2.9.2015

Rapujuhlat ruotsalaisittain | Swedish style crayfish party





 


 
 
 
 
 


 

 

 
 
 
"Ruotsalaiset rapujuhlat eivät ole mitään ilman Västerbottensostia".
 
Tämä oli tervetuliaispuheen avajaislause Västerbottensost-juuston järjestämillä rapujuhlilla Teurastamon A21 Flavour studiolla viime viikolla. Upean illan aikana kuulimme, että Västebottenostin valmistus ei onnistu missään muualla kuin Ruotiin Burträskissä, syy ei ole juustonvalmistajillekaan aivan selvä ja siitä on olemassa monta myyttiä.

Maistelimme juustoa tietysti sellaisenaankin ja kokkailimme erilaisia juustoherkkuja rapujen alkuruoaksi G.W. Sundmanin keittiöpäällikkö Matti Jämsenin johdolla parin tunnin ajan ennen kuin istuuduimme pöytään .

Meidät jaettiin pienin ryhmiin valmistamaan alkupaloja. Leipominen ei ole vahvin lajini, mutta niin vaan jouduin pois mukavuusalueeltani ja aloin toisen Nelkytplus-bloggaajan  Helin sekä  Naiselo45:n Kaisan ja Sinin kanssa valmistamaan tuulihattuja. Matti oli onneksi laittanut ainekset valmiiksi ja opasti matkan varrella. Huomatkaa keskittynyt pursottamisilmeeni. (Kuva Simo Arvo).

Söimme myös marinoitua juustoa ja vihannespikkelsiä, marinoidun punasipulia härkätartarin ja hiillostetun juuston kera, juustopiirakkaa ja totta kai valtavan kokoisia rapuja.
 
Västerbotensostpiirakka on ruotsalaisten rapujuhlien vakioruokia ja se tarjotaan usein kylmäsavulohen tai muikunmädin kera. Paahtoleivän päälle laitetaan usein siivu vähintään 14 kk kypsynyttä Västerbottensost-juustoa sekä tillisilppua ravunpyrstöjen seuraksi.
 
Piirakkaa innostuin leipomaan maalla itse heti viikonloppuna, resepti tulossa myöhemmin blogiin.
 
Kokkailun jälkeen olikin nälkä, valmistamamme pikkupalat, juustopiirakka ja ravut hupenivat nopeaa tahtia iloisen rupattelun ja tietysti rapulaulujen lomassa.

Oletteko olleet rapujuhlissa tänä vuonna? Sesonkihan jatkuu vielä kaksi kuukautta, joten aikaa rapujuhliin on vielä mukavasti syksyn pimetessäkin.
 
 
 
Swedish Västerbottensost arranged a traditional crayfish party for food bloggers and writers. We have crayfish parties in Finland also, but one the main differences is Västerbottensost. In Sweden it's an essential part of every crayfish party.
 
First we made our own fingerfood with chef matti Jämsen. I was in a profiterol group, we prepared salty profiterols. Besides crayfish we also ate tartar with marinated red onion, pickled vegetables and quickly blackened cheese and cheese pie.

I made Västerbottensost cheese pie also during weekend, recipe will follow in blog later on.

We Finns eat our crayfish on buttered toast, but in Sweden they add also a slice of Västerbottensost on the toast, which was a delicisous addition.
 
After the cooking session we were hungry. Finger food, cheese pie and crayfish dissappeared fast while we chatted and sang traditional crayfish party songs.

What a great, tasty night!

4 kommenttia :

  1. Tapahtuman loistofiilis kyllä välittyy näistä kuvista! Törmäsin Matti Jämseniin eilen tukkumessuilla ja muisteltiin miten mukava jengi näissä rapujuhlissa olikaan koolla ja nuo tarjoilut...ihan käsittämättömän herkulliset! Ja kiitos ihanasta seurastasi jälleen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit mukaan.

      Kyllä näkee kuka on tottunut tuulihatun tekijä... Matti hymyilee ja pursottelee lempein ottein. Mulla on kova rutistus ja totinen ilme...

      Poista
  2. Aivan mahtavan näköinen paikka ja juhlat. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.