14.9.2015

Kolme ravintolaa + tori Tallinnassa | Three restaurants and a food market in Tallinn

 
 
 
 
 
 
 

Palataanpa Tallinnan heinä-elokuun tunnelmiin. Kävin kaupungissa sekä päivän lomareissulla, että työmatkalla.

Lomareissulle lähdimme ensimmäisellä aamulaivalla ilman aamiaista. Heti ensimmäiseksi Tallinnaan saavuttuamme suuntasimme Kalasadaman Kohvik Klausiin. Mutkattomassa kahvila-ravintolassa vanhan Linnasataman kupeessa olen muutaman kerran käynyt työmatkoilla, kun aikaa ruokailuun ollut vähän.

Klaus oli kokenut pientä muutosta sitten viime vierailun. Listalta löytyi parikin hyvää aamiaisannosta. Siipan siskon tyttö otti rahkaohukaisia, me aikuiset söimme jugurttia ja granolaa, mutta saimme maistella myös palat runsaasta ohukaisannoksesta. Kaikki oli todella herkullista ja henkilökunta aidosti ilahtuntutta, kun kilvan kehuimme annoksiamme.

 
 
 
 Let's go back to Tallinn, Estonia. In July and August I visited there both for pleasure and business.
 
Fort our vacation trip we left without breakfast, so we headed to Kohvik Klaus right from the harbor.

Casual restaurant Klaus had changed a bit since my last visit. There were few good breakfast options in the list. We adults ate yogurt with granola, Husband's niece ate quark pancakes.  Prettily displayed and delicious. Staff seemed very pleased when we praised our dishesl.
 
  





F-hoone on varmasti monelle suomalaisellekin Tallinnan kävijälle tuttu. Olen itsekin ollut siellä muutaman kerran.

Telliskiven rouhean kuluneisiin teollisuusrakennuksiin on avattu useita ravintoloita, joista F-Hoone näyttää olevan selvästi suosituin.

Tarjoilijamme varoitti meitä jopa tunnin odotusajasta, mutta puolen tunnin päästä saimme annokset. Ruokaa odotellessa siemailimme kuohuvaa auringonpaisteessa eikä puolisen tuntia tuntunut lainkaan pitkältä ajalta
 
Listalla on paljon vegevaihtoehtoja, mutta myös vaikkapa burgeria löytyy. Annoksemme olivat varin kohtuuhintaisia ja raikkaita.
 
 
F-hoone is very popular also among Finnish tourists. Restaurant is located in rOugh industrial area in Telliskivi, a walk or short tram ride away from old town.
 

Our waiter warded us about a long wait, buthalf an hour sitting in the sun sipping Champagne didn't feel long at all. There are many vegetarian optionsin the menu, but also burgers etc. Everything was fresh and delicious.







Pari viikkoa lomapäivän reissun jälkeen kävin Tallinnassa työmatkalla. Asiakastapaamisten jälkeen jäikin hieman aikaa, joten ajoin keskustan toiselta puolelta Telliskivelle. Tallinna on pieni kaupunki., joten ajomatkaan ei tainnut mennä kuin kymmenen minuuttia.

Jos olet autolla liikenteessä, Telliskivellä on hyvin parkkipaikkoja. Parkkilippu kannata ostaa, parkkivalvonta on todella ahkeraa ja parkkisakot parkkeeraamisen hintaan verrattuna huomattavan kalliit. Kokemusta on, kerran sakko oli kirjoitettu jo kaksi minuuttia ajan loppumisesta.

F-hooneen terassi oli aivan täynnä ja mieli teki kokeilla jotain muuta ravintolaa, joten menin kadun toiselle puolelle pieneen Bistro baar Kukekeen. Terassi tien varressa ei ollut kovin houkutteleva, joten menin sisälle, siellä olikin paljon viihtyisämpää. Ruokaa odotellessa selailin omistajan, TV-kokki Anni Arron ruoka/matkakirjaa.

Syömäni kylmä kanasalaatti oli hyvää, mutta ei ihan unohtumatonta. Sellainen perushyvä annos. Ruoan kanssa join alkoholittoman, raikkaan Borjomi-mineraalivesicocktailin, jossa oli tyrniä, limeä ja karhunvatukkaa. Annokseen kuluvan leipäpalan lisäksi kävin leikkaamassa leipäpöydästä viipaleen herkullista tummaa leipää.
 
 
Few weeks after the vacation day in Tallinn, I returned there for a business trip.
 
I had some time after my last appointment, so I headed to Telliskivi before going to the harbor.
 
F-hoone's terrace was full and I also wanted to try some plave new to me, so I crossed hte street and went to Bistro baar Kukeke.
 
Little restaurant owned by TV chef Anni Arro wad cozy. My chicken salad was good, but not really unforegttable. The most innovative part of lunch was a mocktail made of sea buckthorn, lime and blackberries.
 
 
 
 
 
 
 
 
Vanhasta kaupungista kävelee helposti Telliskivelle. Rautatieaseman ja Telliskiven välissä on tori, josta kävimme lomapäivänä ostamassa mm. marjoja, härkäpapuja ja tuoretta valkosipulia. Valikoima oli muuten laajempi kuin Helsingin kauppatorilla.
 
It's a short walk from the old town to Telliskivi. Between the railway station and Telliskivi there is an outdoor food market. Selection was wider than in Helsinki market.
 
 


2 kommenttia :

  1. Mahtavia kuvia ja Tallinnassa on aina ilo käydä! F-Hoone on toki tuttu ja täytyy ensi reissulla tutustua tarkemmin Klaus Kohvik tarjontaan. :)

    Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Ihania ruoka-annoksia ja mahtavia ravintoloita/kahviloita.
    Mukavaa maanantaita.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.