13.2.2016

Muistojen tiramisu | Tiramisu memories






Eilen herkuteltiin (tosin jo pari kuukautta sitten tehdyllä) raakatortulla, tänään on vuorossa klassinen jälkiruoka.

Tiramisun makuun pääsin aikoinaan Kaliforniassa viettäessäni siellä työvaihdossa kesää. Asuin ihastuttavan leskirouvan luona, jonka kanssa olen edelleen yhteydessä. Hänen luonaan asui myös työvaihdossa oleva, melko erikoisesti käyttäytyvä belgialais-italialainen tyttö, jonka kanssa oli hieman hankala tulla toimeen. Yksi hyvä puoli tässä nuoressa naisessa oli; hän teki herkullista tiramisua! Tiramisun avulla hän saikin paljon anteeksi...


Tiramisu

1 1/2 dl espressoa
 
1/4 dl vino santoa
 
3 munaa

 
½ dl sokeria
 

250 g mascarponejuustoa
 
100 g savoiard-keksejä
 

 
Pinnalle
 
tummaa kaakaojauhetta
 
 

Valmista kahvi. Mausta jäähtynyt kahvi vino santolla.
Erota keltuaiset valkuaisista ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Lisää sokeri keltuaisten joukkoon ja vaahdota.

Sekoita keltuaisvaahtoon mascarpone. Lisää valkuaisvaahto  joukkoon kevyesti nostellen.
Kasta yksitellen (pikaisesti!) puolet kekseistä maustettuun kahviin ja asettele ne vuoan pohjalle sokeripuoli ylöspäin. Levitä päälle puolet juustoseoksesta. Toista keksi-mascarpone kerrokset.
Ripottele päälle kaakaojauheetta ja anna tiramisun tekeytyä jääkaapissa parista tunnista vuorokauteen.

Voit koota tiramisun suoraan myös annosmaljoihin. Savoard-keksejä saa isommista marketeista ja joskus jopa Lidlistä, kun siellä on Italian teemaviikko.




Years ago I spent a summer in California in a work exhange program and lived with a lovely widowed lady. We are still friends after over twenty years. Ih her home stayed also another girl from Europe. She was quite difficult to get along with, but she had one asset; she made superb tiramisu!


Tiramisu

1 1/2 dl espresso
1/4 dl vino santo
3 eggs
½ dl sugar
250 g Mascarpone
100 g of Savoiard bisquits

dark cocoa powder


Prepare the coffee. Season the cooled coffee with vino santo.
Separate the whites and egg yolks and beat until the egg whites until stiff.
Mix in separate bowl sugar with yolks.

Mix the egg yolks with mascarpone. Add egg whites gently in the mixture.

Dip one by one (swiftly!) half of the savoiard biscuits in the vino santo- coffee and place them around the bottom of  a dish sugar side up. Spread half of the cheese mix on top. Repeat with biscuits and mascarpone layers.

Sprinkle with cocoa powder and let the tiramisu stand couple of hours (up to a day) in the refrigerator.

You can assemble the tiramisu also directly in individual serving bowls.
 

 



 

7 kommenttia :

  1. Ihanaa kun pidätte leskirouvan kanssa edelleen yhteyttä <3 Herkullisen näköinen Tiramisu. Tämä on sellainen jälkiruoka jota en ole ikinä kokeillut valmistaa, mutta näiden inspiroivien kuviesi vuoksi, tämä pääsee vihdoin kokeiluun :)

    VastaaPoista
  2. Tiramisu ♥ Italia ♥ minulle tulee tiramisusta aina mieleen ihan huikeita muistoa lukuisilta Italian reissuilta ♥ Taidanpa tehdä taas itsekin vaihteeksi tätä ja voisi nyt kokeilla sun "erikoisen" ex-kämppiksen reseptillä.

    VastaaPoista
  3. Tiramisu on kyllä jälkiruoista parhaimpia. Laitankin reseptisi talteen. Kuvasi ovat niin kauniita, niin kauniita!

    VastaaPoista
  4. Oijoijoi mitä herkkuja ja ihanissa Röstrandin kahvikupeissa vielä. <3 Kaivan nyt omat kuppini kyllä tuolta autotallista, eiväthän ne ole edes päässeet kahvikuppikuviin!

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  5. Oi mä rakastan tiramisua..
    Täytyykin taas tehdä...

    VastaaPoista
  6. Mun kaveri teki vastaavalla reseptillä (mutta alkoholittomana) tiramisua, nyt on vaan muista millä korvasi tuon alkoholin. Oisko mitään ehdotusta!
    Tämä on oikein kuninkaiden herkkua <3
    Ihanaa viikonloppua Lumo.

    VastaaPoista
  7. Taivaallisen näköistä!

    Harmi, että harva ravintola tarjoaa gluteenittomia tiramisuja. Täytyy siis pyöräyttää itse :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.