22.3.2014

Hävikkiherkku; banaanimuffinit / (Over ripe) banana muffins


 
 



 
 
 
Ruoan haaskaus harmittaa minua, vaikka onneksi aika harvoin meillä heitetään ruokaa roskiin. Koetan mitoittaa ostokset ja annokset niin, ettei poisheitettäviä tähteitä tai huonoksi menneitä aineksia jäisi yli.
 
Hedelmäkorissa oli kuitenkin yksi pahasti mustumaan päässyt banaani, joka oli jo miltei matkalla roskiin, kun aloin netistä tutkimaan mitä siitä voisi helposti tehdä.

Löysin nopeasti pari banaanimuffinireseptiä, niitä en ollutkaan tehnyt aikoihin. Toisessa reseptissä taikinan joukkoon sekoitettiin Nutellaa. Sitä ei juuri nyt olut kaapissa, mutta minullahan oli Pariisista ostettua kastanjatahnaa. Sillä siis korvattaisiin Nutella. Nutella tai kastanjatahna on tässä "bonuksena", sen voi jättää poiskin.
 
Olin jo aloittanut taikinan teon, kun tajusin, että kaapissa on vain sämpyläjauhoja. Niistä  siis tehtiin muffinit. Puolitin alla olevan reseptin mutta munan laitoin kokonaisena. Niin ja öljynä käytin avokadoöljyä, joka kestää kuumentamista hyvin. Ja hyvää tuli näillä muutoksilla! 
 
 
 Banaanimuffinit

3,7 dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 ylikypsää banaania muussattuna
1,8 dl  sokeria
0,8 dl öljyä
1 muna, kevyesti vispattuna
10 teelusikallista kastanjatahnaa


Kuumenna uuni 190 asteeseen. Voitele 10 muffinivuokaa.


Yhdistä suuressa kulhossa jauhot, ruokasooda, leivinjauhe ja suola. Pienemmässä kulhossa sekoita yhteen banaanit, sokeri, kananmuna ja öljy. Lisää banaaniseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita kunnes koostumus on kostea. Lusikoi taikina muffinivuokiin.

Pursota tai lusikoi kastanjatahnaa muffinin päälle ja sekoita taikinan joukkoon.

Paista uunissa 15-17 minuuttia, kunnes hammastikulla kokeiltaessa siihen ei tartu enää taikinaa.
 
 
It annoys me to waste food. Fortunately we rarely need to throw away food. I try to plan my shopping and cooking so that there isn't any left overs.
Still, I found a very badly over ripe banana in our fruit basket. I was almost throwing away, but decided to google some recipes for over ripe banans first.
 
I found quickly a couple of banana muffin recipes.  One recipe called for Nutella, but I decided to use chesnut purée instead. Nutella or puré can be also omitted.

I had already started making the dough, when I realized that we only had whole wheat flours, so I usend only thme. I halved the recipe, but used a whole egg. Oil was avocado oil. With these chages, the result was delicious!


2 kommenttia :

  1. Loistava resepti, banaanit kun tuppaavat välillä ylikypsymään pöydällä...kastanjatahna on kyllä minulle vieras??
    XX

    VastaaPoista
  2. Kastanjatahnaa olin nähnyt Stockalla, mutta ostin sitä ensi kertaa Pariisista, kun osuin kaupassa hyllylle, jossa oli kastanjatahnaa erilaisissa purkeissa ja tuubeissa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.