3.2.2017

Fattet hummus Härkiksestä | Vegetarian fattet hummus


Ruokabloggaajat sorvaavat Härkiksestä jatkuvasti uusia reseptejä ja onpa Härkiksestä sekä muista kasviproteiinituotteista tehty useita keittokirjojakin. Tällä viikolla julkistettiin uusia maustettuja Härkiksiä ja Härkis-kasvipihvejä, mutta olen kaikkein mieltynein tuohon perus-härkikseen jota voin itse maustaa mieleni mukaan.

Itse olen tehnyt Härkiksestä mm. meksikolaishenkistä pannua ja juhlavaa salaattia. Nyt innostuin muokkaamaan Lähi-Idän herkkua fattet hummusta. Tämä on todella papuinen ruoka; Härkistä, valkopapuja ja kikherneitä samassa annoksessa.



härkis, kasvisruoka, vege

härkis, kasvisruoka, vege

Fattet hummus-reseptin löysin alun perin Meanwhile in Longfield-blogista, googlailin muutamia muitakin reseptejä tähän ruokaan. Joka kokilla taitaa olla omat reseptinsä ja minäkin muokkasin ohjeita muutenkin kuin korvaamalla jauhelihan Härkiksellä.

Seos on melkoisen löysä mennessään uuniin, mutta uunissa se kiinteytyy mukavasti.


Fattet hummus Härkiksestä



Valkopapuhummusta linkin ohjeen mukaan tehtynä (tai 1 prk valmista hummusta)

4 dl kikherneitä liemineen

2 valkosipulin kynttä

1 sitruunan mehu

2 pitaleipää

3 rkl turkkilaista jogurttia

1 dl pinjansiemeniä (tai muita siemeniä)

1 pkt Härkistä

1 sipuli

oliiviöljyä


mustapippuria

suolaa

hienonnettua tuoretta lehtipersiljaa



Revi pitaleivät pieniksi paloiksi. Asettele palat pellille leivinpaperin päälle ja paahda niitä 200-asteisen uunin yläosassa kunnes ne ovat rapeita ja saaneet hieman väriä (noin 5-10 minuuttia).
Laita paahdetut pitaleipäpalat laakean uunivuoan pohjalle. Murskaa valkosipulin kynnet. Kaada kikherneiden tölkistä 1,5 dl lientä ja lisää valkosipuli liemeen. Lisää myös sitruunan mehu, ripaus suolaa ja mustapippuria. Sekoita hyvin. Kaada liemi pitaleipäpalojen päälle ja sekoita niin, että kaikki pitapalat kostuvat. Sekoita tämän jälkeen vuokaan 2 dl kikherneitä (ilman lientä).
Muussaa sauvasekoittimella loput kikherneet ja jugurtti. Laita seos uunivuokaan ja sekoita tasaisesti.
Lisää uunivuokaan seuraavaksi hummus. Sekoita jälleen hyvin sekaisin.
Pilko sipuli kuutioiksi ja kuullota oliiviöljyssä. Lisää Härkis pannulle sekoittele, kunnes härkis on lämmennyt, mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää sipuli-Härkis uunivuokaan päällimmäiseksi.

Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla varoen polttamasta niitä. Ripottele siemenet vuoan pinnalle.
Laita uunivuoka vielä noin 10-15 minuutiksi 225-asteiseen uuniin.
Hienonna vielä lopuksi noin desin verran lehtipersiljaa, ripottele se vuoan päälle. Voit ripotella vuoan päälle myös zaatar-mausteseosta.


Härkis, a vegetable protein product reminding of minced meat has taken Finland by storm. This time I used it for fattet hummus and replaced mincved meat with Härkis.


Fattet hummus with Härkis

White bean hummus  (or one can of ready made hummus)

4 dl chickpeas with aquafaba=chickpea liquid

2 garlic cloves

Juice of 1 lemon

2 pita breads

3 tablespoons  Turkish yoghurt

1 dl pine nuts (or other seeds)

1 pkg Härkis (vege protein meat substitute)

1 onion

olive oil

black pepper

saltchopped fresh flat leaf parsley


Tear pita breads into small pieces. Arrange the pieces on a baking sheet and toast them in the top level in 200 C degree oven until they are crunchy and are browned slightly (about 5-10 minutes).




Put the roasted pita bread pieces  on the bottom of an oven dish. Crush the garlic cloves. Pour chick-peas from the can with 1,5 dl of aquafaba and add the garlic in the broth. Add lemon juice, a pinch of salt and black pepper. Mix well. Pour the broth over pita bread pieces and stir so that all bread pieces are wet. Mix in the baking dish 2 dl chickpeas (without broth).



With hand blender mash the remaining chickpeas and yoghurt. Place the mixture in a casserole dish and mix evenly.

Add hummus next to casserole dish. Stir again well.



Chop the onion into cubes and saute in olive oil. Add Härkis in skillet until has warmed up & slightyly browned, season with salt and black pepper. Sprinkle the onion-Härkis mixture over the casserole.Toast the pine nuts or seeds in a hot pan. Sprinkle the pine nuts/seeds on the surface of the dish.Put the baking dish for about 10-15 minutes in 225 degrees oven.
Sprinkle chopped flat leaf parsley (and zaatar) over the dish.

6 kommenttia :

  1. Vli kun meillä on jäänyt kaikki papuruoat niin vähille, kun tytär on niin allerginen pavuillekin. Täytyy sanoa, että todella hyvältä näyttää.
    Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo allergiat ovat ikäviä kun hankaloittavat elämää ja rajaavat syömistä. Onnekseni en ole millekään allerginen. Olisikohan lapsuuden leikeillä maalaismaisessa ympäristössä (vaikkakin Helsingissä) ja hevosharrastuksella osansa, vastustuskyky taisi kasvaa.

      Poista
  2. Nam! Fattet hummus on niin hyvää. :P Meillä olisi paketti härkistä pakastimessa, ehkäpä käytän sen tähän, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin heti reseptisi muistiin. Resepti tuli mieleen kun Härkistä oli paketti kotona ja mietin mitä siitä tehdä. Olipa hyvää!

      Poista
  3. Kiitos inspiraatiosta Tuuli :)

    Tämä härkisjuttu on minulla vielä kokeilematta mutta ei varmasti kauan. Kaikki kasvisjutut kiinnostavat nyt, kun olen tekemässä tätä ruokaremonttia. Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkis on näppärä jauhelihan korvike, nyhtökaura taas sopii hyvin mm. intialaisiin resepteihin.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.