10.1.2014

Säilöttyjä sitruunoita / Preserved lemons

 
Löysin useita vuosia sitten tämän helpon säilöttyjen marokkolaisten sitruunoiden ohjeen herkullisesta Sunday Suppers-blogista.

10-12 sitruunaa
  1,7 dl karkeaa suolaa
oliiviöljyä
pestyjä ja kuumennettuja lasitölkkejä

Pese sitruunat hyvin, viipaloi ohuehkoiksi siivuiksi, jätä pari sitruunaa mehua varten. Laita kulhoon, ripottele suola päälle ja pirskottele öljyä sitruunoille, sekoita. Jätä mehustumaan tunniksi.
Täytä purkit tiiviisti sitruunoilla, purista mehua päälle, täytä purkit oliiviöljyllä, niin että sitruunat ovat öljyn peitossa. Sulje purkit hyvin.
Valmista nautittavaksi noin kuukauden päästä. sitruunat säilyvät jääkaapissa n. 6 kk. Lisämausteeksi voit lisätä purkkeihin kanelitangon, korianterinsiemeniä, mustapippureita tai laakerinlehden.
 

Mihin sitruunoita voi käyttää?

Säilöttyjä sitruunoita voi käyttää kuorineen myös hienonnettuna kastikkeissa, salaatinkastikkeissa, maustevoissa, yrttien kanssa hienonnettuna kanan tai lihan maustamiseen jne. Ajattelin myös tehdä hummusta, johon laitan säilöttyjä sitruunoita.

Netistä löytyy useitakin reseptejä, tässä muutama.



Broileritagine säilöttyjen sitruunoiden, vihreiden oliivien ja korinttien kera

1 broileria paloiteltuna

1 tl kutakin; kurkumaa, kanelia, korianteria, juustokuminaa, kuivattuja korianterinlehtiä 
1,2 dl oliiviöljyä
1,2 dl sitruunamehua
8 viipaletta säilöttyä sitruunaa
1,2 dl vihreitä kivettömiä oliiveja
1,2 dl korintteja (keltaisia rusinoita)
5 dl kanalientä

Lämmitä uuni 190 asteeseen.
Sekoita kuivat mausteet sitruunamehun ja öljyn kanssa. Kääntele kanaa marinadissa ja jätä maustumaan jääkaappiin ainakin tunniksi.

Ruskista kana keskilämmöllä pannussa 8-10 min, kääntele kanaa niin että se ruskistuu joka puolelta. Laita uuninkestävän astiaan, ripottele kanan päälle sitruunasiivut, oliivit ja korintit , kaada kanaliemi päälle. Paista uunissa n. 45 min, kunnes kypsää. 
Tarjoa couscousin tai riisin kanssa.
 
 
 Sitruunainen tahinikastike

2 siivua säilötyn sitruunan kuorta
0,5 dl tahinia
1 rl hunajaa
1 tl avokado- tai oliiviöljyä
½ tl kuminaa
vettä ohentamiseen


Poista sitruunan hedelmäliha. Huuhtele kuori.
Laita kaikki ainekset paitsi vesi monitoimikoneeseen ja sekoita tasaiseksi.

Lisää vettä vähän kerrallaan, kunnes koostumus on sopiva.

Koska säilötyt sitruunat säilyvät runsaasti suolaa,
ei suolaa tarvitse lisätä.

Nauti kalan tai kasvisten kera.
 

 

 
 
I found  years ago this simple preserved lemon recipe from Sunday Suppers. I made these for Christmas presents, but saved two jars for my own cooking.

10 to 12 lemons (2 1/2 to 3 lb)
2/3 cup kosher salt
1/4 cup extra-virgin olive oil
Equipment:
a 4- to 6-cup jar with a tight-fitting lid

Scrub lemons well, and slice them into medium or thin slices, leave a few extra lemons for juice
Coat the sliced lemons in kosher salt & a bit of the olive oil, allow them to sit for about an hour to allow the juices to formulate

Pack the lemons in a jar and Push the lemons down firmly to pack them tightly
Fill the top of the jar with the extra lemon juice and top it with remaining olive oil. Be sure to fill the jar up to the very top and seal well.
Ready to be used after a month. Store in refrigerator for up to 6 months.
For added flavour try adding a couple of cinnamon sticks, four or five cloves, a sprinkle of coriander seeds, a couple of bay leaves and eight or nine black pepper corns.
 
Chicken Tagine with Preserved Lemons, Green Olives and Golden Raisins

1 whole chicken, quartered
1 tsp each, turmeric, cinnamon, coriander, cumin, dried cilantro
½ c olive oil
½ c lemon juice
8 slices preserved lemon
½ c green olives
½ c golden raisins
2 c chicken stock


Mix all of the dry spices together with the olive oil and lemon juice. Toss the chicken in the marinade and let sit refrigerated for at least an hour.
 
Preheat oven to 350 degrees.

On medium-high heat, sear the chicken to create a nice golden crust, approximately 8-10 minutes. Make sure to turn the chicken so that all sides get the color.

Scatter lemons, olives and raisins over the tops. Pour in chicken stock and bake for 45 minutes to an hour.

 
Preserved lemons (both pulp and skin) can be used in vinagrettes, herb butters, sauces, to season vegetables etc. They are salty, so omit added salt in recipies.
 

 
 
 
Preserved lemon tahini sauce
 
1/4 preserved lemon
1/4cup tahini
1tablespoon honey
1teaspoon avocado or olive oil
1/2teaspoons cumin
water to thin
 
Remove the pulp of the preserved lemon and discard. Rinse the rind thoroughly.                
 
Place all ingredients except water in a food processor and blend until smooth.                
 
Add water in small increments until desired consistency is reached.
 
Since preserved lemons are preserved with ample salt, taste dressing before adjusting seasoning. You may find you do not need to add any salt.
 
Eat with vegetables or fish


 

7 kommenttia :

  1. Olen aina ihmetellyt, miltä nuo oikein maistuvat. Ostin nyt pojalleni joululahjaksi tagine-padan, ja hänen yksi marokkolainen ystävänsä lupasi antaa purkillisen säilömiään sitruunoita, koska niitä kuuluu käyttää oikeanlaiseen ruokaan. Nyt yritän saada kutsun syömään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpeän suolaisia ovat. Tänään kokeilen tuota tahinitahnaa avokadon ja uunissa paahdettujen porkkanoiden kera.

      Poista
  2. thanks for this. I have heaps of lemons from my tree during the season, and never know what to do with them. Thanks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I have used preserved lemons in many ways in the past two weeks since I openend the first jar; in dressings, vinaigrettes, pureed with white beans etc...

      Poista
  3. Mistä kaupasta saisi ostaa säilöttyjä sitruunoita pääkaupunkiseudulla? Kiinnostavaa olisi käyttää ruuanlaitossa noita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säilöttyjä sitruunoita on sen verran helppo valmistaa itse, etten ole etsinyt niitä kaupoista. Araratista Talvitieltä, Tukkutorin vierestä voisi löytyä tai jostain muista Lähi-Idän elintarvikkeita myyvistä liikkeistä.

      Poista
    2. Punniyse & Säästä kaupat ainakin myyvät

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.