Takaisin Tallinnaan

PR-matka Tallink/Visit Tallinn/40+-blogit


Olen käynyt Tallinnassa varmaan n. 150 kertaa. Suurin osa on ollut työmatkoja, mutta alati uudistuvaan Tallinnaan on tullut tehtyä lukuisia huvimatkojakin. Viimeisestä matkasta on kuitenkin - olosuhteiden takia - yli kaksi vuotta. Kuinka olenkaan kaivannut Tallinnaan!



Viimein perjantaina pääsin matkaamaan takaisin lahden yli 40+ -blogien pressimatkalla. Matka sujui joutuisasti Megastarin Business Loungen aamiaistarjoiluista nauttien.


Tallink Spa & Conference-hotelli sijaitsee satamassa, vanhan kaupungin välittömässä läheisyydessä. Hotellista löytyvät niin kauneus- ja hyvinvointikeskus kuin sauna- ja vesikeskus. Osa joukostamme kävikin uimassa ja kauneushoidoissa hotellin spassa.


Chocokoo Tallinn suklaakurssi


Chocokoo Tallinn suklaakurssi


Illan ohjelmassa oli suklaatasting ja suklaatyöpaja Chocokoossa Telliskivellä. Chocokoossa kaikki konvehdit tehdään käsin ja  kaakakopavut hankitaan laadukkailta pienviljelijöiltä. Kaakaopavuissa on samanlaisia eroja kuin kahvissa tai viinissäkin, maussa voi olla vaikkapa savuisuutta, hedelmäisyyttä tai happoisuutta.

Teimme suklaaganache-tryffeleitä, omani maustoin rosmariinilla, appelsiinilla ja inkiväärillä. 


Ristorante Flavore olaadukkaista raaka-aineista valmistettua herkullista italialaista ruokaa tarjoileva ravintola Tallinnan Linnahallin ja Tallink Spa & Conference -hotellin välissä. Ravintolan erikoisuus on hauska "viiniautomaatti", josta viiniä annostellaan itse. Vinkkinä; muista laittaa lasi hanan alle ennenkuin painat napista.







Fotografiskassa Telliskivellä on kolme valokuvanäyttelyä tällä hetkellä; eläinystävien must-näyttely; eläinaiheinen The Pet Show, Hassan Hajjajin kulttuurisia kliseitä ja stereotypioita haastava Vogue, The Arab Issue sekä virolaisen Kaupo Kikkasin mustavalkoinen, vaikuttava Inner Cosmos.


Muraali Telliskivi Tallinna








Aina on aikaa minikierrokselle ja pikku ostoksille. Saimme ahdettuja virallisen ohjelman väliin myös pari kuvaustaukoa ja lyhyttä ostoshetkeä. Ostin Balti Jaaman ruokahallista anoppilan Tarmo-koiralle siannahkoja, yläkerran antiikkiliikkeistä ruokakuviin muutamalla eurolla pari vanhaa lautasta, Uzbekkilaista pistaasihalvaa sekä kuivattua vadelmaa. Vartissa ehtii ihmeitä!

Ennen laivalle siirtymistä pysähdyttiin vielä Nauticassa, jossa tein myös pikakierroksen ruokakaupassa. Muhun leipäkauppaa ei enää Balti Jaamassa ole, mutta perinteistä virolaista mustaa leipää sain ostettua Rimistä.








Paluumatkalla nautittiin taas Megastarin Business Loungen rauhassa lounasta ja laivan upeassa kaupassakin ehdimme käydä.


Viro on 1.4. alkaen luopunut koronaviruksen vuoksi asetetuista maahantulorajoituksista. Viroon matkustaessa ei enää kysytä rajalla koronatodistusta tai negatiivista testitulosta.

Virossa
- Maskipakko loppui sunnuntaina 3.4. Maskin käyttö on enää vain suositus esimerkiksi joukkoliikenteessä tai ruuhkaisissa tiloissa.
- Koronapassia ei 15.3. alkaen kysytä esimerkiksi ravintoloissa, museoissa tai muissa vapaa-ajan palveluissa. 
- Ravintoloilla ja muilla kohteilla ei ole enää aukiolorajoituksia.

Huolehdi silti, että sinulla on matkalla mukana todistus täydestä koronarokotesarjasta tai sairastetusta koronataudista, koska Suomessa maahan tullessa todistuksia tarkastetaan osalta matkustajista pistokokeenomaisesti. 


Tallinnaan haluan pian päästä uudestaan. Siellä on aina paljon nähtävää ja koettavaa, kaikkien näiden vuosien ja lukemattomien matkojen jälkeenkin.




Viisi viikon varrelta

Maailmantilanne ahdistaa ja puhuttaa, mutta ilonaiheitakin on keväisellä viikolla löytynyt.



Kun olen parina päivänä vetänyt kukkamekon ylle ja tennarit jalkaan, olen todella herättänyt huomiota. Miltei jokainen tuttu on kysellyt mistä nyt tuulee, kun päällä on väriä.

