16.7.2013

A barbeque party & Pernille giveaway

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


Viikonloppuna veljeni vaimoineen tuli syömään. Ilta oli kaunis, joten nostimme taloyhtiön grillin pihalle ja illastimme vaahteran varjossa.

Pääruoaksi olin päättänyt hankkia taas kuvepaistia ja tarjota sitä maustevoin ja salaatin kera, mutta alkuruoka oli vielä mietinnässä, kun sain soiton juustokauppa Lentävästä Lehmästä. Olin yli kuukausi sitten kysellyt juustotiskillä, onko heillä burrataa. Sitä oli kuulemma satunnaisesti saatavilla, mutta he ottivat minut tilauslistalle ja soittivat, kun juusto oli tullut, juuri sopivasti päivää ennen grilli-iltaa. Nappasin hallista burratan lisäksi aurinkokuivattuja tomaatteja, calamata-oliiveja ja parmankinkkua antipastoksi. Burrata oli ihanan voista ja pehmeää vastapaistetun leivän kaverina.

Pöytään katettiin juhannuslahjksi anopilta saadut lautasliinat. Hänen isänsä oli kerännyt 50- ja 60-luvulla ravintoloiden nimikoituja lautasliinoja.

Jälkkäriksi tein moussekakun poimimistani musikoista. Kälyni toi sopivasti tuliaisia Töölön torilta, käytin marjat kakun koristeeksi.
 
Mustikkamoussekakku


pohja

180 g Digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia


täyte

6 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
 4 dl paksua turkkilaista jugurttia
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
300g mustikoita


koristeluun

 3 dl marjoja

 
 
Pohja;
 
Murskaa keksit, sulata voi. Sekoita keskenään. Painele seos kakkupaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Laita tunniksi jääkaappiin jähmettymään.

Täyte;
 
Liota liivatelehtiä runsaassa vedessä 5-10 minuuttia.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Soseuta mustikat.
 Sekoita keskenään jugurtti, sokeri, vaniljasokeri ja soseutetut mustikat. Liuota vedestä puristetut liivatteet puoleen desiin kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki. Kaada liivateseos jugurttiseokseen ohuena nauhana, nostele joukkoon lopuksi kermavaahto.
Irrota kakku vuoasta seuraavana päivänä. Koristele marjoilla.
 
Pernillen korvakorut on nyt arvottu; onnetar suosi Jassua .

 
 
My brother came for dinner with his wife. It was a warm evening, so we did set the table in garden.
 
For dinner we had first burrata, sun dried tomatoes, cured ham and calamata olives. After antipasto we grilled flank steak which was served with salad.
 
I had a liter of blueberries I had picked, so I decided to make a blueberry mouse cake for dessert. My sister in law brought fresh raspberries and blueberries from marked, so decorated the cake with them.
 
 
Blueberry mousse tart
 
shell

180 g Digestive biscuits
  75 g butter or margarine


filling

6 gelatine sheets
  2 dl whipping cream
  4 dl thick Turkish yogurt
  1 1/2 dl sugar
  2 teaspoons vanilla extract
  300g blueberries


for decoration

  3 cups of berries



Shell


Crush the biscuits, melt butter. Mix together. Press the mixture into a springform cake tin lined with paper. Place in fridge for one hour.


Filling

Soak the gelatine leaves in plenty of water for 5-10 minutes.

Whip the cream until stiff. Puree the blueberries.

  Mix together the yogurt, sugar, vanilla sugar and pureed blueberries. Dissolve the gelatine leaves in ½ dl of boiling water, let cool for a moment. Pour slowly the gelatin mixture in yoghurt, mix in whipped cream.

Remove the cake from the tin the next day. Decorate with berries.

11 kommenttia :

  1. Hetki sitten nousin aamiaispöydästä ja taas tuli nälkä näitä sun ihania kuvia katsoessa....slurps!

    Ihania lautasliinoja....niillä on varmaan oma tarinansa kerrottavana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siipan isoisä kiersi liikematkoilla ympäri maailmaa, lautasliinoja joko sai jostain tilaisuuksista muistoksi tai ne muuten vaan "lipsahtivat" mukaan...

      Poista
    2. Fiksu mies tuo siipan isoisä.... :)

      Poista
  2. Miten ihana yllätysvoitto, tuli juuri oikealla hetkellä piristämään! :)
    Paljon kiitoksia siis, olen laittanut yhteystietoni sähköpostiisi.

    Mitkä puutarhajuhlat! Tarjoilut olivat uskomattomia. Täytyykin tutkailla tuosta linkistä, että mitä tuo burrata oikein on?

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköinen ateria! Lihaosaaminen on minulla ihan lapsenkengissä, kun en tunne siihen suurempaa vetoa, mutta tuo kuvepaisti saa kyllä veden kielelle.

    Burrataa olen tehnyt itse Kaikki äitini reseptit -blogin ohjeella ja meidän nuoriso hullaantui siihen täysin. Juuri tuollaisten alkupalojen kanssa se on varmaan parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolla menemme ystävien luo maalle, ajattelin silloin kokeilla viemisiksi juuri tuolla Kaikki äitini reseptit-ohjeella burratan tekoa itse.

      Poista
  4. Nam nam! Ihanat kattaukset myös.

    http://elamaakuvina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Ihanan herkullinen ilta teillä on kyllä ollu! :)

    VastaaPoista
  6. Oi, näitä kuvia katsellessa tuli heti nälkä! :) Ja slurps, tuota herkkumoussekakkua täytyy testata pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokapostauksissa on se huono puoli, että herkkuja alkaa tehdä mieli, vaikka olisi juuri syönyt...

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.