5.3.2014

Merquez-makkaraa pastan kera / Merquez sausages with pasta






Kokkailimme Kodin Kuvalehteen 5/14 erilaisia makkaroita. Tähän mennessä olimme tehneet possumakkaroita, mutta nyt laajensimme repertuaaria lammas- ja ankkamakkaroihin.

Kuvauspäivä oli hauska, mutta aika hektinen enkä ehtinyt monta kuvaa ottaa itse. Makkaraa jäi pakkaseen ja tein pastakastiketta myöhemmin uudestaan niin, että pääsin itsekin kuvaamaan sitä.

Raakamakkaroita saa Stockalta, hallista ja nykyisin pakattuna yhä useammista marketeista, jollei makkaraa halua tehdä alusta asti itse.

Tuo vihreä pasta-annoksen päällä on oliiviyrttiä, oletteko siihen törmänneet aiemmin? Itselleni oli uusi tuttavuus, tuoksuu ja maistuukin vihreille oliiveille.


Merguez-makkara
 
        
850 g lampaanlapaa         
150 g silavaa        
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl savupaprikajauhetta          
1 tl mustapippuria         
1 rkl kanelia
2 rkl harissaa tai chilitahnaa
1 tl fenkolin siemeniä jauhettuna
1 rkl jauhettua jeeraa eli juustokuminaa
1 nippu korianteria hienonnettuna         
valkosipulinkynttä murskana         
1½ rkl suolaa         
1 rkl hunajaa         
possun- tai lampaansuolia

Kuutioi liha ja rasva noin 3 cm kuutioiksi , sitten sekoita kaikki mausteet yhteen ja sekoita lihan ja rasvan joukkoon. Laita liha ja rasva kannella peitetyssä astiassa jääkaappiin yön yli, jotta maut sekoittuvat.

Liota sian suolia runsaassa lämpimässä vedessä puoli tuntia ennen täyttämistä.

Jauha liha ja rasva karkeaksi lihamyllyssä. Täytä suolet n. 15 cm makkaroiksi.

Paista makkaroita pannulla tai 180 C uunissa 15-20 min, jolle käytä niitä alla olevaan pastaan.


Tomaattikastikkeen tein nyt niin trendikkäistä Muttin tomaateista, tosin kuulin Henri Alenin twiitistä vasta makkaratalkoissa olleelta ystävältämme ja olin jo ostanut säilykepurkit ennen kuvauksia.


Makkarapasta


1 rkl oliiviöljyä


1 salottisipuli

2 valkosipulinkynttä

400–500 g raakamakkaraa

1 rkl tomaattipyrettä

tilkka vettä

1 tlk (400 g) säilyketomaatteja

 ripaus suolaa ja mustapippuria

ripaus chiliä

1 tl oreganoa

1 tl basilikaa

ripaus sokeria

1 nippu tuoretta basilikaa

Kuullota kattilassa öljyssä pieneksi pilkottu sipuli ja valkosipuli. Pursota kypsentämätöntä raakamakkaraa lihapullan kokoisina palloina kattilaan ja ruskista.

Lisää tomaattipyre ja tilkka vettä. Sekoita joukkoon purkillinen tomaatteja ja maun mukaan suolaa, pippuria ja chiliä.

Anna kiehua miedolla lämmöllä. Lisää oregano, basilika ja sokeri.

Tarjoa keitetyn tagliatellen ja tuoreen basilikan kera.


I made Merquez sausage for the magazine photo shoot we had in our kitchen in January. The day was very busy, so I didn't have much tme to take photos myself. I made the pasta again later on using frozen sausages we had left from  the photo shoot.
Merguez sausages

850 grams lamb shoulder

150 g of lard or bacon

1 tbsp sweet paprika

1 tbsp smoked paprika

1 teaspoon freshly ground black pepper

1 tablespoon cinnamon

2 tbsp harissa or chili paste

1 teaspoon fennel seeds, minced

1 tablespoon ground cumin

1 bunch coriander, finely chopped


cloves of garlic, crushed

1½ tbsp salt

1 tbsp honey



Sausage pasta

1 tablespoon olive oil
1 shallot
2 cloves garlic
400-500 g of raw sausages
1 tablespoon of tomato paste
½ dl water
1 can (400 g) canned tomatoes
  a pinch of salt and black pepper
a pinch of chilli
1 teaspoon of oregano
1 teaspoon of basil
a pinch of sugar
1 bunch of fresh basil



Sauté finely diced onion and garlicin oil in a saucepan. Form meatball size balls our of sausage meat mix and sauté.

Add tomato puree and water. Stir in the tomatoes and salt, pepper and chili.

Let boil on low heat. Add oregano, basil and sugar.

Serve with cooked tagliatelle and fresh basil.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.