11.12.2022

Viisi viikon varrelta

Postauksessa PR-tilaisuuksia*/PR-tuotteita**


Marraskuun loppupuoliskon ja joulukuun alun työrupeama vei sen verran aikaa ja voimia, että olen päivitellyt vain Instagramia, @lumolifestyle kannattaakin ottaa siellä seurantaan. 

Oli kuitenkin kivaa ja inspiroivaa päästä töissä ns. normaaliin marraskuuhun koronavuosien jälkeen. Kiireisin kausi töissä päättyy Itsenäisyyspäivään ja tällä viikolla olen päässyt taas tekemään lyhyempää/normipituista päivää.


Nespresso Secret breakfast



Nespresso Secret breakfast

Nespresso Secret breakfast

Nespresso Secret breakfast

Pariin tilaisuuteen olen kuitenkin ehtinyt osallistua. Jälleen kerran Nespresson Secret Breakfast-pressitilaisuus* on kauden kaunein tilaisuus. Nespresso lanseerasi värikkäästi Taidehallissa Hannu Väisäsen taiteen ympäröimänä uuden, kompaktin ja monipuolisen Vertuo POP -kahvikoneen kuudessa persoonallisessa värissä. Vertuo POP -kahvikoneella voi tehdä napin painalluksella täyteläiset kahvit espressosta isoon mukilliseen.


Kauniisti kotimainen joululounas


Kauniisti kotimainen joululounas

Kauniisti kotimainen-pressilounaalla* , tunnelmallisen kaunis sekin, kerrottiin kotimaisten kasvihuonekasvattajien joulukukkakuulumisia. Joulukukat voivat tänä vuonna olla vaikka vaaleanpunaisia. Joulutähtiä on nyt myynnissä erivärisinä, -kokoisina ja -mallisina. Erikoisimmat kannattaakin hankkia nyt, ihan joulun alla niitä ei ehkä enää ole saatavilla. Ritarinkukka eli amaryllis on sesongissa, samoin hyasintti ja tulppaanitkin ovat tulleet juuri myyntiin.


Vaaleanpunainen joulutähti


Kauniisti kotimainen-tilaisuudesta sain valita mukaan haluamani värisen joulutähden haluamassani Iittalan ruukussa**. Valintani oli trendikäs, kaunis vaaleanpunainen.

Hyvällä hoidolla joulutähti kukkii pitkään. Joulutähti ei pidä viileästä ja vedosta.

Pidä joulutähden kasvualusta aina sopivan kosteana ja huolehdi, että kasvi saa valoa, muttei altistu suoralle auringonpaisteelle (tosin ainakaan tänä joulukuuna liika auringonpaiste ei ole ollut ongelma).


Joulun kuvakirjat


Annan lahjaksi joka vuosi kuvakirjoja ja -kalentereita. Vaikka kuvia otetaan enemmän kuin koskaan, suuri osa häviää puhelimia vaihdettaessa, eikä vuosista jää montaakaan pysyvää kuvamuistoa.  Kuvakirjoihin saa koottua ainakin niitä rakkaimpia muistoja.

Yleensä viimeiset kirjat saan koottua ihan viime tingassa painoon, mutta tänä vuonna sain kaikki tilattua ajoissa. Anoppilaan on mennyt joka vuosi rakkaan Tarmo-koiran vuodesta kertovat kuvakirja ja kalenteri.

Tarmo kuoli syksyllä n. 14 vuoden iässä, mutta päätin silti tehdä Tarmon viimeiseltä vuoden muistoistakin kalenterin ja kirjan, vaikka paketin avaaminen varmasti päätyy yhteiseen itkuun anopin kanssa. Ihan hirveä ikävä Tarmoa iski kun kokosin kuvia kirjaa ja kalenteria varten.


Itsetehdyt suklaamakeiset


Itsetehtyjen suklaamakeislahjojen teko on kuulunut jouluuni vuosikymmeniä. Tämän vuoden suklaanamutehtailukin on suoritettuna ja suklaat ovat lahjapusseihin pakkailua vaille valmiina.


Kirjaillut lapaset


Lunta on tuprutellut riittämiin viime päivinä, valkoinen joulu on tietysti kiva, mutta en kaipaisi lunta enää enempää. Pian joulun jälkeen alan odottaa jo kevättä, vaikka talvea onkin vielä kuukausia edessä. Lapaset saavat kukkia kevään ensi kukkiin asti.


Nautitko lumen tulosta ja talvisesta säästä, alkavatko joulun lahjat olla valmiina, mikäli niitä annat?

3 kommenttia :

  1. En ole koskaan ollut näin myöhässä lahjojen ja joulujuttujen kanssa. En ole edes leiponut joka vuotista piparitaloa, huoh.
    Joulutähti tai amaryllis pitää kyllä omaankin kotiin saada.
    Ihanaa viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  2. Ihanan värikäs tuo Taidehallin tilaisuus! Pitäisi käydä katsomassa siellä Hannu Väisäsen näyttely. Joulukukat ostan vasta huomenna ja kuluvan viikon olen viimeisellä kesälomaviikolla niin saan joulunv valmiiksi ajoissa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos rakkaudestasi Tarmo-koiraa kohtaan ja siitä että olet ilahduttanut meitä lukijoita kertomuksillasi hänestä ❤️ Rakkaus ei kuole koskaan ❤️Kiitos myös kauniista blogistasi. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Sinulle ja läheisillesi ❤️

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.