15.7.2013

Dining al fresco; flank steak

 
 
 
 
Taloyhtiöllämme on kaasugrilli asukkaiden vapaassa käytössä. Tänä kesänä olemme käyttäneet grilliä ensi kerran, vaikka olemme asuneet talossa jo kahdeksan vuotta...

Istumme yleensä omalla parvekkeella kesäisin syömässä, jos säät vain sallivat, mutta grillaillessamme katoimme illallisen yhteen pihan pöytäryhmistä. Pihat 50-luvun talojen välissä ovat nykystandardilla valtavan kokoiset ja puistomaiset jalopuineen.

Grilliin laitettiin nyt niin trendikästä kuvepaistia eli flank steakia. Kuvepaisti on Suomessa yleisesti jauhettu jauhelihan joukkoon, mutta sisäfilettä edullisempien ruhonosien tultua muotiin taantuman myötä nyt myös Stockan tiskistä löytyy kuvepaistia, eikä kuvettakaan tarvitse kaivaa yhtä syvältä kuin filettä ostaessa. (Sorry, en voinut vastustaa tätä kömpelöä sanaleikkiä).

Googlasin marinadireseptejä, täältä löytyy aika kattava valikoia eri tyyppisiä. Näistä resepteistä valitsin The ultimate-marinadin, jota käyttämällä kuvepaistista tulikin erinomaista. Pastin seuraksi tein taas kevyttä hedelmäistä salaattia. Uusi viinilöytö, edullinen espanjalainen Radio Boca maistui lihan ja salaatin painikkeena mainiosti.


There is gas grill for residents free use in our condo. This summer we have used the grill for the first time, even though we have lived in the house already for eight years ...


We are normally dining on our balcony during the summer months, but we did set the table in the park like courtyard while grilling.

We grilled the trendy flank steak, the cheaper meats came into fashion with the recession and currently flank steak, brisket and pulled pork are on menus of many trendy restaurants.


I googled for marinade recipes, here you can find several good marinade recipes. I used the Ultimate marinade.

4 kommenttia :

  1. Varmaan herkullistaa ja miten kaunis salaatti!!!
    XX

    VastaaPoista
  2. Muutama horsman kukka tai ruusun terälehti kaunistaa salaatin kuin salaatin (ja ovat vielä syötäviä koristeita).

    VastaaPoista
  3. Taivasalla syöminen on kivaa! Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  4. Ulkona syöminen on NIIN ihanaa näin kesällä :) Omalla parvekkeella tulee ruokailua todella usein. Ainoa miinusmerkki on ympärillä pyörivät pörriäiset, joita parvekekukkani tuntuvat houkuttelevan runsain joukoin mutta silti "ulkoruokinta" aina kun vain mahdollista....

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.