7.3.2014

Museokadun helmiä / Off the beaten path in Helsinki

 










 Kun Siipan siskontyttö oli tulossa koirineen meille sunnuntaikylään, hän oli puhunut visiitistä koko viikon. Halusimme yltää odotuksiin; pizzajauhoiksikin kelpasi vain paras eli italialainen 00-jauho. Muistin jostain blogista lukeneeni Museokadun Hellan & Herkun myyvän 00-jauhoja. Joskus aiemmin ostin 00-jauhoja Lidlistä, mutta sieltä ne poistuivat harmikseni valikoimista jo aikaa sitten.

Lauantaina siis suuntasimme Museokadulle, joka on muutenkin on Helsingin kivoimpia ostoskatuja. Ihan Helsingin keskeisimmät ostoskadut jättävät minut vähän kylmäksi ketjuliikkeineen, mutta Korkevuorenkatu, Freda ja Etu-Töölön Museokatu kivijalkakauppoineen ovat viehättäviä todellisen kaupunkikulttuurin tyyssijoja.


Hellasta & herkusta ostimme pizzajauhoja ja myös leipäjauhoja, niillä leivottiin brunssisämpylät, joista tuli myös erinomaisia. Muihin jauhoihin ei ole pizzanteossakaan palaamista, niin hyvä pohjasta tuli.

 Jäimme toviksi rupattelemaan liikkeen omistajan Annan kanssa ja tutkimaan muitakin tuotteita. Valikoimissa oli paljon italialaisia herkkuja ja raaka-aineita, värikkäitä keraamisia astioita, patoja, keittiötekstiilejä...
 
Hellasta & Herkusta kävelimme vielä kadun toiselle puolelle The Exhibionist caféen, jossa olen käynyt kerran aiemminkin. Viime kesänä join erinomaisen jääkahvin kivassa pikku kahvilassa.
 
Siippa kokeili etiopialaista aeropressiä eli suodatinkahvia, minä otin laten. Selailimme kirjoja ja kuuntelimme svengaavaa ranskalaisjazzia.
 
Museokadulla on muitakin kiinnostavia liikkeitä, kahviloita ja kauppoja, mm. Cafe Marocco, ravintolat Coma ja KuuKuu, Kaffecentralen, Petri's Chocolate, Anton & Anton, Merja Heiskasen ompelimo, sisustusliike Temp...


Museokatu, one of the nicest shopping streets in Helsinki is a few tram stops or a ahort walk away from city center, behind the National museum. There are three cafès, several restaurants, a home decoration shop, few nice grocery stores, a chocolate boutique...

Last Saturday I and Husband went there to buy Italian 00 flour for pizza at Hella & Herkku and then sat down for coffee at The Exhibionists cafè. It almost felt like we weren't in Helsinki at all-Sometimes it's good to take few side steps from the beaten path.

4 kommenttia :

  1. Museokatu on kiva :) ja ihania kivijalkakauppoja!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus ja kiva kun kävitte, näemme varmaan uudelleen. Museokatu <3
    t. kaupantäti

    VastaaPoista
  3. Hella & Herkku on ihana! Minäkin sielllä poikkesin just vähän aikaa. Pizzajauhot jäi ostamaan - tietää uutta visiittiä Hellaan & Herkkuun :).

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo Merula korppi (Vai mikä mustarastas se on) purtilo <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.