Etenkin viikonlopuksi tekee mieli saada jotain erikoisen hyvää leipää. Pienessä Primo-leipomossa Lapinlahden Venetsia-rakennuksessa leivotaan mm. ihanaa spelttileipää. Sellaisen olen käynyt hakemassa parina perjantaina töiden jälkeen. Primo on auki vain perjantaista sunnuntaihin, aukioloajat kannattaa tarkistaa netistä.
Viikko sitten perjantaina myös pari markettikimppua, yhteensä 11 €. Niistä kokosin hempeän vaaleanpunaisen viikonloppukimpun, joka kukkii kauniisti edelleen!
Vime viikonlopun odotetuin hetki oli tattimetsään pääsy maalla. Kaikissa, ns. varmoissa paikoissa ei ollutkaan tatteja ja perinteisessä sienimetsässäni oli joku selvästi aivan juuri käynyt sienessä, mutta kälyni kanssa löydettiin myös ihan uusi sienipaikka. Lopulta saatiin ihan hyvä tattisaalis ja päivälliseksi tattirisottoa. Riston mausteeksi voissa paistetut salvian lehdet saivat erikoiskiitosta.
Olen käyttänyt elokuussa farmakosmeettisrn hoitolasarja PHformulan ihoa uudelleenpinnoittavaa D.E.R.M.A.B.R.A.S.I.O.N. -voidetta* pari kertaa viikossa. Korkeista kertoimista huolimatta ihooni tuli pieniä pigmenttimuutoksia ja läikkiä kesällä. Ne ovat nyt hävinneet ja iho näyttää kirkkaammalta. Hellävarainen salisyylihapon ja retinolin yhdistelmällä auttaa ihon pinnallisessa kuorinnassa ja solujen uudistumisessa vähentäen juonteiden ja ryppyjen syntymistä. Rertinolia ja salisyylihappoa sisältäviä tuotteita käytettäessä tulee muuten muistaa aurinkosuojan käyttö näin syksyn kynnykselläkin.
Lempiääniä kaupungissa on Koffin hevosten kavioiden kopse. Vanhan hevostytön on aina syöksähdettävä töissä ikkunaan tai kadulle saakka kun pollet kopsuttelevat ohi. Päivä on aina vähän parempi kun saan hevoshetken.
Eilen saatiin vielä vähän kesäisempiä kelejä harmaiden sadepäivien jälkeen. Mikä ihana leppeä loppukesän päivä. Olisipa elokuu tarjonnut enemmän tätä. Ja olisipa mieheni ollut mukana. Hän on vielä miltei kaksi viikkoa töissä toisella puolen Suomea. Odottelen kovasti kotiin vaikka päivittäin puhutaankin
Suuntasin kävelylle merenrantaan, poimimaan pihlajanmarjoja ja vielä jääkahville ja mantelicroissantille rantakahvilaan. Ihan vielä en olisi valmis syksyyn, mutta kyllä nyt pahasti näyttää siltä, että kesäiset kelit ovat nyt aika lailla takana päin.
Joko sinä olet syysfiiliksissä?