Hiljainen paraati


Amos Rexissä on esillä Hans Ob de Beeckin unenomainen Hiljainen paraati. 26.2.2023 asti. Näyttelyn mystiset hahmot, äänimaailma ja paikoilleen pysähtyneet hetket lumosivat niin, että Hiljainen paraati täytyy nähdä toisenkin kerran. Museokortilla voi onneksi käydä niin monta kertaa kuin haluaa.


Aamukahvi

Auringonlasku marraskuussa

Auringonlasku marraskuussa


Ja loppuun on pakko mainita kaamosväsymys. Kun siirryttiin talviaikaan huomasin jälleen kerran kuinka kaamos vaikuttaa minuun. Illalla haluaisin lähinnä rakentaa itselleni tyynyistä ja peitoista talvipesän ja aamullakin on vaikea nousta ylös pimeään päivään. Kahvilla silmät auki, kevättä odotellessa. Näiden pimeiden, pilvistä päivien välissä oli ihana nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta viikonlopusta. Ilmastollehan tämä ei ole hyvä, mutta aurinkoinen D-vitamiiniannos teki hyvää.


Vaikuttaako kaamos sinuun, oletko jo joulufiiliksissä?


10 kommenttia :

  1. Täällä myös kaamosmasennusta ja väsymystä, kaamos tuntuu vaikuttavan vuosi vuodelta enemmän. Josko se tästä, toivottavasti kirkasvalolampusta ja muusta on apua. 😊 Ihanat nuo pinkit kengät, oikein pomppasivat silmään tuolla Blogit.fi:ssä! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään muuta asustetta tai vaatetta minulla ei ole kirkkaassa fuksiassa, enkä sitä laittaisi kasvojeni lähelle, mutta kengät osuivat silmään enkä saanut niitä mielestäni. Ne saivatkin illan aikana paljon huomiota.

      Poista
  2. Yllättävän vähän vielä jouluttaa, minähän jouluttelen äidilleni :) Kynttilöitä täällä polttelen ja juon kupillisen glögiä päivässä, mutta siinä se toistaiseksi vielä onkin.
    Ihana tuo näyttely!
    Kaunista viikkoa sinulle Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttely oli todella upea. Haluan ehdottomasti käydä joku arki-ilta vielä uudestaankin. Museokortillahan voi käydä niin monta kertaa kuin haluaa.

      Poista
  3. Noi kengät ovat NIIN ihanat, mistä löysit? Marraskuu on mulle aina vaikea, koska veljen kuolinpäivä tuolloin. Onneksi sain hyviä uutisia töissä ja moni muukin asia OK. Iloa loppuviikkoon Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät löytyivät Zalandolta. Aluksi tuntuivat aika kapeilta, mutta mukautuivat jalkaan mukavasti illan aikana. Hyvät työuutisesi ilahduttivat minuakin.

      Poista
  4. Kyllä kaamos vaikuttaa, tänään istuin illan lepotuolissa.Toki töitä on ollut liikaa koko syksyn ja muutenkin liikunta jää vähemmälle.Mut en tykkää tästä pimeästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pimeys on kyllä uuvuttavaa. Lasken päivä talvipäivän seisaukseen ja siitä eteenpäin olen joka päivä huomaavinani päivän pitenemisen, vaikka oikeasti sitä alkaa huomata vasta helmikuulla.

      Poista
  5. Jestas miten ihania tunnelmia kaikki! Noi sun juhlatamineet, kenkulit, ihan siis mielettömiä. Tosta Stockmann aamiaisesta hieman kade, joulu on niin mun juttu ja kaikki näytti fantastiselta. Kivaa viikkistä ja toivottavasti pian tavataan jossain. <3

    VastaaPoista
  6. Kynttilöitä meillä on jo polteltu mutta glögiä enkä pipareita ole vielä edes maistellut. En olen vielä joulufiiliksissä eli vasta sitten joulukuussa. Meillähän joulu tulee myöhään mutta kestää sitten ihan Nuutinpäivään saakka.

    Ihanat nuo satiinikengät. Hauska idea järjestää juhlat hotellin sviitissä!

    En ole itse vielä ehtinyt Amos REXiin enkä Sinebrychoffin näyttelyitä katsomaan mutta omalla "must to see"-listalla ovat. Amor REXiin näyttelyyn näyttää aina olevan jono kun ajan siitä ohi.

    Tuo viime sunnuntain auringonlasku oli kyllä ihan mieletön. Itse nappasin yhden kuvan Kahvila Kampelan rannalta ja tuntui ihanalta nähdä aurinko pitkästä aikaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.