12.8.2013

Raspberry and salted peanut semifreddo

 
 


Vadelmia olisi tänä vuonna tullut paljonkin, mutta ainakin näillä kulmilla suurin osa on kuivunut. Pari mehevään puskaa ihan kotitalon takaa kuitenkin löytyy  ja niistä olenkin käynyt poimimassa parin päivän välein aamiais- ja jälkkärimarjat.
 
Jossain Kotivinkin kesänumeroista oli semifreddo-ohjeita. Olen semifreddoa tehnyt ennenkin, mutta kokeilin maustaa lehden reseptillä perusohjetta vadelmilla (joukossa oli muutama punaherukkakin), maapähkinävoilla ja suolapähkinöillä. Olen ennenkin yhdistänyt suolapähkinöitä jäätelöön, toimii!Lisäsin myös vähän turkkilaista jugurttia "keventämään".


Semifreddo perusohje

2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
1 dl tomusokeria tai glukoosisiirappia
 1 dl turkkilaista jugurttia

Vatkaa kerma, vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, vatkaa keltuaiset ja sokeri.
Sekoita keltuais-sokerivaahto kermavaahtoon. Sekoita jugurtti joukkoon. Taittele valkuaisvaahto kerma-keltuaisvaahtoon.

Sekoita vaahtoon 1 dl huoneenlämpöistä maapähkinävoita ja 3 dl vadelmia. Kaada vaahto pakkasen kestävään astiaan. Ripottele pinnalle 1 dl suolapähkinöitä. Jäädytä pakastimessa.

Ota jäädyke pehmenemään n. 15 min ennen tarjoilua.


I saw a semifreddo recipe in a Finnish magazine few weeks ago. I have made semifreddo several times, but liked the idea of mixing raspberries, peanut butter and salted peanuts. I have mixed salted peanuts wiht ice cream previosly, but never mixed them with raspberries.

I added Turkish yoghurt (10% fat versus 30% fat in whipped cream) in the recipe to make it "lighter".

Semifreddo basic recipe

 2 dl whipping cream
2 eggs
1 dl powdered sugar
 1 dl Turkish yoghurt 

Whip the cream, whisk the egg whites until stiff, whisk the egg yolks and sugar.
 

Mix the egg yolk-sugar with whipped cream. Mix the yoghurt in. Fold the egg whites with previous ingredients.

Mix 1 dl of peanut butter in room temperature wiht semifreddo. Add 3 dl raspberries. Pur the semifreddo in a freezer proof container. Sprinkle with salted peanuts. Freeze for 4 h.

Let the semifreddo soften 15 min in room temperature before serving.
 

8 kommenttia :

  1. Tämä on varmasti tosi herkullista!

    VastaaPoista
  2. Auuuuh näyttää niin hyvältä! Pitääpä pitää mielessä, ai vitsit. Vadelmat ja suolapähkinät ovat superhyvä kombo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmat ja suolapähkinät tosiaan soopivat hyvin yhteen.

      Poista
  3. Näyttää houkuttelevalta jäisine vadelmineen! Suolapähkinän yhdistämistä pitääkin joskus kokeilla, se tuo varmasti mainion särmän jäätelöön.

    Ostin glukoosisiirappia ja käytin sitä yhteen tekemääni jogurttijäätelöön. En vaan ehtinyt testata, miten se pehmentää pitempään pakastettua jäätelöä, kun söimme koko satsin porukalla pois. Glyseroli ainakin toimi, kun sitä kokeilin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tästä kovin pehmeää tullut, mekin söimme miltei suoraan pakkasesta.

      Poista
  4. Nam nam! Pitää kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Perusreseptiä voi maustaa vaikka millä; suklaalla, kekseillä, marjoilla, hedelmillä, jälkiruokakastikkeilla...

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.