12.6.2014

Melkein meikittä / Almost without makeup

 

 
 
Arkisin meikkaan pitkän kaavan mukaan; on pohjustusta, meikkivoidetta, puuteria, luomiväriä, kulmakynää, ripsiväriä, rajausta... koko arsenaali. Kesälomalla ja näin loman alla kesäviikonloppuisin ulkoilen aurinkoisella säällä vahvuuksilla olevat aurinkolasit silmilläni ja parin minuutin vähäisellä meikillä.
 
Kestovärjään ripset ja kulmat ja käännän ripset. Villinä kasvavat kulmakarvani tarkistan joka aamu, rönsyävät hajakarvat nyppään pois. Aamulla riittää sipaisu voidemaista poskipunaa (Pariisista viime vuonna ostettu, merkki on kulunut meikkipussissa putkilon kyljestä), joka hätätapauksessa käy huulipunastakin. Huulilla on kuitenkin yleensä jotain neutraalia kuten juuri ostamani Lumenen Wild Rose Apricot Nude tai viime keväänä laivalta hankkimani Estée Lauderin Coral Chic-huulikiilto.
 
Välillä sipaisen vielä Lumenelta saamaani Arctic sun-hohdeaurinkopuuteria, joka antaa kevyttä hohdetta iholle. Vähän valokynää kriittisiin kohtiin, tällä hetkellä käytän Lumenelta testiin saamaani valokynää. Olen käyttänyt todella monien merkkien valokyniä, Lumene yltää ihan kärkipäähän.
 
Listalta puuttuu vielä yksi monitoimituote; BB- tai CC-voide, jossa on sävyä, hoitoa ja aurinkokertoimet yhdessä tuotteessa. Uuden etsintä onkin nyt käynnissä, tällaiset monitoimituotteet ovat aivan omiaan kevyeen "meikittömään meikkiin". Onko teillä suosituksia helposti rasvoittuvalle, aikuiselle  sekaiholle?
 
Lopuksi vielä hieman tuoksua, joita käytän päivittäin. Kesän arkisuosikkeja ovat Pariisista hankkimani perinteisten ranskalaisten tuoksutalojen kevyen raikkaat tuoksut; Roger & Galletin Thé Vert ja Fragonardin Eau Fantasque, jota ei harmikseni ilmeisesti enää valmisteta. Tuoksuja tosin löytyy lukemattomia muitakin kaapista. Minulla kun ei ole yhtä "tunnustuoksua", vaan valitsen tuoksun aamulla kulloisenkin fiiliksen mukaan.
 
Osa postauksen tuotteista saatu testiin blogin kautta.
 
 
For office I always have a full make up; primer, foundation, powder, blusher, eye shadown, liner, mascara, eye brow pencil... yuo name it...

On summer vacation and weekends before the vacation I keep my make up to minimum. I dye my brows and eye lashes. BB/CC cream, cream blusher, natural lipstick or glanze, luminizing pen, maybe some bronzer. A spritz of zesty, fresh fragance and I am ready in few miutes.
 


2 kommenttia :

  1. Neutraali meikki tekee kesäiselle iholle huolitellun ilmeen, vaikka näyttääkin siltä kuin olisi noussut aamulla sängystä juuri noin raikkaana. Ostin itsekin vasta neutraalin huulipunan, joita käytän yleensä vain talvella, mutta se tuntui sopivalta juuri tähän kesään.

    Nuo tuoksut ovat mielenkiintoisia ja Fragonardin pullo hyvin kaunis. Nuuhkin matkalla itämaisten naisten viehkoja tuoksuja, täysin erilaisia kuin mikään muu tuntemani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama sipaisu sinne tänne auttaa jo paljon, ihan luonnon look kun ei peilissäni aina näytä kovin imartelevalta...

      Tuoksuja minun on aina ehdottomasti kokeiltava omalle iholle. Itämaiset tuoksut eivät sovi lainkaan ja monet muilla ihastuttavilta tuoksuvat hajuvedet ovat minun ihollani tunkkaisia tai jopa pistäviä. Liittynee jotenkin ihon happamuuteen?

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.