9.7.2013

Naantali, Turku and the secret of a happy marriage

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 




 
 
 
 
 
 
 





Maalta ajelimme Naantaliin päiväretkelle. Alunperin tarkoitus oli mennä Hankoon, mutta siellä olikin viikonloppuna Regatta. Päätimme jättää Hangon odottamaan loppukesää.

Hangossa kiertelimme puutalokortteleita ja kapusimme Kuparivuorelle tähyilemään Kultarannan suuntaan.


Kävimme isäntäparin kuvin koristellussa Cafe Antoniuksessa kahvilla. Palvelu oli töksähtelevää, kaadoimme itse kahvimme ja leikkasimme jakamamme kakkupalan. Olimme jo sanoneet ottavamme kahvit ja yhden kakkupalan, mutta kahvilan isäntä syöksyi peräämme, kun kannoimme ensin tarjottimen pöytään ja palasimme maksamaan: "Katsotaas mitä teillä on, ettei tule laskutettua liikaa, eikä ainakaan liian vähän". Ilman huumorin häivääkään... 

Lounasta söimme rannan Kaivohuoneella. Otin leivän, jonka välissä oli nyhtöpossua, Siippa otti klubileivän. Ihan kelpo eväät, mutta eivät ihan unohtumattomat.

On Saturday we drove to Naantali, a small coastal town on south west Finland.







Kurvasimme vielä Turkuun ruokaostoksille ja jaloittelemaan keskustassa. Joenrantaravintoloiden kuhinaa katsellessani harmitti hieman, ettemme jättäneet ruokailua Turkuun.

Joimme vain jäälatet Kristiinankadun Latte cafessa, jossa totesimme palvelun olleen huomattavasti ystävällisempää kuin Naantalin kahvilassa. Ulkona kahveja nauttiessamme paikalle tuli elokun morsian polttariporukoineen kysymään, jos voisimme kirjoittaa morsiamen muistikirjaan ohjeita avioliittoa varten.

Kirjoitin aikoinani jostain lehdestä lukemani vanhan pariskunnan ohjeen onnelliseen avioliittoon; "Kotona jo oleva tulee aina toista ovelle vastaan, se osoittaa arvostusta toista kohtaan ja iloa kun puoliso tulee kotiin". Olemme itsekin noudattaneet tätä simppeliä neuvoa.

We stopped in Turku for grocery shopping. We also sat down for ice latte, a bride with her hen party approached us and asked for marital advice. I wrote in her note book that secret of a happy marriage is to come to greet the spouse at the door when he/she comes home. I did read this advice years ago in an interwiev of an elderly couple.





Naantalissa tuuli välillä, mutta kevyellä pellava-asulla pärjäsi aurinkoisessa säässä. Jalassa oivat tämän kesän suosikit, menorcalaistyyliset sandaalit. Omani ovat Ellokselta (vähän liian pitkät malliltaan, mutta muuten kivat), mutta Helsingissä näitä saa mm. Fredalta parista liikkeestä. Hintahaitari näyttää olevan reilusta kolmestakympistä sataseen...

It was a bit windy day, but linen outfit was enough with a linen scarf. My new summer favorites are Menorcan style sandals.

3 kommenttia :

  1. Ihanan kesäisiä kuvia Naantalista :) Olipas oudon tylyä palvelua siellä kahvilassa? Ei varmaan tule mentyä jos kerran on käynyt enää toista kertaa.

    Todella tärkeän elämänohjeen kirjoitit tulevalle avioparille <3

    VastaaPoista
  2. ...yhdyn kyllä edelliseen, niin ihanan kesäisiä kuvia...
    xx

    VastaaPoista
  3. Ihana neuvo onnelliseen avioliittoon! Pitääkin itse alkaa noudattamaan tuota.. ;D

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.