13.5.2016

Kauden viinit | Wine season









Tiedättekö ne tapahtumat, tilaisuudet tai juhlat, joissa kamera on kädessä, mutta kuvia ei lopulta tule otettua kuin muutama. Näin minulle kävi Soleran kivassa Lasillinen goes Barbeque-tilaisuudessa, jossa tutustuttiin kauden uutuusviineihin ja ikisuosikkeihin. Maistelin toki viinejäkin, mutta  huomasin etenkin jutelleeni ja syöneeni niin antaumuksella, että kuvia ei ollut kuin muutama. Isäntäväki oli mukavan rentoa ja viineistä sai kysellä täysin asiantuntemattomiakin kysymyksiä. Ruokana oli mm. mehevää broileria ja ihan uskomattoman hyvää kuvepaistia Spice Upin maustein.





Puolikuivan Gentilin kanssa maistuisi oivasti vaikka sushi ja sashimi. Tässä saattaa olla uusi suosikkini itämaisen ruoan pariksi.



Vai olisiko se sittenkin Hardysin Nottage Hill Riesling? Tämä pääsee pian testiin aasialaisten lihapullien kanssa.



Täyteläistä Chronic Cellarsin Purple Paradisea kehotettiin pysähtymään maistelemaan. Se vaikutti etiketin lisäksi myös syvällä maullaan.




Kriter on niitä ikisuosikkeja, Ileana puolestaan vähähähiilihydraattinen viiniuutuus!







Olen nuorempana useammankin kerran maistellut valkoviinin kanssa lakua ja salmiakkia ajatellen olevani täysin epäortodoksinen outoine makumieltymyksineni. Nyt kävikin ilmi, että olen ollut aivan edellä aikaani, valkoviinin ja salmiakin tai lakun yhdistäminen onkin trendikästä! La Calieran kepeä moscato maistui lakun kanssa ja puoliksi suomalaisen omistaman uusiseelantilaisen Vicarage Lanen kaveriksi kävi salmiakki.



Pari muutakin uutta suosikkia löytyi. Hämmästyttävästi jopa väkevistä, joihin en sellaisenaan pahemmin koske. Salted Caramel Stoli taitaa monella nousta tämän kesän hitiksi. Pohdiskelin ääneen sen käyttöä jälkiruokiin, mutta maun vinkattiin sopivan hyvin myös lihan marinointiin.

Nyt kun vain tulisi taas hieman lämpimämpää, jotta grillikauden saisi aloittua omallakin pihalla!



I visited wine importor Solera's spring wine event and found new favorites.

1 kommentti :

  1. Voi, miten hienon esittelyn olet tehnyt viinitilaisuudesta. Minä olin Turun tilaisuudessa ja olen niin samaa mieltä tilaisuudesta, siellä viihtyi ja isäntäväki oli rentoa ja vastaili kaikkiin viinikysymyksiin.
    Piti muuten viime viikon loppuna ostaa tuota Hardysin Nottage Hill Rieslingiä, mutta sitä ei ollut Turun myymälöissä. Sanoivat laittavansa tilaukseen. Ja tuo Stolin Caramel Karamel maistui myös minun suussani :), kun en yleensä kirkkaita juomia maistele.
    Tätä postausta oli kiva lukea! Kiitos Tuuli!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.