Minulla on talvivaatetus kirjaimellisesti vain mustaa, käytin tämän ja edellisen talven töissä viittä mustaa mekkoa vuorotellen. Kesäksi vähän värikkäämpää, tämä taitaa olla se värikkäin vaate. Toisaalta olen värien ympäröimänä kaikki työpäivät, joten ehkä sillä monotonisella mustalla vähän haluaa tasapainottaa ympäristön väri-iloa.

Uhosin viikon alussa, etten laita enää talvisaappaita tänä keväänä jollei tule nilkkoja myöden lunta, mutta sitä taitaa saada mitä tilaa. Sääennusteessa on useammaksikin päiväksi lupaltu lunta vielä ainakin huhtikuun alkuun.





Ylläolevan kuvan rannekoruista olen saanut kyselyitä. Rannekorut ovat kälyni Mariian valmistamia. Mariia on kerännyt Unicefille yli 7000 € tekemällä rannekoruja, joita voi lunastaa häneltä vähintään 50€ lahjoituksella Unicefille. Mariia on tehnyt myös sinikeltaisesta nahasta kukkapinssejä. Pienistä puroista tulee suuria tekoja, äärettömän merkityksellisiä autetuille. 




The Body Shopin uuden Wellness-sarjan tuotteita esiteltiin Vallillan Rootsissa. Mariela Sarkima teki äänimaljarentoutuksen. Oli ihana aloittaa arkiaamu rauhallisella, rentouttavalla pötköttelyllä.

Uudet tuotteet auttavat tasapainottamaan kehoa ja mieltä – ne antavat voimaa, energiaa ja mielenrauhaa. Sleep, Boost ja Breathe ovat kolme tuoterutiinia nukkumiseen, piristymiseen ja keskittymiseen. Ne sisältävät 100% luonnollisia eteerisiä öljyjä. Kaikki  kierrätettäviin lasi- ja alumiinipulloihin ja -purkkeihin pakatut tuotteet ovat vegaanisia. Nukkumisen rauhoittamista auttavia Sleep-tuotteita olen testannut jo muutamana yönä. Nukkumisesta tilasin juuri kirjastosta kirjankin ja unesta sekä nukkumisesta voisin kirjoitella enemmänkin lähiaikoina.

Maalaismaisema





rusakko hangella


Viikonloppu ollaan vietetty maalla. Lunta 70 km Helsingistä on vielä puolisen metriä ja jääkerros saunapolullakin on n. kolmekymmentäsenttinen. Täällä kevät tulee aina myöhemmin kuin meillä kotikulmilla, mutta nyt lunta on enemmän kuin vuosiin tässä vaiheessa.


Kesäaika


Muistithan kääntää kellon kesäaikaan? Kesäaika, paras aika. Jos saisin valita, oltaisiin aina keaäajassa. Jokainen valoisa minuutti lisää iltaan on minulle tärkeä.


Kesäaika vai talviaika, kummasta pidät enemmän? Joko olet siirtynyt keväisempiin vaatteisiin?




Lohi-fenkolipasta

Mieheni tuli torstai-iltana kotiin noudettuaan aina Moldovasta saakka Ukrainan pakolaisia. Tänä(kin) viikonloppuna olen halunnut hemmotella häntä hyvällä ruoalla. Lohi-fenkolipasta on herkullista ja helppoa tehdä, kun keittiössä ei tarvitse seistäkoko päivää jää aikaa myös yhdessäoloon.

En pidä kovin suolaisesta ruoasta. Lohen suolaan yleensä hieromalla fileen pintaan pari ruokalusikallista hienoa suolaa n. 500 g kohden ja antamalla lohen suolaantua noin 20 minuuttia, sen jälkeen huuhtelen kalan ja taputtelen kuivaksi. Paistan fileen tämän jälkeen uunissa n. 20-25 min, mausteeksi käytän joskus vain pippuria, välillä laitan lisäksi korianterinsiemeniä sekä lisäksi sitruuna- tai appelsiinimehua.

Isommista filepaloista jää helposti yli kahdelta syöjältä, mutta loput voi tarjota seuraavana päivänä pastan kanssa. Helppo lohipasta syntyy fenkolista, creme fraichesta ja lohesta.





Lohi-fenkolipasta

200 g uunissa kypsennettyä lohta (resepti postauksen alussa)

200 g purkillinen creme fraichea

½ (veri)appelsiinin tai sitruunan mehu

½ sitruunan tain (veri)appelsiinin hienonnettu kuori (värikäs osa)

2 pientä salottisipulia

1/2 pieni fenkoli

1 tl korianterinsiemeniä rouhittuna

pippuria

suolaa

3 rl pastan keitinvettä

ölyä  ja voita kuullottamiseen


Hienonna sipuli, viipaloi fenkoli mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Kuullota hienonnettu sipuli ja viipaloitu fenkoli öljyn ja voin seoksessa pehmeäksi  Älä ruskista.

Lisää pannulle creme fraiche, lisää pastan keitinvettä, sen tärkkelys auttaa sitomaan kastikkeen pastaan. Sekoita kastikkeen joukkoon sitruunan tai appelsiinin kuori ja mehu. Mausta, korianterilla, pippurilla ja suolalla.

Sekoita pasta kastiikkeen joukkoon. Koristele annos fenkolin lehdillä.