8.5.2013

An identical match

 
 
Ballerinakausi on avattu jo toissa viikolla, siirryin saappaista suoraan ballerinoihin, tosin olen niitä talvella käyttänyt töissä. Sukat kun voisi vielä heittää pois!
 
Suosikkiballerinani ovat olleet australialaiset Ava-ballerinat. Ostin ensimmäiset Australian-matkallamme kolme vuotta sitten ja tilasin vielä alesta toissa vuonna parit. Sen koommin Avat eivät olekaan olleet alessa, normaalihinta on 110 AUD ja  päälle tulevat vielä rahdit, tullit ja alvit (tosin edellisellä kerralla tulli ei napannut lähetystäni syrjään eli tullit ja verot jäivät veloittamatta).

Olen tallustellut kirjaimellisesti ympäri maailmaa Avoillani, ne ovat olleet todella kovassa käytössä niin työkenkinä kuin matkoilla "kävelykenkinä"  ja olen jo valmiiksi "murehtinut" mitä tilalle sitten kun nämä alkavat olla kuluneet. Yhtä mukavia baltsuja kun ei ollut vastaan tullut.


Ilokseni huomasin aiemmin keväällä, että Aleksi 13 myi saman näköisiä Oisin ballerinoja alehintaan 58 €. Syöksyin liikkeeseen katsastamaan varaparia. Taitavat olla samasta tehtaasta; leikkaus, nahka, jopa pohjan kuviointi on sama. Oiseissa vuori on kullan värinen. Baltsut lähtivätkin saman tien mukaan.

Eilen aamulla kävelöin töihin Uudenmaankadulla, kun ohittamani pikkutyttö juoksi perääni "Sulla on kauniit kengät!". Nämä mustat perusballerinat tekivät vaikutuksen tyttöön! Minä vuorostani kehuin hänen sieviä kukallisia käsineitään.

Olen pari kertaa aiemminkin törmännyt aivan samoihin vaatteisiin/kenkiin eri merkeillä. Päällä on nytkin Bodenin puuvilla-cashmereneuletakki, Marc O'Polo myi samaa mallia samalla koostumuksella ja kaksi kertaa kalliimmalla. Anthropologiesta New Yorkista ostettu neuletakki osui Saksassa samana syksynä vastaan eräässä tavaratalossa toisella tuotemerkillä, taas huomattavasti kalliimmalla.

Onko teillä käynyt samalla lailla; täysin sama tuote tullut vastaan eri merkeillä (ja eri hintaan)?



Ballerina season has already started a while ago for me. I just wish it would be already warm enough to be without stockings.

My favorite pair has been Australian Walnut Melbourne’s Ava Ballerina. I bought the first pair in Australia three years ago, and I ordered two more pairs afterwards. Ava model hasn’t b on sale ever since, the normal price is 110 AUD and additionally there are freight, duties, and VAT .

I have walked in my Avas  literally all over the world, they have been in really hard use at work as traveling shoes and have already "worried" how to replace them when thethey are worn out. I hadn’t found as comfortable pair.

To my delight, I noticed earlier in the spring at Aleksi 13 sold similar in appearance Illinois ballerinas pair with special price of 58 €. I rushed to the store. Think they're from the same factory; cutting, leather, even the sole pattern is the same. I bought a pair immdly.

I have a couple of times in the past have come across exactly the same clothes / shoes in different brands. I wear at the moment a Boden cotton cashmere cardigan, Marc O'Polo sold the same model in the samecomposition, but price was twice as much. I bought at Anthropologie in New York the same cardigan I saw later in fall in Germany in a department store on another brand at considerably higher prices.

Has it happened to you; exactly the same product from different brands (and different prices)?

3 kommenttia :

  1. Kivoja ballerinoja! Minä olen ballerina-fani, mutta en ole aloittanut vielä kautta ?! Apua, nyt pitää kaivaa ne jo esiin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään potkaisin sukatkin jalasta, ihanan keveän kesäistä!

      Poista
  2. Ihanat ballerinat ja kauniit sukkahousut :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.