15.2.2016

Viikonlopun hetkiä | Weekend moments




Ystävänpäivä oli eilen, mutta tässä vielä kaikille blogiystävillekin sydämelliset terkut! Jopa viikonlopun teemaan sopiva palsternakkakin löytyi.


Valentine's day was already yesterday, but I send you hearts still today.


Viikonloppu oli tarkoitus polkaista käyntiin Stockmannin uuden Cut et Pret-merkin esittelyssä ja näytöksessä, jossa minun ja Marjon lisäksi oli muitakin nelkytplussalaisia; Taru, Maiju ja Heli. Näytöksen jälkeen jouduin kuitenkin palaamaan vielä töihin pariksi tunniksi, liian moni asia oli levällään ennen ensi viikon työmatkaa. Illan aikana järjestettiin instagram-kilpailu, johon kuvasin tämän mekon lempiasunani. Arpaonni ei minua suosinut, sen sijaan Marjo voitti tunikan, josta oli julkaissut kuvan instassa.



Attended Stockmann department store's fashion show on Friday. I was hoping it would make a  kick start for the weekend, but I had to return back to work to prepare for this week's trip.



 Viikonloppuna pakkailin ja nyt istunkin jo Pariisin-koneessa matkalla kaksille messuille. Vaateharja on must-tuote tekstiilimessuilla, kälyni tekemästä käsipeilistä on hyvä tarkistaa huulipuna tapaamisten välillä, isompien peilien ääreen kun ei välttämättä aina ehdi. Aloitin jo viikonloppuna käyttämään Eucerinin hyalyron-tiivistettä*, tuntuu että tämä talvi on ollut erityisen rankka iholleni. Toivottavasti tämä kehuttu tuote tuo toivottua kohennusta väsähtäneelle iholle. Toinen äskettäin käyttöön ottamani tuote on Joe Blascon* ohuesti levittyvä ihon sävyn neutralisoija, joka ohuestikin levitettynä peittää mm. katkenneen verisuonen poskessani.

During weekend I packed for a four day trip to Paris fairs. Few essential's; Joe Blasco's neuralizer spreads easily and covers eve when used very lightly. My skin has suffered a lot this winter. Hoping Eucerin's hyalyron concentrate will help. Mirror and dust brush are definitely needed during fair days.


 Lauantaina käytiin ihailemassa kälyni Mariian uusimpia koruja ja nahkatuotteita sekä viilaamassa vielä ideoita sunnuntain ravintolapäivää varten. Minä ja Mariia pistämme sunnuntaiksi pystyyn Kälyset namuset-pop up-kahvilan osoitteessa Pieni Roobertinkatu 8. Tervetuloa! Postailen aiheesta vielä lähempänä sunnuntaita.



On Saturday we visited my sister in law to plan for the upcoming Restaurant day. We will have together a a pop up cafe at her shop on Pieni Roobertinkatu 8 on Sunday 21s February. Will post more about it by end of the week.












Sitrushedelmät ovat nyt mehevimmillään ja edullisimmillaan, viikonloppuna laitoin niitä mm. tuorepuuroon. C-vitamiinia on hyvä tankata nyt flunssa-aallon jyllätessä pahimmillaan.



Citrus fruits are now in their peak season. I have used them in overnight oats, squeezed juice and ate them as they are, hoping to fight flu season wiht high doze of vitamin C.




Kevätkukkia tekisi mieli ostaa kotiin, mutta ikkunaremontin takia meillä on kasa tavaraa keskellä olohuonetta eli käytännössä kaikki 1½ metrin etäisyydellä normaalisti ikkunoista olevat tavarat ovat nyt yhdessä läjässä. Kukat eivät siinä tavarakaaoksessa näytä nyt miltään. Loppuviikosta matkoilta tultuani toivon kunnostettujen ikkunoiden tulleen, tavaroiden löytävän paikoilleen ja kukkakimpunkin vihdoin pääsevät oikeuksiinsa.




I am longing to buy spring flowers, but we have a window renovation in our house and have piled furniture and lots of other stuff in the middle of our living room. Floweres must wait until everything is back in order. Hopefully end of this week.



*tuote saatu lehdistönäytteenä
*received for testing

11 kommenttia :

  1. Ihania messuiluja ja jään innolla odottelemaan Pariisin kuvia ja myös mitä ihanuuksia sieltä kotiutat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shoppailutkin jäivät varsin vähäisiksi tällä kertaa. Yksi tuoksu, ihana ihoöljy ja muutamia ruokajuttuja.

      Poista
  2. Oi Pariisi. Ihania messuja ja kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähäiseksi jäi varsinainen Pariisi tällä kertaa, muutama kuva tulossa blogiin huomenna.

      Poista
  3. Kiitos kivasta muotinäytöstä seurasta! Toivotaan, että ikkunaremppanne on vihdoin ohi kun kotiudut. Tsemppiä messeuille ja mukavaa Pariisi viikkoa. Ollaan kuulolla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään pitäisi viimein kunnostettujen sisäikkunoiden tulla ja sitten saadaan taas koti kuntoon!

      Poista
  4. Mistä on tuo upea sininen sormus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinistä sormusta (myös muun värisillä kivillä saatavissa) tekee ja myy kälyni Mariia, Design Laakso & Sundman Pikku Roobertinkatu 8. www.laaksosundman.blogspot.com

      Poista
    2. Muistatko hintaa (noin)? Onko hopeaa? Ja suuret kiitokset 😊.

      Poista
    3. On hopeaa, hinta muistaakseni 60-70€ kivestä riippuen.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.