4.2.2014

Virallista Suomi-kuvaa luomassa / Promoting Finland on high level



 
Mitä yhteistä on minulla ja Kataisen Jyrkillä? Olemme molemmat Team Finlandin aktiivisia jäseniä!

Team Finland-verkosto edistää Suomen asiaa maailmalla: Suomen taloudellisia ulkosuhteita, suomalaisten yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia ulkomaisia investointeja ja Suomen maakuvaa. 

Sain joitain kuukausia sitten kyselyn, jos haluaisin antaa haastattelun blogista vuoden 2014 Focus on Finland-julkaisuun.

Focus on Finland taasen on keskeisille kansainvälisille markkinoille tarkoitettu Suomea esittelevä Team Finlandin vuosijulkaisu. Julkaisu avaa inspiroivia näkökulmia Suomen tarjoamiin liiketoimintamahdollisuuksiin sekä suomalaiseen kulttuuriin, koulutukseen ja yhteiskuntaan.
 
Olin antanut päivällä haastattelun ja samana iltana Jyrki Katainen oli uutisissa jossain tilaisuudessa Team Finland-collegepaita päällä... Totesin Siipalle "Katso, mun tiimikaveri!". Multa tosin puuttuu tiimipaita...

Focus julkaistaan maaliskuussa  vielä espanjaksi, saksaksi ja venäjäksi. Kiinankielinen versio julkaistaan keväällä. Lehteä jaetaan pääasiassa Suomen edustustoissa ulkomailla. Lisäksi sitä jaetaan kansainvälisissä kaupallisissa tapahtumissa ja seminaareissa, joissa esitellään suomalaista tietotaitoa.

Positiivista Suomi-kuvaa voi siis luoda muun muassa bloggaamalla tavallisesta elämästä. Monet blogithan tarjoavat kurkistuksen vieraan ihmisen elämään vaikkapa toisella puolella maailmaa. Useat itselle arkiset asiat voivatkin etenkin ulkomaalaisen näkökulmasta olla eksoottisia ja jännittäviäkin.

Mm. kun olen kertonut marjojen poimimisesta Helsingissä kotitalon viereisessä metsässä, se on tuntunut olevan blogin ulkomaalaisille lukijoille ja myös ulkolaisille "live-tututuille" todella eksoottista ja erikoista.

Ja se haastatteluni; nettiversion voitte lukea täältä sivulta 20.

p.s. Sauli, kutsua odotellessa... Eikös yksi Suomea promoava bloggaajakin mahtuisi niihin joulukuisiin  juhliin???


My interview is in the new Focus on Finland magazine, an annual publication of Finnish Ministry for Foreign Affairs. 
 
Focus on Finland concentrates on Finnish culture, business and technology. They contacted meas I write about my life & everyday lifestyle in Finland also in English.

I ahve been interviewed for few Finnsih magazines after editors have found me trough my blog, but this is the fist time I am promoting Finland in this high level...

You can read the interview here on page 20. Later on it will published also in Chinese, Russian and Spanish.

8 kommenttia :

  1. Kiva juttu blogistasi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olenkin ihan alinomaa nyt lehdissä... Seuraavaksi tulee makkaratalkoo-juttu Kodin Kuvalehdessä, tosin se ei ole blogin kautta vaan tutun toimittajan tekemä. Ollaan ennenkin oltu hänen toimittamissaan jutuissa, kun asutaan lähekkäin ja ollaan "helppoja uhreja" :-)

      Poista
  2. Upeeta, mahtavaa!!!! Kyllä tiimikaveri täytyy kutsua eli laita vaan jo juhlamekko tilaukseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi olla vähän ennenaikaista ja vitsillähän tuon heitin... Vaan on kai sinne vähän vähäisemmistäkin "ansioista" kutsuttu.

      Poista
  3. Waude! Niin sitä pitää! Tiedän keskustassa aivan hurmaavan puodin, jossa myydään pukukankaita ;)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut ! On ihan totta, että blogejen kautta pääsee kurkistamaan tavalliseen elämään ja ulkomaalaisille meidän suomalaisten blogit ovat varmasti eksoottisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selailen itsekin välillä blogeja eri puolelta maailmaa ja välillä hämmästelen joitain asioita, jotka bloggaajalle ovat kuitenkin varmaan aika jokapäiväisiä.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.